kamalaa huomata että ei omista yhttän ystävää...

kaipaan aikuiskontakteja. ja toi mun mies on tommonen laiskaperse, ettei jaksa koskaan lähtee mihinkään. tosin olisi kyllä ihan kiva jos ois naispuolisia ystäviä...



t.ap

jos kukaan ei vastaa, kaikki nukkuu?? mut tiedän kyl tunteen et tuntuu ettei kukaan ole oikeesti ystävä...

ap:n itsetuntokin tuntuu vaan litistyneen jonnekin maanrakoon tän kotona olon myötä...:/



heh, nyt ryven täällä jo kauheessa itsesäälissä...kai sitä pitäisi olla välittämättä ja lähteä ton minun ihanan pikkusen kanssa kaksin ja leikkiä että itsetunto on vielä tallella



t.ap

alkaa jumpassa ehdottelee jollekki et olispa kiva tutustua... kaipa niitä senkin tyylisiä harrastuksia olis joissa se olis helpompaa... entäs perhekerhot tai kahvilat? Niissä ehkä luonnollisempaa etsiä uusia tuttuja. Zemppiä ap! Päätät vaan nyt etsiä itselles ystävän! Laita ilmoitus tonne etsin ystävää puolelle, sieltä mä olen yhden parhaan ystäväni löytäny:)

...niin siellä lähes kaikki mammat ovat minua n. 10 vuotta vanhempia. minulla on aiemmin ollut tyyliin aina yksi paras kaveri/ koulu, mutta kaikki ovat niin eri elämäntilanteessa kuin minä, niin on tiet kulkeneet vähän erilleen...

Mitä sitä yksin murehtimaan.. otat vaan nyt ja etsit sen ystävän nii jaksat pikkuisenkin kanssa paljon paremmin:) Kyllä sitä ihminen muitakin kontakteja kaipaa ku miehen ja lapset! Ihan vinkiks et ei sitä ikää kannata niin tuijottaa...yhteiset elämäntilanteet yhdistää kummasti eri ikäisiäkin.

Ymmärsin ap:n ajatuksen niin, ettei ole kyse kirpparista vaan yleensä ystävien puutteesta.



Vaikka kuinka yrittäisi hankkia ystäviä ja tutustua, aina saa huomata olevansa yksin :(

no voi... ikävää et teillä on käyny noin huonosti. mulla kai sit käyny hyvä tuuri ku olen ihan kunnon ystäviä ton palstan kautta löytäny.. älkää luovuttako,ehkä ette vaan ole kohdannu oikeen tyyppisiä ihmisiä! saako udella mistä päin olette?

mutta he asuvat sen verran kaukana, että ei jaksa reissata toiselle puolelle kaupunkia kovin usein tuon pienen kanssa.



tämä huono itsetunto ei todellakaan auta saamaan niitä ystäviä, kun koko aika on takaraivossa ajatus tyyliin että ei toi ihminen susta pidä, jne.



kavereita on muutamia, joita nään noin kerran kahdessa kuukaudessa, mutta ei hyviä ystäviä. yksi ihminen on jolle voin kertoo ihan kaikki asiani, mutta hän on niin erilainen kuin minä, ei tykkää pyäriä missään kirppareilla, ym. ja näämme hänenkin kanssa aika harvoin ja silloinkin on aina miehet ja lapset mukana...



joskus 9-vuotiaana itkin äidille, kun ei ollut kavereita, nyt on vähän samanlainen fiilis, tosin äidin sijasta " itken" av-mammoille...



t.ap

osaan kyl eläytyä sun tilanteeseen... me on muutettu muutaman kerran ja ketään en tuntenu uudes paikas. puol vuotta itkeskelin yksinäni ( oli varmaan synnytyksen jälkeistä masennustaki) mut sit kun taas muutettiin päätin et piru vie nyt etsin niitä ystäviä vaik väkisin. ei tilanne vieläkään oo ihan sellainen ku haluaisin, mut pari ystävää kuitenki on. Ja tosiaan ihan eri ikäisiä ku mä!! Koittaisit vaan yrittää potkia sitä ennakkoluuloa ettei susta tykätä taka-alalle ja etsi vaikka ensisijas lapselle kavereita, ei sit ole niin suurta painetta tutustua ja ystävystyä äidin kanssa!!

Myös minä vantaalainen rakastan kirppiksiä yli kaiken :) Ei mullakaan liikaa ystäviä ole. Tosin olen jo aika vanha eli just täytin 30v, entäs sinä?

Jos sinulla ja hänellä on samanikäiset lapset, niin olette ihan samassa elämäntilanteessa. Varmasti riittää juttua.

Vierailija:

...niin siellä lähes kaikki mammat ovat minua n. 10 vuotta vanhempia. minulla on aiemmin ollut tyyliin aina yksi paras kaveri/ koulu, mutta kaikki ovat niin eri elämäntilanteessa kuin minä, niin on tiet kulkeneet vähän erilleen...

Minulle ainakin tulee vanhempien naisten seurassa sellainen tunne, että joskus he kohtelevat niinkuin pikkutyttöä, tai niinkuin en tietäisi mistään mitään ikäni vuoksi. " Olet vielä niin nuori" etc...

Noh jotkut naiset kohtelee noin heti jos toinen vaan 5 v. nuorempi.

Vierailija:

Miksi et voi kaveerata 10 vuotta vanhempien kanssa?

Jos sinulla ja hänellä on samanikäiset lapset, niin olette ihan samassa elämäntilanteessa. Varmasti riittää juttua.

n. 5kk aikana niin että joku on pyytänyt minua jonnekin, olen jo luovuttanut ja hyväksynyt että olen yksinäinen susi...



kyllä sinne kirpparille voi yksinkin mennä, ja elä luovuta. Ei kannata yrittää väkisin ystävystyä, kun oikeanlainen tyyppi osuu kohdalle se tapahtuu. Itse olen huomannut ahdistuvani vain lisää kun olen mennyt johonkin se paine niskassa että pitäisi tutustua ja saada kavereita - ja se surkeuden tuntu sitten kun ei kuitenkaan mitään kavereita tule.