Voiko tästä loukkaantua?!
Eli tarina siis...Olimme kutsuttuina sukulaislapsen synttäreille. Ilmoitin ajoissa, että tulemme jonkin verran myöhässä (Kun en halunnut ängetä keskelle kauheimpaa ryysistä. Lue: paljon porukkaa ja pienet tilat)) ja tämä tuntui ainakin sanojen mukaan juhlien järjestäjästä (joka tosi hyvä, vanha sydän ystäväni) hyvältä idealta.
Saavuimme sitten juhlapäivänä paikalle...meitä ei ollut kukaan ovella vastassa.
Sisältä huikattiin, että kiva kun tulitte mutta kaikki ruoka on kyllä jo loppu. Luulin, että tämä oli vitsi...
Riisuttuamme päällysvaattet itseltä ja lapsilta kukaan ei kiinnittänyt meihin oikeastaan mitään huomiota. Osa kutsuvieraista pelasi olohuoneessa pleikkaria (siis aikuisia) ja loput touhuisivat kuka mitäkin.
Jo tässä vaiheessa tuli sellainen omituinen olo, että voisi lähteä saman tien kotiin...melkeinpä tippa linssissä :-(
Jonkin ajan kuluttua meille tarjottiin sitten kahvia...puoliksi jäähtynyttä ja tovin seissyttä. Kakku oli hieman lämmennyt ja sitä oli jäljellä hyvin pieni siivu. Toista kuppia ei kukaan tarjonnut ja pöytään oli jäänyt yksi pasteija, jota meille sitten kaupattiin.
Ajattelin, että tilanne korjaantuu kun muut vieraat lähtevät...toiveeni ei toteutunut. Vanhin ja parhain ystäväni keskittyin kokoamaan lahjaksi saatua legopakkauksen sisältöä ja meillä ei juurikaan ollut puhuttavaa :-(
Onko meidän ystävyys tullut tiensä päähän vai saattoiko koko touhu johtua jostakin meihin liittymättömästä asiasta?!
Eikä meillä aikuisilla niinkään väliä...mutta olin koko päivän hehkuttanut meidän taaperolle miten mennään synttäreille, jossa saa sitten herkkuja, vaikka ei olekkaan karkkipäivä.
Onneksi pieni on vielä niin pieni, ettei varmaan osannut odottaa mitään ihmeellistä...sillä mitään ei ollut tarjolla. Ei keksiä, karkkia, sipsiä, mehua...ei yhtikäs mitään :-(
Olisiko ollut kohtuutonta laittaa jotakin sivuun myöhäisille vieraille, tai hakea lähikaupasta vaikkapa pakastepullaa - ei me mitään ihmeellistä oltaisi vaadittu, ehkä pientä huomiota kuitenkin...
Saattaa olla monen mielestä turhaa narinaa...mutta on itsellä sen verran paha olo, että piti jotenkin sitä purkaa!
Ja tuli se itkukin kotimatkalla. Ei siis siitä ettei saatu syödäksemme, vaan karmeasta tuntuvasta kokonaistilanteesta :-(
Kommentit (22)
Peesaan vähän edellistä. Minusta loukkaannut hieman turhasta. Ystävälläsi on ehkä hiukan huonot "emännän lahjat", kun tarjottavat loppuvat kesken, mutta se on hänen vikansa eikä mitenkään sinuun kohdistettu, että voisit siitä loukkaantua. Itse olen ns hyvä emäntä ja tarjoilut on useamman ylitsepursuavat ja herkkuja syödään kaksi viikkoa. Mutta nolompia emäntiä löytyy eikä se ole kenenkään vika. Ja jos on kyse pienestä lapsesta eikä montaa juhlaa ole järjestänyt, kokemusta menekistäkään ei ole. Ja juhlissa on usein paljon väkeä, ettei yhtä juurikaan ehdi huomioda. Sain sen käsityksen, että olisit halunnut perheellesi enemmän huomiota. Se ei valitettavasi useinkaan juhlissa onnistu. Emäntä häärii siellä täällä ja vahtii omaakin jälkikasvua. Juhlissa on enempi vieraat seurustellu toistensa kanssa, ihmetellyt saatuja lahjoja jne. Ja kun suurin osa porukasta on lähtenyt niin kummasti väsymys vie voiton eikä enää vain jaksa. Sinun kannattaisi muuttaa omia odotuksia, ettei enää tule pettymyksiä. Itse menen lasten synttäreille ajatuksella, että muistetaan päivänsankaria lahjalla ja onnitellaan. Hänen huomioimisensa on PÄÄASIA! Meidän perheelle ei tarvitse huomiota antaa. Lapsille haluan opettaa lahjan antamista ja kiva käydä usein synttäreillä ja nähdä paljon muita lapsia jne.
