Kun ponnistit niin teitkö sen...?

Enkä edes mitenkään kovin hillittyä ääntä. :D

ja pyytelin että ottaisivat sen jo pois!!!!

Sain huutamisesta mielettömästi energiaa ja ponnistusvaiheet ovat olleet sukkelia.

tuossa vaiheessa pahin kipu oli jo takana, eikä enää tehnyt mieli huutaa. :)

karmeaa..lapsi olikin 4,4 kg. ja huusin joo.

+ kakara äpärä.

Pikkaisin kiljahdin, kun kirpaisi ja saatoin vähän äheltääkin, kun tuli tarve ponnistaa lujemmin. Supistusten välissä juttelin niitä näitä. Viimeisessä synnytyksessä kyselin lähinnä, että miten vauva voi ja miten se on tuloillaan, siis onko matalallakin ja päänasentoa kyselin..

Siis kun ponnistaessahan pitää pidättää hengitystä, niin ei se huutaminen oikein siihen sovi. Itse siis pidätin hengitystä, ehkä sitten hengittelin kovaa, tai ähkäisin ennen hengen pidätystä. Tai mistä sitä muistaa, vaikka olisin murissutkin :D

Miehen kanssa on jälkikäteen keskusteltu, miten hiljainen olin molempien synnytysten ajan, vaikka kivut olivat helvetilliset.

Ei ollut mitään tarvetta möykätä.