Lue keskustelun säännöt.
Teille joiden lapset jo isoja, mitä olisitte tehneet toisin?
14.02.2014 |
Itselläni on 6-vuotia lapsi ja tajuan, että jos toisen hankkisin tajuaisin monessa asiassa miten selvitä helpommalla, miten tehdä toisin ja "paremmin" asiat.
Toki lapsetkin ovat omia persooniaan, mutta huomaan, että turhaa työtä on tehty. Pottailun osasin tehdä niin, että kaikki lapsen oppiminen sujui käteävästi, mutta muuten olen mennyt vaikeimman kautta.
Kysymys siis teille joilla jo aikuiset lapset, mitä tekisitte ihan arkisella tasolla toisin (jälkiviisaana)jotta koko rumba olisi ollut helpompaa?
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 17:48"]
Itseasiassa en mitään:)
En ole mikään superkasvattaja mutta ilmeisesti mulla on fiksut lapset koska heistä on kasvanut ihania, tuntevia ja empaattisia ihmisiä. Ei tunnu vaikuttaneen haitallisesti 3 vuoden yh aika, uusperhekuviot eikä mitkään. Olemme todella läheisiä ja tapaamme lähes viikottain, viestitellään päivittäin.
Mä olen vain rakastanut heitä, antanut heidän kokeilla kaikenlaista ja ollut takavasemmalla valmiina ottamaan vastaan jos putoavat (tätä ei ole onneksi tarvittu). Luulen että esimerkki on kasvattanut parhaiten, ei säännöt tai käskyt. Kuria on ollut mutta perustellusti.
Vielä yksi lapsi "vaiheessa" eli murrosikään tulossa, varmaan koettelee sitten muidenkin edestä;)
[/quote]
Eli olet tehnyt jotain oikein :D
Voisit kertoa haastavista hetkistä ja miten selvisit tarkemmin jos jaksat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin hoitovapaalla täydet kolme vuotta ja muutenkin järjestelisin töitä siten, että olisin enemmän kotona lasten kanssa. En missään nimessä laittaisi lapsia päiväkotiin kiusattaviksi, palkkaisin mieluummin hoitajan kotiin.
Muuten olisin sama suurpiirteinen minä, jonka lapsista kasvoi varsin mukavia tapauksia.
Telkkari kiinni ruokailun ajaksi! Samoin läksyjä vaatisin tekemään tuli niitä tai ei ;)
Siinä vaiheessa kun lapsi täyttää 18v minulla ei ole enää lapsia vaan jälkeläisiä.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 17:51"]
Telkkari kiinni ruokailun ajaksi! Samoin läksyjä vaatisin tekemään tuli niitä tai ei ;)
[/quote]
Jotain tämänkaltaisia juuri kaipaan, kiitos :D
Eli heti pitää olla lujana läksyjenteossa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 8 lasta, vanhin 20v ja nuorin 2v. Mitään en varsinaisesti tekisi toisin. Ihania nuoria aikuisia vanhimmista lapsista on tullut. Tosin jotkut käytännön asiat on ollut pakko tehdä jokaisen lapsen kohdalla eri tavalla, kuten esim. pottailun opettelu. Lapsikohtaisesti sekin on tehty, ei liukuhihnalta jokaisella samalla tavalla.
Olisin panostanut koulunkäyntiin vähemmän. Lapsella oli ja on ollut erinäisiä ongelmia koulun kanssa, vaikka ei tutkitusti ole tyhmä. Omalle onnellisuudelleni kkoulutus on ollut tärkeää, dillä koulukiusattuna löysin paikkani vasta yliopistossa. Siksi lapsenkin koulunkäyntiin pantiin paljon vaivaa ja energiaa ja kärsivällisyyttä, yritystä ja jonkun verran rahaakin (Ostin yläkoulussa yksityistä tukiopetusta kielissä lukihäiriöiselle) Kaikki turhaan. Vielä pahempaa, siitä kertyi paineita ja ne taas saivat aikaan paniikkokohtauksen koetilanteissa, jolloin ei saa paperille sitäkään, mitä on oppinut.
Jälkikäteen ajateltuna olisi olut parempi antaa olla, ottaa rennosti ja olla kiitollinen siitä, että lapsi on vastunntuntoinen, yhteisöllisesti suuntautunut, hänellä on oikeat arvot ja hän erottaa oikean ja väärän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ot, mut minä koen että olen ollut ihan hyvä äiti esikoiselle, mutta kun toinen syntyi, ja hän olikin täysin erilainen persoona kuin minä tai esikoinen, tunsin ja tunnen yhä, etten osannut, enä edelleenkään osaa hänen kanssaan yhtään mitään ns. vanhasta tottumuksesta, vaan kaikki pitää tavallaan aloittaa alusta. Siitä, että oli jo äiti, ei ole ollut oikeastaan mitään hyötyä tän kakkosen kanssa, jonka kanssa ei mennä kokemuksella eikä intuitiolla, vaan ihan muilla keinoilla.
Toisen lapsen kanssa on ollut joskus niin rankkaa, että olen katsellut ihmetellen monilapsisia perheitä; miten ne äidit kykenevät siihen? Miten he pystyvät tukemaan jokaista lastaan sen lapsen tarvitsemalla tavalla, kun minä olen kahdenkin kanssa joskus niin väsynyt?
Ihan ot, mut minä koen että olen ollut ihan hyvä äiti esikoiselle, mutta kun toinen syntyi, ja hän olikin täysin erilainen persoona kuin minä tai esikoinen, tunsin ja tunnen yhä, etten osannut, enä edelleenkään osaa hänen kanssaan yhtään mitään ns. vanhasta tottumuksesta, vaan kaikki pitää tavallaan aloittaa alusta. Siitä, että oli jo äiti, ei ole ollut oikeastaan mitään hyötyä tän kakkosen kanssa, jonka kanssa ei mennä kokemuksella eikä intuitiolla, vaan ihan muilla keinoilla.
Toisen lapsen kanssa on ollut joskus niin rankkaa, että olen katsellut ihmetellen monilapsisia perheitä; miten ne äidit kykenevät siihen? Miten he pystyvät tukemaan jokaista lastaan sen lapsen tarvitsemalla tavalla, kun minä olen kahdenkin kanssa joskus niin väsynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmasti osaisi tehdä mitään toisin. Tein sen minkä pystyin ja jaksoin.
Pojat on nyt 15, 17 ja 19 eikä sitä vielä tiedä mitä niistä lopullisesti tulee. Noi on ihan kivoja, kunnollisia ja pärjääviä. Ainoo vika on että ne inhoaa mua ja mun läheisyydentarvetta. Mutta en mä sitäkään osaa muuttaa että tekee mieli halia omia poikia, vaikka sieltä tulee nyrkistä takas.
Itseasiassa en mitään:)
En ole mikään superkasvattaja mutta ilmeisesti mulla on fiksut lapset koska heistä on kasvanut ihania, tuntevia ja empaattisia ihmisiä. Ei tunnu vaikuttaneen haitallisesti 3 vuoden yh aika, uusperhekuviot eikä mitkään. Olemme todella läheisiä ja tapaamme lähes viikottain, viestitellään päivittäin.
Mä olen vain rakastanut heitä, antanut heidän kokeilla kaikenlaista ja ollut takavasemmalla valmiina ottamaan vastaan jos putoavat (tätä ei ole onneksi tarvittu). Luulen että esimerkki on kasvattanut parhaiten, ei säännöt tai käskyt. Kuria on ollut mutta perustellusti.
Vielä yksi lapsi "vaiheessa" eli murrosikään tulossa, varmaan koettelee sitten muidenkin edestä;)