Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä hyötyä/haittaa on pituudestasi?

Vierailija
15.12.2013 |

Kertoilkaa mitä vaan mieleen tulee, naiset ja miehet...

Olen 171 cm:n pituinen nainen. Tulipa tuossa eilen kaupassa mieleen, kun piti kurotella ylimmän hyllyn perukoilta, että onneksi olen tämänpituinen. Jouduin kyllä varpaillani seisomaan. Jos olisin vähänkään lyhyempi, olisin joutunut pyytämään myyjää apuun. Muutenkin joissakin kaupoissa ylähyllyt on hieman typerästi aika korkeella, että juuri sopiva pituus siihen nähden eli mahdollistaa omatoimisuuden. Lisäksi olen sellainen maijamyöhästelijä, joten minulle on tärkeää, että pystyn ottamaan mahdollisimman pitkiä askeleita. Niinpä tän pituiset jalat on ihan hyvät, vaikka pitemmätkin vois tietty olla.:D

 

Minusta ennustettiin lapsena, että olisin kasvanut pitemmäksi. Esim. muistan kun olin 11v., koululuokkani laitettiin riviin pituusjärjestykseen ja mitattiin. Olin 156 cm ja olin pitempi kaikkia luokkani poikia paitsi yhtä. Pituuskasvuni ei kuitenkaan jatkunut jostain syystä ihan ennusteiden mukaan ja ehkä hyvä niin. Minusta tää on nimittäin miesten suhteen ihan sopiva pituus, mutta tästä tietenkin jokaisella on oma mielipiteensä. Mutta en ainakaan edes muista milloin olisin viimeksi tavannut minua lyhyemmän miehen (tarkoitus ei sitten ole loukata). Suurin piirtein samanmittaisia on tullut vastaan. Samanmittaisten miesten seurassa en tunne itseäni samalla tavoin naisellisen söpöksi, mutta siis kyse on ollut työkavereista ym. joten sillähän ei ole ollut merkitystä. Minulle miehen pituus ei kuitenkaan ole itseisarvo, enemmän se on se kokonaisvaltainen tunne, että täydennetään toisiamme... Ja jos tapaisin muutoin mukavan ja sopivan miehen, johon siksi ihastuisin, niin kyllähän ne tunteet menee pituuden edelle, that's for sure.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
15.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olen 171 cm. Oikeastaan siitä ei ole koskaan ollut sen kummemmin hyötyä kuin haittaakaan, mutta haluaisin olla lyhyempi että voisin ratsastaa lasteni ponilla. :D Eli sikäli pituus harmittaa. Ja siis minulla on kyllä omakin hevonen, lasten poni vain tarvitsisi joskus kunnon ratsastajaa mitä meillä ei oikein ole tarjolla, ja itse en kehtaa sen selkään mennä jos on vaarana että joku näkee...

Vierailija
2/4 |
15.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoin, kaupassa ylettyy helposti ylähyllyille, välillä saa auttaa itseään  lyhyempiä ja saa helposti hyvän mielen. Ylettyy helposti niihin parhaimpiin hedelmiin siinä laarien yläosassa, eikä niin moni ole niitä hedelmiä ylettynyt hipelöimään.

 

Miehissä tykkään samanmittaisista, saa katsoa suoraan silmiin ja on helppo jutella, kun ei tarvitse arvailla pituuseron takia, mitä se toinen sanoi. Lisäksi tykkään tunteesta, että olen samanveroinen ja tasa-arvoinen miehen kanssa. Miehellä toki saa olla hieman enemmän pituutta, koska käytän mielelläni 5-8 cm korkoja. Mutta samanpituisetkin on siis ok, ja jopa lyhyemmätkin miehet kelpaa. En ymmärrä niitä naisia, jotka haluavat tuntea itsensä pieneksi miehen rinnalla, mutta makunsa kullakin.

 

Pituuteni  on 181 cm.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
15.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuorena pituus harmitti, nykyään ei. Miinuspuoliksi listaan, että lyhyet naiset töissä pyytävät usein minulta apua kurkottelussa, vaikka en minäkään kattoon yllä. :) Sitten jakkaralla pelottaa ja huimaa. Myös ahtaissa tiloissa istuminen on kamalaa pitkäjalkaisena.

Minustakin tuntuu kummalliselta jutella paljon itseäni pidempien kanssa, olen tottunut, että kaikki ovat joko samalla tasolla tai lyhyempiä.

Vierailija
4/4 |
15.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 160cm.

Vaikka usein en ylläkään sinne kauppojen ylähyllyille niin uskon, että itseäni pitemmillekin on hyllyjä, joihin he eivät yletä. Niin en osaa pitää sitä tosi suurena ongelmana.

 

Lyhyempi askel on kyllä ollut ongelma, kun olen kävellyt jonkun pitkäjalkaisemman kanssa enkä vaan pysy samassa kävelytahdissa. Tämä on ehkä suurin haitta, jonka keksin lyhyydestä. Käyn myös liikuntatunnilla, jolla saatetaan tehdä liikkuvia askelkyykkyjä siten, että niillä liikutaan salissa puolelta toiselle, tässä jään selvästi jälkeen muista.

 

Miesten kohdalla taas ei ehkä ärsytä sellaisten miesten lyhyys, jotka olisivat liian lyhyitä 170cm pitkille tai pitemmille (vaikka kyllä miehen lyhyyskin voi ärsyttää, lienee kuitenkin mieskohtaista). Pääsen siis valkkaamaan kivoja miehiä vähän isommasta miesjoukosta kuin itseäni pitemmät.:-)

 

Pienestä koosta on toki joskus hyötyä pienissä tiloissa, mahdun tietysti helpommin kapeisiin väleihin kuin pitkäjalkaiset, kuten autossa tai lentokoneessa. Viimeksi mahduin aika helposti ryömimään auton takaluukusta avaamaan jumiutuneen etuoven, kun oli pakko;-)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kaksi