Np-ultrasta (ahdistunutta pohdintaa)
Onko muita, joita np-ultra murehduttaa? Itsellä vielä edessä ja nyt on jännittää koko asia.
Murehdin noita eri testivaihtoehtoja (veriseula+ultra vs. pelkkä ultra) ja sitä mitä järkeä koko hommassa on, kun kertoo kuitenkin vain mahdollisesti kohonneesta riskistä eikä suinkaan varmasta kromosomipoikkeavuudesta. Pelkkä veriseula on epävarmempi kuin pelkkä ultra, mutta yhdessä tarkemmat, mutta silloinkaan ei prosenteiltaan mielestäni kovin tarkka. Oliko se nyt 70-80%:n luokkaa. (Viime raskaudessa tästä kysyin erikoislääkäriltä ja silloin päädyimme jättämään seulan väliin.)
Ja sitten taas. Jos " jää kiinni" seulassa niin sen jälkeen vasta alkaa (niin halutessaan) ne tutkimukset, joissa saa tarkempaa tietoa eikä nekään kaikkea kerro. Ja mitä sillä tiedolla sitten oikeastaan tekisi? Keskeyttäisikö raskauden vai käyttäisikö infoa valmistautumiseen. Puhtailla papereilla voi silti syntyä vammainen lapsi ja voihan synnytyksessäkin vammautua jne.
Lisäksi on huono omatunto siitä, että ajattelee näin ja toivoo niin kovasti tervettä lasta. Jos lapsi sitten onkin sairas niin syntyy ikäänkuin ei-toivottuna.
Aikaisemmin ajattelin mennä tuohon ultraan nähdäkseni, että sikiö on elossa ja toiveena tietysti, että kaikki olisi päällisin puolin ok, mutta mitä lähemmäs tuo ultra tulee niin sitä enemmän asiaa miettii ja jännittää.
Aikaisemmat lapset ovat olleet (kromosomeiltaan) terveitä, vaikkakin edellinen raskaus keskeytyikin muista syistä rv 20+. Mutta eipä sekään takaa sitä, että tämäkin tulokas olisi kunnossa. Vai vaikuttaako tuollainen?
Ja mikä sitten noita riskejä kohottaa? Korkea ikä (kätilön mukaan riski alkaa todellisuudessa kohota vasta lähempänä neljääkymmentä), ylipaino (en ymmärrä miksi) ja muita en sitten tiedäkään.
Ja mikä voi viitata siihen, että jossain mättää? Oireettomuus? Matala hg-taso? Suuri sf-mitta? Sikiön pieni/suuri koko (mitä sekin sitten tarkoittaa; paljonko pienempi/suurempi).
Aaaargh! Viiraako kenelläkään muulla näin pahasti?
Jotenkin sitä vain niin toivoisi edellisen menetyksen jälkeen, että kaikki menisi hyvin.
Kommentit (9)
Aikaisemmissakon raskauksissa on jossain vaiheessa iskenyt paniikki, mutta nyt se tuli jotenkin niin yllättäen, kun ei ole oikein uskaltanut iloita koko raskaudesta vielä, kun tietää, että " turvallisia viikkoja" ei välttämättä ole olemassakaan ja nyt kuitenkin jonkinlainen toivo alkaa heräämään ja sitä kautta sitten kai tuo pelko ja huolikin.
Mutta joo, yritän ajatella noita todennäköisyyksiä siltä myönteiseltä kantilta.
Kiitti.
sekä esikoisen että nyt tämän toisen raskauden aikana. Syyt olivat juuri noita samoja epävarmuustekijöitä, joita itsekin pohdit. Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni. Ultran tulokset eivät olisi mitään muuttaneet, joten elän mieluummin tietämättömyydessä ja otan vastaan sen mitä annetaan. Mutta jokainen miettii ja tekee tässä asiassa niin kuin itse parhaimmaksi näkee. Mielestäni on tärkeää, että näitä asioita mietitään, eikä vain mennä ultraan, kun " kaikki muutkin menee" tai " se kuuluu asiaan" .
