Lue keskustelun säännöt.
Ymmärsin oman kuolevaisuuteni, kun sain lapsen
11.01.2013 |
Kun sain oman lapsen, ymmärsin yhtäkkiä, että tulen kuolemaan joskus. Se pelottaa kauheasti, jos ajattelee sitä liikaa. Minä kuolen ja minun lapseni jää tänne yksin.. Toisaalta hän kyllä pystyy jatkamaan sitten elämäänsä. Suree hetken, hänen ainoa äitinsä kuoli, sitten suru muuttuu osaksi elämää eikä hän ajattele sitä koko ajan.
Yhtäkkiä vain ymmärsin, että olen vain yksi lenkki tässä sukupolvien ketjussa. Siihen asti olen ollut suvun "nuorin", eli äiti ja isä ovat elossa, samoin kaikki isovanhemmat. Ja minä näiden kaikkien jälkeen jään tänne vielä elämään. Mutta nyt on vielä tämä lapsukainen, joka elää minun jälkeeni..
Oletko miettinyt ikinä tämmöisiä? Miltä sinusta tuntui tulla äidiksi tai peräti isovanhemmaksi? Myös äitini mummo on edelleen elossa ja kiinnostaisi hirveästi tietää, mitä hän ajattelee siitä, että elämää on kovin vähän jäljellä, kohta kuolee pois. Kun oma lapsenlapsikin on jo mummo.
Ajoittain tulee kuolemanpelko. En minä halua kuolla.
Kommentit (3)
Minulle tuo tunne on tullut vuosiluvuista ja historiankirjoista. Tuntuu, että kaikki, mitä on historiassa tapahtunut, on tiedon ja kertomusten kautta tapahtunut tavallaan myös omassa elämässäni. Pystyn samaistumaan ihmisiin, jotka ovat eläneet vaikka sata vuotta sitten, ja pystyn kuvittelemaan oman näkemykseni maailmasta silloin.
Ja sitten mietin, että itse tulen näkemään elämää maksimissaan vain vuosisadan loppupuolelle. Juuri vuodenvaihteessa oli artikkeli, että vasta vuonna 2112 tulee seuraavan kerran olemaan sellainen numeroleikki-päivämäärä (21.12.2112), joita viime vuosina on silloin tällöin ollut. Tuota päivää en tule näkemään, vaikka historiaa ajatellen siihen on todella lyhyt aika! Mutta toisaalta se on kuitenkin lohdullista, että elämä jatkuu jälkeenikin. Lapseni ja muut nuoremmat sukupolvet jatkavat eloaan täällä. Ja ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin aina ennenkin. Vaikka toivottavasti vähän humaanimpia toisiaan kohtaan (kaiho toive). :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo ollessani itse lapsi, alle 10-v. Kuolevaisuus on siitä asti tuntunut osalta elämää.
Miten olet tähän asti voinut välttää asian tiedostamista?
Tosin mulla siihen ei tarvittu muuta kuin se, että eräässä joululaulussa lauletaan: sukupolvet jäävät unholaan. Tai notenkin näin. Tuli heti mieleen että miten monet ovat jo eläneet ja joista emme tiedä mitään, vaikka olisivat sukua. Ja että se sama tulee tapahtumaan minulle ja lapselleni ja hänen lapsille. Surullista ja haikeaa.