Itsellä siis lapset jo 4v ja 1,6v eli useimmista juhlista kokemusta. Eli kärpäsestä ei kannata tehdä härkästä, vaikka hyvä emäntä toki pitää pursuavat kestit ja ainakin yrittää jutella kaikkien kanssa, mutta jos joku ei ole maailman paras emäntä, ei kannata loukkaantua.
ja mielestäni ap:lla oli täysi syy loukkaantua. Juuri sen takia että lapsiperheillä aikataulut ovat erilaiset, pitää kutsujen aikataulussa olla joustoa, niin on ainakin meidän kaveripiirissä. Kutsussa voi ilmoittaa muutaman tunnin haarukan kuinka kauan kutsut kestävät, eli pistää myös loppumisajankohdan niin sitten vieraat osaavat lähteä ajoissa vaikka tulisivatkin myöhässä. Ei kaikki pysty mitenkään tulemaan esim. klo 14, eihän lasta voi herättää päiväunilta sen takia että kutsuille lähdetään, siinähän menee sitten ilta ihan plörinäksi. Itse olen myös tyytyväinen jos kaikki vieraat eivät tule samaan aikaan, ehtii juttelemaan vieraiden kanssa enemmän ja lapsikin on tyytyväisempi kun ei ole mieletön hälinä samaan aikaan. Ja ikinä ei ole ollut ongelmia vieraiden lähdön kanssa, jos olen ilmoittanut että kutsut kestävät klo 14-18, on viimeiset lähteneet hyvissä ajoin ennen kuutta kotiin.
Kyllä hyviin tapoihin jo kuuluu varata tarjoamisia sen verran että kaikille riittää ja että niitä jää myös yli, mikäli ap olisi perheineen mennyt paikalle ajoissakin, olisivat tuossa tapauksessa tarjottavat loppuneet joka tapauksessa kesken jos kerta loppuivat ennen heidän tuloaan. Vai pitääkö laskea että jokainen vieras saa ottaa yhden pasteijan ja yhden palan kakkua että kaikille riittää, hohhoijaa.
Joiltakin vaan puuttuu alkeellisimmatkin käytöstavat, ja sillehän ei voi mitään.
pakko vielä vastata. Meillä on nimenomaan käytössä alkamis- ja loppumisaika. Usein kaikki kemummu ovat 15-18. Enkä edes odota/halua että kaikki kolmelta tulevat, kunhan kävisivät tuossa välissä. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole, vaan meillä istuu monesti vielä seitsemän jälkeen ystäviä kun eivät ole ajoissa tulleet. Ja kyllä koen tämän inhottavan epäkunnioittavana minua ja kemujamme kohtaan. Mielestäni ei ole liikaa pyydetty jos vieraat kävisivät kutsutuna ajan sisällä. Ei mekään lasten kanssa aina ajoissa olla, mutta ei kyllä "yliaikaa" kyläillä, jos on jokin aika ilmoitettu.
Tiip
mutta toisaalta en todellakaan haluaisi, että meillä on porukka koko ajan ruokapöydän ääressä, kun kaikki syö eri aikaan. (Pahimmassa tapauksessa vielä hyppäävät edestakaisin ruokapöydän ja muun asunnon väliä). Ja tämähän on tilanne, jos yksi tulee myöhemmin, toinen lähtee aikaisemmin ja muut sitten keikkuvat siltä väliltä ja kaikki haluaa niitä herkkuja. Synttäreillä on myös usein ohjelmaa, ja olisi tietysti kiva, jos kaikki pääsisivät osallistumaan silloin kun se on järjestetty.
