Kuinka perhekerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa otetaan uusi, yksinäinen äiti vastaan? Joutuuko seinäkukkaseksi? Ov

monesti jäätkin yksin. valitettavasti!

Ei kukaan ehkä tule kyseleen ja vetään sua mukaan, mutta kun itse on aktiivisesti lyöttäytynyt joukkoon, niin mun 5 v kokemuksen mukaan kaikki on otettu vastaan (ja itsekin olen erinäisissä kerhoissa kokenut olevani tervetullut.)

Nykyisessä kerhossamme otetaan uudet tulokkaat hyvin vastaan. Tosin pitää käydä pari kertaa ennen kuin ' huomataan' . Aikaisemmessa kerhossa meni pari kk ennen kuin alkoivat edes tervehtiä, mutta minä olen sitkeä ja kävin silti. Itse pyrin aina menemään uuden äidin luo, ties vaikka olisi tosi mukava ihminen.

Käydään seurakunnan perhekerhossa kerran viikossa. Siellä on selvästi omat kuppikunnat mutta on myös äitejä jotka ei kuulu mihinkään kuppikuntaan. Eka kerralla heti tuli juttelemaan tietenkin kerhon tädit ja lapsen leikin kautta jutustelin jo loppuajasta muiden äitien kanssa. Minusta meillä ainakin ollut tosi mukavaa porukkaa. Kannattaa varmaan olla itsekin " juttutuulella" ja käydä aktiivisesti juttelemaan muiden kanssa. Nyt olen puolen vuoden jälkeen saanut pari hyvää kaveria itsellenikin, jotka käy lapsineen kahvilla meillä ihan kerhon ulkopuolellakin :).

Taitaa olla huono juttu kerhoissa :I

Ap

Meitä on niin moneen junaan. Itse lukeudun niihin, jotka menevät juttelemaan uudelle, jos huomaan, että uusi tulokas on arka ottamaan kontaktia muihin. Toivottaisin tervetulleeksi, ja juttelisin päällisin puolisin tutustumisjutut, oletko muuttanut juuri alueelle, minkä ikäinen ja niminen on lapsesi, ja kertoisin itsestäni vastaavat jutut. Jos juttu luistaa vähääkään, juttelisin sitten lisää, jos tuntuisit olevan kiinnostunut juttelemaan kanssani.

Valitettavasti aina riittää niitä, jotka menevät supattamaan selän takana jollekin omalle " bestikselleen" kun näkevät uusia naamoja. Kammoksun itse sellaisia ihmisiä, ja lupaan, että minulta ainakin saisit lämpimän vastaanoton. Kuten kaikki muutkin uudet, sellaisen, jonka itse olisin toivonut saavani aikoinaan kun nämä touhut aloitettiin. Joiltakin sain, joiltakin sain " kylmän" vastaanoton, mutta kaiken kaikkiaan ihan mukavan. Kiva mieli jäi kokonaisuudessaan.

ja ehkä hieman hankalaa päästä " piiriin" . Keskustelu tapahtuu ohjaaja läsnäollessa, joten tavallaan kukaan ei ole ulkopuolinen kun saman pöydän ääressä istutaan ja yhteisesti puhutaan. Mutta minulta ei ole vielä kukaan kysynyt lapsista tai kuulumisista mitä ennestään tutut kerholaisäidit toisiltaan kyselevät. Ihan ymmärrettävää toisaalta. Omalla aktiivisuudella ja sitkeydellä pikkuhiljaa menee paremmin ja paremmin... Kun pitää silmät auki, huomaa joitain kauemmin käyneitä, mutta hiljaisia ja arkoja äitejä, jotka selvästi ilahtuvat kun menee juttusille.

Tsemppiä!

näyttää olevan todella läheisiä toisilleen, mutta silti voivat olla oikeasti lähes hyvän päivän tuttuja. Kerhoissa monet esittävät, että heillä on hirveän laaja tuttavapiiri, vaikka ei niin olisikaan. Kun näyttäydyt siellä tarpeeksi usein, pääset kyllä joukkoon mukaan.

Minäkin menin avoimeen päiväkotiin avoimin mielin, valmiina tervehtimään ja esittelemään itseni iloisesti kuten teen aina kun tapaan uusia ihmisiä. Kuinka ollakkaan, astuessani huoneeseen kukaan ei katsettaan nostanut tai osoittanut millään tavalla kiinnostusta. Totesin että onpa huonot käytöstavat mutta en välitä siitä. Uskon että useammat ovat kuitenkin mukavia ihmisiä mutta eivät ole tottuneet tilanteisiin, jossa kohdataan ennestään tuntemattomia ihmisiä. Minä taas työni kautta olen tottunut ns. small talkiin jne. Ehkä se vain ottaa oman aikansa kun muut alkavat osoittamaan kiinnostustaan uuteen äitiin ja lapseen.

Itse olen myös aika ujo ottamaan kontaktia, mutta sinnikkäällä joka viikkoisella käymisellä pikku hiljaa tutustuu ihmisiin.



Saman olen huomannut kuin joku jo mainitsikin, että ne kuppikunnat näyttää hirrrveen tiiviiltä, mutta eivät todellakaan välttämättä ole sitä.

Ihmiset vain ajautuvat usein tottumuksesta samojen seuraan.



Samaten itse voin olla joskus aika pihalla siellä kun samalla vahdin tenavaa, etten huomaa kaikkia tai käännän vahingossa selän tms, mutta sen jokainen kait ymmärtää. Lapseni vuoksi siellä kuitenkin käyn.