Päikky 28+6
mutta veriseulat juuri tuon epävarmuuden takia jätän väliin. Np ultra paljasti meille -96 sikiön turvotuksen jonka seurauksena raskausaikani oli kyllä huolta ja murhetta täynnä, jatkotutkimukset osoittivat sikiöllä olevan erittäin vaikea sydänvika, istukasta otettiin näyte, joka kertoi pojallamme olevan terveet kromosomit. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi keskeyttää raaskaus tai jatkaa. Me jatkoimme, vaikka pelotti tuleva, sydänvika oli laadultaan sellainen että leikkauksia olisi tullut useampi ennen vuoden ikää, kaikki tosella suuria ja isoriskisiä. Vauvamme eli 11 tuntia, keuhkoissakin oli vikaa, eikä häntä voitu leikkaa, koska leikkauksista ei olisi ollut hyötyä, lapsi ei olisi jäänyt eloon. Mutta edelleen näen np-ultran todella tärkeänä. Meidänkin vauva olisi voitu pelkällä sydänvialla leikkaa ja tällöin oli raskaudenaikainen sydänseuranta (ja kehitys seuranta) sekä ensiarvoisen tärkeää oli se, että synnyttämään mennessä, lääkärit olivat valmiudessa ja se oli tarpeen kun lapsi ei hengittänytkään itse vaan joutui heti teho-osastolle. Np ultran ansiosta lääkärit tiesivät jo paljon raskauden ajalta, säästyi kalliita minuutteja lapsen pelastamiseksi, tosin tässä tapauksessa sekään ei riittänyt :-(
ponnari ja pikku itu 6+4 (tämän enkelivauvan jälkeen on syntynyt neljä tervettä np-ultrattua lasta)
Minäkin kävin ultrassa vaan ja jätän muut tutkimukset ja seerumiseulan pois. Ne mittaavat vain riskiä ja voivat tuoda paljon murheita mukanaan.
On ihan ok toivoa tervettä lasta. Minä sanon ääneenkin aina, että en minä HALUA vammaista lasta! Mutta: Jos seulat menee hyvin, voi tulla vamma synnytyksessä (hapenpuute jne) tai sitten viimeistään pieni lapsesi sairastuu jossain vaiheessa tai viimeistään teininä kuolee mopokolarissa.... Tarkoitukseni on sanoa, että murheita voi aina tulla lapsen kanssa muodossa tai toisessa. Nauti raskaudestasi ja jos tuntuu, ettet olisi valmis aborttiin, niin ei kannata ehkä ajaa itseään nurkkaan liioilla tutkimuksilla.
AJL
Eli teitpä mitä tahansa, kukaan ei voi luvata sinulle tervettä lasta. Itse olen ammatissani hoitanut kaikenlaisia ihmisä, vammaisia ja terveitä, enkä pelkää vauvani puolesta. Olen varma, että hän on minun lapseni ja hoidan hänet, vaikka hänessä olisi jotain erikoistakin. Ja vaikka hän myöhemmällä iällä vammautuis tai sairastuisi AIDSiin tai skitsofreniaan. En toki tätä toivo, mutta oikeasti: kukaan ei voi sitä varmuutta antaa. Ja jos sen epävarmuuden kanssa on vaikea elää, ehkä siihen olisi terapiaa tarjolla. Tai tarkkaa hartkintaa, uskaltautuuko raskaaksi. Minusta on ikävä kuinka monet nykyäidit todella laskeskelevat abortoivansa vauvansa myöhemmilläkin viikoilla, jos joku ei menekään omien suunnitelmien mukaan. Todellakin koko lapsen elämä ja oma tarjoavat niitä yllätyskäänteen mahdollisukksia. Mutta ehkä ei jokun muun alan ammattilainen sitä tiedosta, vaan me terveydenhuollon ihmiset.
Me käytiin siksi kun haluttiin nähdä että onko sikiö elossa ja onko siellä kukaan. Alkuajan uä kun ei ollut mahdollinen. Kauan mekin pohdittiin noita testi juttuja ja loppuviimeksi päädyttiin siihen että jos ei näy mitään poikkeavaa niin saa olla muut testit. Jos emme olisi käyneet niin sitä saisi murehtia kokoajan että mitä siellä tapahtuu. Se jo halpotti että näki pienen. Meillä ei ollut turvotusta juurikaan ja jos sitten on vammaisuutta niin on. Ilman erittäin painavaa syytä ei ole asiaa neunoilla tonne mahaan.