Jos myöhemmin tulemiselle on erityinen syy (muukin kuin mukavuudenhalu) silloin asia on tietysti erikseen, mutta muuten myöhemmin tulija tyytyköön siihen tilanteeseen, mikä myöhemmin tullessa vallitsee.
että tilanne mielestäni riippuu myös siitä, että minkäikäinen päivänsankari on. Meidän taaperon synttärit eivät nimittäin ainakaan tähän mennessä ole olleet sellaiset missä on ohjelmaa, ja olen kyllä muutenkin tottunut siihen että mikäli kutsuttavat lapset ovat niin pieniä että vanhempansa ovat mukana niin eipä sitä ohjelmaa tarvitse järjestää, häslinkiä on jo muutenkin niin paljon. Eikä myöskään niillä synttäreillä missä olen ollut, ole istuttu kaikki samaan aikaan ruokapöydässä vaan kaikki ovat hakeneet kakkua silloin kun siltä tuntuu ja kahvia on koko ajan keitetty lisää. Paljon rennommin kaikki menee ilman tiukkaa aikataulua ja ohjelmaa ja vieraat voivat tulla silloin kun heille se parhaiten sopii, toki antamamme aikataulutn puitteissa. Lapsikin on tykännyt kun lahjoja on tullut tasaiseen tahtiin eikä kaikkia ole avattu kerralla koko juhlaväen tuijottaessa. Toki tilanne on eri sitten, kun synttärisankari ja vieraat (lapset) ovat niin isoja että tulevat yksin, sitten toki vieraiden on hyvä olla samaan aikaan paikalla ohjelman yms. takia.
Nämä kärkkäät mielipiteet ap:ta vastaan kummastuttavat meikäläistä kovasti, kun olen tottunut rentoon meininkiin kaveripiirissä. Vieraat tulevat sitten kun heille lasten päikkäreiden sun muiden osalta parhaiten sopii, kuitenkin kaikki ovat aina lähteneet ajallaan eikä ongelmia ole ollut minkäänlaisia. Kahvipannu on ollut koko ajan kuumana, tarjottavat eivät koskaan ole loppuneet kesken ja on ollut mukavaa kun on voinut jutella kavereiden kanssa rauhassa kun kaikki eivät ole olleet paikalla samaan aikaan.
Ja edelliselle, että mikäli ruokaa synttäreillä tarjotaan (ei ole koskaan tullut vastaan) kuten ilmeisesti tarkoitit, tilanne on eri ja se kannattaa myös vieraille sanoa, itse ei tulisi mieleenkään että taaperon synttäreillä koko monikymmenpäinen poppoo istuu samaan aikaan ruokapöydässä lounastamassa.
Jos joku voi loukkaantua, niin se joka niitä juhlia järjesti. Varsinkin jos kuulee, että mariset täällä tollasia.
Ensinnäkin. Jätät kokonaan kertomatta sen tärkeimmän, eli kuinka paljon olitte myöhässä juhlista. Selvästi aika paljon, jos tosiaan ruoat jo loppu ja kaikki "ohjelma" ohi. Oletko muuten ajatellut, että juhlissa voi olla muutakin (kovalla vaivalla järjestettyä) kuin ruokaa ja yleistä seurustelua? Onko sinusta hyvää käytöstä tulla juhliin niin myöhässä, että kaikki ohjelma (jos sellaista oli) tai ainakin lahjojen avaus ja se syöminenkin on ohi? Ja niinkin tärkeästä syystä kuin että jos juhlien alussa on kova hässäkkä? Huhhuh. Sitä vartenhan niitä juhlia on ja niissä käydään, että on tohinaa. Se ei todellakaan ole pätevä syy mennä myöhässä ja vielä olettaa, että isäntäväki on asiasta iloinen.
Miten noin muuten käyttäydyt tuon juhlat järjestäneen ystäväsi seurassa? Jos aina käyttäydyt noin itserakkaasti (tulet juhliin reilusti myöhässä ja odotat silti kunniavieraan vastaanottoa) voi hyvin olla niin että ystäväsi on kertakaikkiaan kyllästynyt käytökseesi ja siksi ei jaksanut tehdä enempää eteenne noissa juhlissa.
Jos joku voi loukkaantua, niin se joka niitä juhlia järjesti. Varsinkin jos kuulee, että mariset täällä tollasia.
