Rajat on rakkautta
Mutta itselleni tuli myös Nyytisen perheeen elämästä mieleen ns. malliperhe, jossa kaikki sujuu ja onnistuu ja koko perhe puhaltaa yhteen hiileen. Hienoa, mutta entäs me vähemmän mallikkaat, mutta epätoivoisesti oikeata tapaa yrittävät perheet?
Meillä esikoinen on pian 18v. ja 12v. saakka on ollut vääntöä, sovittiin miten milloinkin. Poika on ns. kunnollinen ollut ja murkkuikä mennyt suht kivuttomasti.
Minua itseäni sitten kasiluokan vanhempainillassa selvitti kuraattorin ohjeistus,että PIDÄ ISOIMMAT LINJAT PYSTYSSÄ JA KATSO PIENEMPIÄ ASIOITA SORMIEN LÄPI! Tajusin, ettei liiat rajatkaan ja tiukkapipoisuus ole ratkaisu; nuoren kuuluukin venyttää rajoja, kokeilla ja testata. Kuinka muuten oppii elämään?
Nyt systeemi tämä: arkisin kotona klo 22 viimeistään, viikonloppuna puoli yksi ellei ole jotain erikoismenoja esim. konsertti. Suht hyvin on mennyt ja joustoa on löytynyt puolin ja toisin.
Niin, ja luota nuoreesi kunnes hän pettää luottamuksesi, mutta elä herkillä tuntosarvilla varustettuna.
Jaksamista nuoruuteen ja hulluuteen ;)
Kommentit (3)
(että tuli uusi viesti). Viestisi oli mielestäni hyvä.
Olen itse viime aikoina pohdiskellut näitä asioita melko paljon. Kun tarviihan se lapsi rajat ja turvan, mutta tosiaan, on aika "opetella elämään" ja itsenäistyäkin jo osin, sitähän ne hakee... Ja kohta ne on jo omillaan!
Aamulehdessä hiljan ollut juttu, jossa ruotsalainen lastenpsykologi totesi, että ei pitäisi aina vastata puhelimeen lapsen soittaessa. Että nykylapset turvaavat osin liikaa vanhempiinsa, kun pienimmässäkin asiassa saa apua kännykän päässä olevalta vanhemmalta.
Eli piti vastata 4xäispän kyselyyn rajoista 16 vuotiaalle!