...kävin alkuraskauden ultrassa ja sitten np-ultrassa. Veriseulasta kieltäydyin. Ajattelin asian niin, että lapsi on tervetullut sellaisena kuin tulee enkä myöskään halunnut mahd. turhia huolia taakakseni. Np-ultrassa halusin käydä siksi, että mahdolliset suuremmat poikkeavuudet ehkä näkyisivät ja ne voitaisiin huomioida synnytyksessä, eli osattaisiin varautua vaikkapa leikkaukseen tms.
Elämä on täynnä huolia - tuntuu, että aina " valitsee" jonkun huolen painamaan mieltään. Tämä ajatus monesti auttaa itseäni hetkeksi irrottamaan murehtimisista ja nauttimaan tästä hetkestä :-)
Hyvää odotusta Sinulle!
Sitähän se lapsen saanti on jatkuvia päätöksiä mitä tehdä ja mitä jättää tekemättä.
Itse esikoisen odottajana halusin ehdottomasti np-ultraan, lapsen isä myös, mutta meillä taustalla tulevan isän mahdollinen periytyvä " sairaus" .
Ajattelimme, että mikäli tämä " sairaus" perityisi, olisi mahdollista että vauvamme tarvitsisi ekstra hoitoa heti synnyttyään ja ehkä odotusaikanakin sitä seurattaisi tarkemmin.
Eli meidän kriteerit olivat vauvan terveyden tarkistaminen ja mahdollisen avun saaminen.
Ja ilman mitään sen kummempaa ajatusta menin myös veriseulaan.
Josta sitten käry kävi.
Silloin pohdittiin, että miehen mahdollinen sairaus näkyisi myös juuri veriseulan poikkeavana muutoksena, joten jatkotutkimuksiin mars, mars.
Meillä siis np-mitta oli hyvinkin normaali, eikä antanut mitään viitteitä poikkeavasta!
Tottakai lapsivesi punktio pelotti aivan sairaasti, km riski erityisesti, koska meillä oli takana jo yksi alkuraskauden km.
Mutta kaikki ajatukset yhteenlaskettuna meille oli oikea päätös mennä lisätutkimuksiin.
Mm, tulevan isän " sairaus" , joka on tällä hetkellä oireeton, alkaa todennäköisesti jossain vaiheessa oireilla antoi meille vastaukset myös siihen pohdintaan miten minä yksin pärjäisin miehen maatessa sairaalassa, jos lapsemme olisi vammainen jne.
Kannattaa pohtia myös tulevaisuutta, omaa jaksamista, miehen jaksamista jne.
Esim. Mitä mieltä miehesi on asiasta? Hänelläkin on oikeus päättää lastaan koskevista kysymyksistä/tutkimuksista.
Meille tutkimus toi ensinnäkin tutkituilta kromosomeiltaan terveen paperit, sekä varmennuksen siihen, ettei rakenteellista poikkeavuutta näy. (Tämä tosin varmistui rakenneultrassa lopullisesti)
Me emme myöskään olisi pystyneet elämään epävarmuudessa ja miettimään, että mitä jos...
Nyt ei tarvitse jossitella vaan voimme oikeasti nauttia odotusajasta täysin rinnoin.
Ja se mitä kaikkea voi tapahtua synnytyksessä, ja myöhemmin, no.. Niihin me emme pysty vaikuttamaan, mutta odotusajan tutkimuksissa selvinneisiin asioihin voimme.
Tsemppiä! Juttele tulevan isän kanssa peloistasi, puolison tuki ja ajatukset ovat tarpeen!
T Helga & Maris rv 25+5
Niin se taitaa olla, että tieto lisää tuskaa. Nykyisin on niin paljon tietoa, että ihmiset ahdistuvat. Jotenkin sitä vaan pitäisi päästä tasapainoon ja ajatella, että suurin todennäköisyys on siihen, että kaikki on hyvin. Ja todellakin vaikeimmat kromosomimuutokset jäävät joka tapauksessa löytymättä. Jokainen äiti varmaan pohtii sitä, entäs jos lapsella onkin joku vakava juttu. Onko juuri down sellainen vakava? Sitäkin kannattaa miettiä. Millainen mielikuva on sairaista tai vammaisista? Eikös neuvolastakin saa keskusteluapua? Pääasia, että jotenkin käsittelee pelkoja ja huolia, puhuu jonku kanssa tai sitten vaikka kirjoittaa vauvapalstalle.