Ensinnäkin. Jätät kokonaan kertomatta sen tärkeimmän, eli kuinka paljon olitte myöhässä juhlista. Selvästi aika paljon, jos tosiaan ruoat jo loppu ja kaikki "ohjelma" ohi. Oletko muuten ajatellut, että juhlissa voi olla muutakin (kovalla vaivalla järjestettyä) kuin ruokaa ja yleistä seurustelua? Onko sinusta hyvää käytöstä tulla juhliin niin myöhässä, että kaikki ohjelma (jos sellaista oli) tai ainakin lahjojen avaus ja se syöminenkin on ohi? Ja niinkin tärkeästä syystä kuin että jos juhlien alussa on kova hässäkkä? Huhhuh. Sitä vartenhan niitä juhlia on ja niissä käydään, että on tohinaa. Se ei todellakaan ole pätevä syy mennä myöhässä ja vielä olettaa, että isäntäväki on asiasta iloinen.
Miten noin muuten käyttäydyt tuon juhlat järjestäneen ystäväsi seurassa? Jos aina käyttäydyt noin itserakkaasti (tulet juhliin reilusti myöhässä ja odotat silti kunniavieraan vastaanottoa) voi hyvin olla niin että ystäväsi on kertakaikkiaan kyllästynyt käytökseesi ja siksi ei jaksanut tehdä enempää eteenne noissa juhlissa.
vaikka hiukkasen ymmärränkin mielipahaasi. Kuten joku kirjoitiit, kaikki eivät ole huikeita emäntiä, jotka tuosta vaan loihtivat valtavat kasat ruokaa ja ohjelmaa. Itse ajattelisin, että tärkeintä on pienen sankarin muistaminen, se että sankari on huomion keskipisteenä. Jos emäntä ehtii seurustella, niin kiva. Jos ei, se on ymmärrettävää.
Meillä lasten juhlat osuvat kaudelle, jolloin töissä on kova kiire. Pidän sinänsä juhlien järjestämisestä, mutta kiireen keskellä se on ponnistus, positiivinen sellainen. Silti voimat ovat juhlien loppupuolella jo aivan lopussa. Jos on ensin häärännyt keittiössä, hoitanut omia muksuja, kaitsenut siinä sivussa muitakin lapsia, onjannut leikkejä sun muuta, pää alkaa olla jo ihan tyhjä.
Ja mitä tarjottavaan tulee, niin mielestäni on inhimillistä, että sen määrän voi mitoittaa joskus väärin. Meillä koko suku haluaa juhlia sankareita, joten vieraita on paljon. Osa vieraista on todella suuriruokaisia, eikä mielessäkään käy, että lapsen syntymäpäiväjuhlat eivät ehkä ole aikuisen mättöpäivät. On hieman noloa komentaa vieraita, että älä syö enempää, kun kaikki eivät ole vielä tulleet... No, toistaiseksi kaikille on herkkua riittänyt, mutta tavallaan ymmärrän ystävääsi. Ja jos lapsia on paljon ja perheellä vähän rahaa, ei ehkä ole mahdollista hankkia ruokakuormaa vieraita varten.
Meitä on moneksi, mutta mielestäni juhliin on kohteliasta saapua silloin kun pyydetään. Kyllä meillä silti vain on rennot ja juhlijoiden ilosta päätellen mukavat juhlat. Erityisen epäkohteliasta on saapua juhlimaan silloin, kun muut vieraat ovat jo lähdössä. Silloinhan lapsetkin usein ovat jo aivan poikki, ja emäntä sekä isäntä haluavat istahtaa.
On ymmärrettävää, että joskus ei pääse paikalle sovittuna ajankohtana. Silloin muusta ajasta voi sopia, mutta itse en ainakaan odota enää mitään alkuperäisten juhlien kaltaista tapahtumaa.
mutta tuskin nämä vastaukset saatuasi enää kehtaat kertoa todellista aikaa. Tavallaan ymmärrän kyllä loukkaantumisen, koska teitähän kohdeltiin kuin ilmaa. Ei sellainen ole mielestäni ihan asiallista, mikäli itse ovat myöntyneet myöhästymiseen. Tosin, itse kokemuksesta tiedän, että uusia ehdotuksia paremmasta tuloajasta tulee välillä yhtä paljon kuin kutsuttuja on, joten voi olla, että ovat jo luopuneet ajattelusta koittaa miellyttää kaikkia. Ajattelivat ehkä, että jospa te ymmärrätte seuraavan kerran tulla heidän ehdottamaansa aikaan paikalle, jos näette nyt, millaista juhlissa on, jos tulee esim. kaksi tuntia annetun ajankohdan jälkeen. Kaikkialla ei juhlita kokonaista päivää tai peräti viikkoa, ja varsinkin pienten lasten kanssa se tilanne, kun vieraat tulevat, on varmasti aika tavalla normaalista elämästä poikkeava, kun paikkojen pitää olla kunnossa ja ihmisten jaksaa olla pirteinä juhlatamineissa. Olisin itsekin kokoamassa saatuja lahjoja siinä vaiheessa kun kaikki muut vieraat ovat poistumassa juhlista ja lapsi varmasti jo odottaa päästä leikkimään saaduilla leluilla.
