Lue keskustelun säännöt.
Miten voisi oppia hyväksymään, että toista lasta ei ikinä taida tulla?
17.04.2006 |
Olen jo aivan kyllästynyt hoitoihin jotka eivät tuota tulosta mutta toisaalta en voi myöskään kokonaan luovuttaa. Haluaisin kyllä, että pääkoppani hyväksyisi tämän asian mutta kun ei se hyväksy. Jos hetkellisesti luulen sen hyväksyneeni huomaan tuttavan raskausuutisen käynnistävän hirveän myllerryksen ja masennuksen sisälläni. En halua nähdä odottajia enkä vauvoja. Haluaisin jo unohtaa koko asian ja elää onnellista elämään yhden lapseni kanssa mutta en pysty. Tiedän, että kaikilla ei todellakaan ole sitä yhtäkään mutta kun sekään ei saa mun mieltäni yhtään paremmaksi. Olen niin surullinen kun ajattelen, että emme saa toista rakasta lasta ikinä. Elämästämme jää jotain puuttumaan vaikka iso lahja onkin jo annettu. Mitenköhän tän asian voisi hyväksyä? Haluaisin hyväksyä sen.
Kommentit (6)
Itse tasapainoilen saman kysymyksen äärellä ja tunteet vaihtelee laidasta laitaan. Itselläni on kohta 3-vuotias poika, josta olen äärettömän onnellinen. Olen tällä hetkellä raskaana rv 12+5, mutta minulla on vahvasti sellainen olo, että kaikki ei ole kunnossa. RV 11+1 kuului sydänäänet neuvolassa ja siihen saakka raskausoireet oli niin selkeitä, että uskoin raskauden onnistumiseen. Nyt lauantaina tuli ruskeaa vuotoa ja maha on oudosti kipeä. Minusta vaan tuntuu, että sikiö ei ole enää elossa. NP-ultra on viikon päästä ja sitten se viimeistään selviää osuuko vaistoni oikeaan. Tämän lisäksi olen saanut kaksi keskenmenoa ja jos tämä ei onnistu, niin sitten jätän lastenteon niille, joilta se onnistuu.
Sitä toivoisin sinulle ja itselleni, että asiasta pääsee yli. Elämä on niin lyhyt ja se menee hukkaan, jos lopunelämää on katkera siitä, että ei saanut enempää lapsia. Meitä varten on varmasti olemassa jotain muuta, mikä odottaa nurkan takana!
Kovasti voimia ja tsemppiä!
Tiitu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ellei jostain syystä ole, harkitkaa sijaisvanhemmuutta. Ellei sekään tunnu sopivalta, on vielä vaihtoehtona tukiperhelapset. Nekin tuovat kotiin elämää ja heihinkin voi kiintyä ja saattavat jopa alkaa tuntua vähän omiltakin, vaikka käyvätkin vain kylässä.
Tärkeintä on, että selvitätte itsellenne, miksi haluatte lapsia. Jos syy on jokin muu kuin biologinen lisääntymistarve, jokin vaihtoehdoista voi tärpätä.
Meillä on samanlainen tilanne kuin teillä, tosin sillä erotuksella, että toista biolasta ei edes yritetä, sillä se saattaisi vaikka viedä hengen minulta. Olemme parhaillaan adoptioneuvonnassa ja saimme hiljattain tukiperhelapsia. Luultavasti aloitamme syksyllä pride-koulutuksen, jonka lopputuloksena ehkä joskus olemme myös sijaisvanhempia. Olen tyytyväinen tilanteeseemme, ainoa mikä harmittaa on se, että muut lastenhankkimistavat ovat kovin hitaita. Mutta pääasia, että kotonamme on lapsia! Itse asiassa minusta on viimeinkin alkanut jopa tuntua siltä, että olen oikealla tielläni, että biologista vanhemmuutta ei minun osakseni ole enempää tarkoitettu.
Olen äärimmäisen onnellinen siitä yhdestäkin, mutta kun olisin kovasti toivonut lisääkin, niin kyllä se kova pala on ollut. Minä tiedän varmuudella etten koskaan saa toista lasta.
Asiaa ei tietty auta se, että täälläkin palstoilla jeesustellaan sillä, että kuinka hirveitä yksilöitä ainoista lapsista tulee kun sisaruksia ei ole :-(
Tunnen kyllä katkeruutta, mutta yritän taistella itseni sen ylitse. Toivottavasti onnistun.
Hän on sanonut, että joko toinen oma tai sitten jää yhteen :( Itse voisin kyllä adoptoida. T. ap
Erosin miehestäni jonka kanssa olimme suunnitelleet toista lasta. Vaikka nyt löytäisin miehen, en siihen pyöritykseen enää lähtisi, vaikka haluaisin.
Voimia kaikille, jotka lisää lapsosia haluavat, onhan kuitenkin ilo, jos niitä on jo siunaantunut:)
Tai ryhtyä sijaisvanhemmiksi jne. Jos taas haluat vain ja ainoastaan biologisen toisen lapsen,niin sitten on toinen juttu.
Mitäs jos annat Elämälle mahdollisuuden eli lakkaa luulemasta että sitä voisi hallita ja anna sen järjestää sinulle yllätyksiä.