mitä voi tarkoittaa, kun sf-mitta ei kasva?
Kävin tänään eri terveydenhoitajalla kuin aiemmin, ja hän oli huolissaan, kun sf-mittani on pysynyt samassa jo yli kolme viikkoa. nyt siis minulla viikkoja 38+4.
asun pikkukaupungissa, missä ultraan pääsee vain keskiviikkoisin, joten huomiselle sain ajan, mutta mietitityttää silti, mistä oikein voi olla kysymys? onko muilla vastaavia kokemuksia? lapsi onneksi on aktiivinen, joten ihan hirveää huolta sen hyvinvoinnista ei ole =)
Kommentit (6)
Se voi tarkoittaa sitä että vaavi on ihan kypsä jo syntymään ja ei enää kasva, joskus sf-mitta voi pienentyä loppua kohden ku vauvaa laskeutuu tai jotain:) mutta huomennahan sulle selviää, kaikki on varmasti ihan hyvin..
Onnea odotukseen..
joskus rv35+ tienoilla kolmeksi viikoksi. Neuvolantäti sanoi, että jos vauva liikkuu normaalisti, niin ei hätää. Ettei oikein tiedetä mistä voisi johtua, mutta esim. lapsivettä ei enää loppuvaiheessa muodostu niin paljoa, joten se voi myös aiheuttaa miten pysähtymisen. Lisäksi vauvan asento on voinut muuttua kun on kiinnittynyt jne.
Sinun kohdallasi varmaan johtuu jo siitä, että vauvan on laskeutunut alaspäin. Itselläni sf-mitta on aina tippunut tuossa rv38 tienoilla, koska pää on jo syvällä lantiossa ja koko masu tipahtaa alaspäin.
En siis usko, että mitään vaaraa on. Tottakai oman mielenrauhan takia kannattaa mennä huomenna ultraa. Jos vauvallasi olisi esim. pienipainoisuutta, se olisi lienee näkynyt koko ajan niin, että sf-mitta menee miinuskäyrällä.
Mutta toivotaan että kaikki on kunnossa. Tulehan kertomaan mitä ultrassa näkyi :)
vauva oli jo viikolla 32 niin " huolestuttavan" alhaalla, että neuvolalääkäri passitti suorinta tietä synnytysvastaanottoon. no onneksi ei muksu ollut silloin tulossa. Mutta kyse voi tosiaan olla siitä lapsiveden vähentymisestä, toivottavasti ei kuitenkaan ole liiaksi vähentynyt, ei kai sekään hyvä ole?
kyllä varmasti ensi yön nukuttua saan (ellei satu), ei siis niin kovasti huoleta=)
Tulen sitten huomenna illalla kertomaan, mitä lääkäri sanoi!
moikka!
kyseessä voi myös olla mittavirhe. kirjoitit, että terkka oli eri kuin normaalisti ja käsittääksini tuon mittaaminen perustuu juuri siihen, että sama ihminen mittaa. sentin ja kahden hitto tulee helposti.
sinuna en olisi huolissani, varsinkin kun vauva liikkuu aktiivisesti!
tanjuska
eli meillä mitta ei kasvanu kahteen viimeseen kuukauteen ja se oli 31cm, paineitten takia jouduin äitiyspoliklinikalle ja siellä huomattiin että lapsivettä oli vähän, sitä seurattiin kuukauden ajan viikon välein ja loppujen lopuks käynnistettiin rv 38+5 kun sitä vettä ei ollut kuin tippa joten kaikki tämmösetkin kannattaa tarkistaa jo ihan oman mielenterveyden takia ettei sitten tarvi miettiä ja murehtia
möhö ja rasse 5kk1vko
on täysin normaalia, että loppuraskaudessa sf-mitta jopa usein pienenee. Jos vauvasi on laskeutunut jo hiukan alaspäin, niin tietenkin masun koko voi pysyä samana tai vaikka pienentyä, koska vatsan malli muuttuu. Itsellänikin sf-mitta on vaihdellut viimeisillä viikoilla, ensin pieneni ja nyt eilen mitatussa (rv 40+1) taas hiukan oli suurempi... Enpä usko että sun kannattaa kantaa huolta asiasta :)