Jotkut ihmiset ajattelevat ilmeisesti saavansa henkilökohtaisemmat kekkerit tms. kun eivät tule samaan aikaan muiden kanssa ajattelematta lainkaan, kuinka rasittavaa voi olla passissa tuntikausia eriaikaan tipottelevien vieraiden vuoksi. Enkä menisi moittimaan emäntää yhtään, jos kakut onkin jo syöty. Ei kai ole hänen vikansa, jos herkut ovat maistuneet ja ne on kaikki syöty. Puhumattakaan siitä, että pitäisi juhlien jälkeen lähteä ostelemaan uusia pullia, kun yhdet vieraat eivät halunneet tulla yhtä aikaa muiden kanssa... aika rasittava ajatus.
eipä tarjota ruokaa meidänkään synttäreillä, mutta kakkua syödään kaikki yhdessä ruokapöydän ääressä ja syöminen aloitetaan onnittelulaululla ja kakun leikkaamisella (päivänsankarille ensimmäinen pala, ja juu meidän synttäreillä kaikille on aina maistunut täytekakku!).
Sanoit, että sitten kun ovat vanhempia ja tulevat ilman vanhempia.... niin mikähän ikä se mahtaa olla? Omat lapseni ovat 6v. ja 1v. Serkut on nyt reilu 10 v. ja asuvat kauempana, eivät siis tule yksin, emmekä aja isää tai äitiä pihalle odottelemaan juhlien loppumista. Suurin osa kavereista tulee yksin, mutta aina on joukossa joku arka, ehkä vuoden tai pari nuorempi kaveri, joka haluaa äidin tai isän mukaan - ja meille se sopii ihan hyvin. Mitä mieltä itse olisit siitä, että oma 3-4 vuotiaasi kutsuttaisiin synttäreille, mutta et itse saisi mennä mukaan? Koska kuka sen määrittelee, milloin sinun lapsesi on aika mennä juhliin ilman vanhempia? Kutsuja vai sinä?
Oma poikani kavereineen kävi ensimmäisiä kertoja synttäreillä yksin ollessaan 4 v. Itse ainakin olen tyytyväinen tietäessäni, että poikani kavereiden synttäreillä lapsille on järjestetty ohjelmaa, jossa jokainen pääsee osallistumaan ja joku aikuinen kahvin ryystämisen ja aikuisten hyysäämisen sijaan pitää huolta, että kaikilla LAPSEN vierailla on mukavaa.
Niin, emme siis järjestä lastenkutsuja aikuisille vaan lapsille, ja siksi emme aikuisia myöskään hyysää vaan lapsia. Kahvia on toki keitetty ja kakkua varattu heillekin, mutta aikuisten osalta homma toimii muuten itsepalveluperiaatteella.
Näin siis meidän lähipiirissämme ja kuten omasta kirjoituksestasi kävi ilmi, tapoja on erilaisia - kaikki varmaan ihan hyviä. Mielestäni on kuitenkin kutsujen järjestäjän oikeus määritellä millaiset kutsut järjestetään, aivan kuten kutsutullakin on oikeus kieltäytyä kutsusta, jos aika tai järjestelyt eivät sovi.
Tarjottavaa on niin vanhemmille kuin lapsillekkin. Synttärit tosin on järjestetty vielä oman lapsen tahtisesti eli yleensä vasta hänen päiväuniensa jälkeen iltajuhlina. Tarjottavaa on koko illan ja jokainen voi valita, koska tulee ilmoittamamme ajan jälkeen. Itse valitsen tuttavien järjestämistä juhlista niin, että ne jotka on järjestetty poikani nukkuma-aikojen ulkopuolella, niihin mennään ja ne jotka on nukkuma-aikoina, niistä kysytään, josko voi tulla myöhemmin tai toisena päivänä. Meidän kaveripiirissä ja suvussa ei koskaan ole ollut käymättä, eikä koskaan ole tarjottavat sen tähden olleet vajavaiset. Kai sitten on tässä ketjussa "outo" porukka kokonaisuutenaan, siksi ihmeissäni luin tätä ketjua. En ole tottunut ollenkaan tuollaiseen käytökseen lähipiirissäni ja onneksi meillä ei tarvitse tuollaisia miettiäkkään eikä pelätä, mutta oppia ikä kaikki. Vastaan siis voi tulla mitä vain tulevaisuudessa. Kaikkiin synttärijuhliin iästä riippumatta on myös meidän tuttavapiirissä aina kutsuttu niin vanhemmat kuin lapsetkin. Eripäivänä on pidetty sitten kouluikäisten juhlat kavereille. En todellakaan nyt sitten väitä, että meidän tapa olisi se oikein ja paras, olen vain kai liian hyvälle vieraani opettanut ja myös minua on niin tähän saakka palveltu. Että silleen täällä päin....
Eli aivan kuten minellä on meidän kaveripiirissä totuttu tekemään. Rennosti ja joustavasti, koska ei voida olettaa että pieni lapsi herätetään uniltaan toisen synttäreille vain siksi että istutaan kaikki pöydässä samaan aikaan. Tarkoitan siis tällä todellakin taaperon synttäreitä, eihän 6-vuotias ole enää taapero? Sitten onkin eri asia kun lapset ovat leikki-ikäisiä eivätkä nuku enää päikkäreitä. Mutta silloinkin todellakin joustaisin sellaisten perheiden kanssa jotka tulevat pienemmän lapsen kanssa ja joka tarvitsee päiväunensa. Tapoja on toki näköjään enemmän mutta kuten minekin, ihmettelen todella tämän ketjun meininkiä, en ole tuollaiseen tottunut ja ilmeisesti minäkin ja kaverini olemme totuttaneet vieraat liian hyvään. En kyllä itse menisi edes kutsuille joihin pitää mennä tiettyyn aikaan jos se osuu unien aikaan, sitten joko mentäisiin myöhemmin mikä ei meidän tuttavapiirissä todellakaan ole ongelma vaan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja jos se ei kutsujalle kävisi jättäisimme menemättä.
Mutta, antaa kaikkien kukkien kukkia ja kaveripiirit ovat erilaisia!
että erona synttärijuhlimisessa voi olla meidän porukoissa sekin, että meillä syntymäpäiviä ei todellakaan järjestetä vain lapsille vaan lapsen syntymää juhlitaan ja muistellaan kummien, isovanhempien, iso-isovanhempien, sukulaisten, lapsen kavereiden ja meidän ystävien kesken. Syntymäpäivät voivat siis toisille merkitä toista ja toisille toista. Näin olen itsekkin lapsena juhliani viettänyt aikuisikään saakka, joten opittua tämäkin. Ketjusta huomaa, että toisille synttärit on enemmän lastenjuhlat ja toisille enemmän perhejuhlat. Siksi siis tapoja on niin monia kuin on juhlijoitakin. Varmaan ap:n tapauksessa ap:lle merkitsi syntymäpäivien juhliminen eriä kuin kutsujen emännälle; täten en oikein loukkaantumiseen osaa kantaa ottaa.
että sama tuli mieleen, meillä synttärit eivät vielä koskaan ole olleet lastenkutsuja pelkästään, taaperon synttäreitä kun vietetään niin eihän ole mitään mieltä istua kakkupöytään kymmenen taaperon ja heidän vanhempiensa kanssa, ei kaikki siihen mahdu eikä taapero siitä mitään ymmärrä. Helpompaa meillekin että ihmiset tulevat vähän eri aikoihin, niin porukkaa ei ole niin paljon kerralla. Aivan eri asia on sitten kun pidetään lastenkutsuja ja lapsivieraatkin ovat kaikki isompia, mutta nyt kaveripiirini lapset ovat myöskin taaperoita, ja jos pari isompaa mukana tulee niin emme kyllä heille ole ohjelmaa järjestäneet vaan hyvin ovat viihtyneet muutenkin.
Ei siis kannata tästä mieltä pahoittaa koska kaikki riippuu myöskin synttärisankarin iästä jota emme tiedä. Ja siitä, mihin ap on tottunut kaveripiirissään yleensä. Itsekin loukkaantuisin kyseisenlaisesta käytöksestä mutta tosiaan olen tottunut aivan erilaiseen. Älkää siis myöskään loukkaantuko sanoistani te ketkä juhlitte eri tavalla!
En kylla ymmarra teidan "mista ihmeesta loukkaannuit" vastauksia, en sitten millaan.
Jos ETUKATEEN ilmoittaa tulevansa myohassa, niin hyva emanta jattaa myohemmin tuleville vieraille tarjottavaa jaakaappiin odottamaan. Ko emanta kait kumminkin otti lahjat vastaan ;-) mutta ei viitsinyt sen verran vaivautua, etta siirtaa myohemmin tuleville tarjottavaa sivuun. Hohhhoijaa....
Ja, mita ylimaaraista tyota siina on? Tarjottavat on kuitenkin kait kaapissa, mista ne pitaa ottaa ulos........ ja kahvipannullisen tekemiseen menee minuutti.
Ja, pienten lasten kanssa touhutessa taytyy ymmartaa, etta kaikilla ei ole samanlaiset paivarutiinit.
Aloittaja oli mielestani myos hyvin ajattelevainen, kun mietti, etta ei ryysaa samaan aikaan kun kaikki muut.
Ja, samallako tavalla saa kohdella sitten ihmisia, jotka olosuhteiden pakosta ovat myohassa? Lumimyrakka, auto rikki, onnettomuus tiella, kamalat ruuhkat..... vai onko sitten se sitten ihan eri asia.....
Eli, kaikki vieraat pitaa ottaa yhtalailla huomioon, siihen ei tarvita mitaan erityiskohteluja, enka usko, etta aloittaja sita halusikaan. Kohteliasta on ottaa kaikki vieraat samallalailla vastaan, vai mita?
"Vastaanottaminen" on hirveän tärkeää, ja jäinkin miettimään, että muistinko tehdä sitä kaikille vierailleni viime synttäreillä, kun kutsu oli tulla 12-17 välillä. Joskus vierailuilla tervehtiminen puuttuu, ja se tuntuu kyllä isolta asialta.
Minä ymmärrän kyllä ketjun aloittajaa, että on pahoittanut mielensä. Minusta sinänsä tarjottavat eivät ole niin tärkeitä mutta tuo 'vastaanottamisen tapa' joka tuntui olleen lähes välinpitämätön kuulosti minustakin ikävältä ja varmaan itsekin pahoittaisin mieleni.
Jos on kutsunut vieraita - vaikka nämä tulisivat vähän myöhässäkin - niin kyllä nämä vieraat sitten pitäisi myös toivottaa tervetulleeksi ja vähän seurustella tai ainakin sanoa että seurustelee sitten kun ehtii. Ja jos ruuat ovat jo vähissä ja parhaat palat menneet, niin siitäkin voi esittää pahoitteluja mikä varmaan lievittää asiaa sekin, ja edes vähän yrittää kaivella komeroita josko sieltä jotain näillekin vieraille löytyisi. Itselläni on aina jotain 'jemmassa' siltä varalta että olisin arvioinut vieraiden kuluttamat ruokamäärät ihan väärin.
Mutta aika usein myös vieraat itsekin tuovat jotain mukanaan, tietynlainen nyyttärisysteemi on siitä hyvä että silloin on ainakin jotain tarjottavaa jokaiselle. Sitähän voisi vähemmän taitavat emännät enemmän viljellä, ja satsata sitten pariin juttuun, mutta odottaa vastavuoroisesti vähemmän lahjoja yms. Tärkeintähän juhlissa on mukava yhdessäolo ja päivänsankarin huomioiminen.
Kyllä vieraat myös juhlat tekevät, joten heitäkin on syytä huomioida. Tietty jos joku etukäteen yhtään ilmoittamatta on tuntitolkulla myöhässä ja tulee suurinpiirtein silloin kun kaikki muut ovat lähdössä, voi olla että kohtelu ei ole sitten enää ihan yhtä innostunutta.. Mutta siitä ei ymmärtääkseni nyt ollut kyse.
Mutta jäin kuitenkin miettimään voisitko suoraan puhua ystäväsi kanssa asiasta sen sijaan että vatvomme sitä täällä palstalla? Ettei asia jää hiertämään ystävyyttänne? En tarkoita että pitäisi syyllistää emäntää joka varmaan ei ole edes huomannut tilannetta mutta jollain lailla hyvien ystävien kesken voi varmaan puhua jos on tullut mielipahaa puolin tai toisin. Voihan olla että ystäväsi oli puolestaan pahoittanut mielensä sinun käytöksestäsi etkä taas huomannut sitä? Joskus asioiden puheeksi ottaminen - mutta rauhallisessa hengessä eikä hyökkäämällä - puhdistaa ilman ja ystävyytenne voi jatkua ilman säröä.
se on nimeomaan iso juttu, että kaikki tulevat yhtä aikaa pöydän ympärille, laulavat ja jännäävät, saako pieni sankari puhallettua kynttilät. Se on kaunis, hyvä tapa, eikä sillä mielestäni ole mitään tekemistä jäykistelyn tai vakavamielisten juhlien kanssa. Ainakin lapsista tuntuu olevan kiva syödä samaan aikaan ja sitten siirtyä leikkeihin. Ei kai nyt kukaan tarkoitakaan, että juhliin ei saisi missään tilanteessa saapua myöhässä. Olisi kuitenkin hyvä ymmärtää ihmisten erilaisuus ja emäniten erilaisuus. Mielestäni olen hyvä emäntä, vaikka en koko iltaa jaksakaan päivystää energisenä ja puheliaana. Toisaalta, läheisteni kanssa voin olla passiivinenkin. Kyllä he meidät tuntevat.
Olen tosiaan huomannut, että joissakin perheissä tällaiset yhteiset ruokailut eivät muutenkaan ole tapana. Jopa jouluruokailu hoituu ripotellen. Mikäs siinä, jos kaikki ovat iloisia.
Keskeistä on kuitenkin huomata, että kaikki eivät toimi samoin kuin me. Se, että joku toimii eri tavalla ei tarkoita, että se jojku olisi pilkuntärkeä, jäykkä, piittaamaton tai itsekäs hunsvontti. Ap.kin on varmasti jo rauhoittunut ja huomannut, ettei loppujen lopuksi ollut isosta asiasta kyse.
aluksi todettakoon, että olen itse tosi juhlaihminen, tykkään pitää juhlia ja käydä sellaisissa. Eniten tykkään itse pitää ja kutsutaankin melko ahkerasti kylään ihmisiä. Minua ärsyttää ihmiset jotka eivät vaivaudu tulemaan kylään siihen aikaan kun on kutsuttu. Jos kutsuessa on jokin aika rajattu, on siihen varmaankin syynsä (meillä lasten unet, ruokailut, jaksaminen ja että ehtii itsekin hiukka siivota ja istua rauhassa lasten mentyä nukkumaan yms.). Ymmärrän kyllä jos ilmoitetaan jokin syy että ei päästä, sopiiko jos tullaan vähän myöhässä. Useimmiten sanon että sopii, vaikka sen tietää jo etukäteen ei ole niin hyvä kuin valmiiksi mietitty aika. Ja jos ihmiset eivät tulisi siksi että on tungosta tai hulinaa niin mielummin saisi sitten tulla kokonaan toinen kerta tai jättää väliin.
Ja kun on tarjottavat laskenut väkijoukolla on inhottavaa säästellä kaappiin kakun ym. palasia että myöhästyneet saavat osansa. Minä kyllä keitän uudet kahvit ja tarjottavaa on aina niin ettei kesken lopu. Tuntuu vaan, että myöhästyvät eivät käsitä sitä vaivaa/lisätyötä mitä aiheuttavat.
Itse yritän kyllä loppuun asti olla pirteä ja seurustella kaikkien kanssa, mutta usein on sitten kyllä ihan kuollut olo illalla. Juhlat on väsyttäviä muutenkin niin niiden itsestä riippumaton venyminen on ärsyttävää. Tämä kaikki vaikka kuinka rakastan juhlien järkkäilyä ja ihmisten kutsumista. Minusta on hyvien tapojen mukaista ja isäntä/emäntäväkeä kunnioittavaa että tullaan ja ollaan ajallaan, kuten on kutsuttu. Meilläkin on tosi monta todella hyvää kaveria ja varmaan siksi aina joku ajattelee että voi tulla eri aikaan kuin muut tai jäädä istumaan (lähes koko) illaksi. Usein kuitenkin sitä huomaa odottavansa että vikat lähtisivät, jotta pääsee omaan rauhaan.
Varmasti ystäväsi olisi voinut käyttäytyä mukavamminkin, mutta minulta löytyy ymmärrystä myös hänelle.
Tipy+tytöt 2½v, 1v3kk sekä tuloillaan rv 26+4