Voiko stressiin kuolla?
Olen kahden lapsen yh-äiti, hoidan lasten asiat kaikki täysin yksin. Käyn töissä, toinen lapsi hoidossa ja toinen koulussa. Pidän työstäni. Nukun hyvin.
MUTTA OLEN KOKO AJAN IHAN ÄÄRIMMÄISEN STRESSAANTUNUT. Koko ajan olen kuin viulun kieli, hermostun pienestä, en saa mitään aikaseksi (näkisitte meidän kodin), laskut maksan aina myöhässä kun en muista, lasten asiat yritän muistaa kun oikein pinnistän (koska sukset, koska luistimet, koska rahaa esim. kouluun tms.) Omia asioita en muista juuri mitään.
Toinen lapsi sairastaa pitkäaikaissairautta, sen myötä joudun joka päivä muistamaan paljon asioita, aina en tosin muista edes lääkitä lastani.
Välillä tuntuu etten muista edes kirjoittaa asioita ylös.
Töissä joudun kirjoittamaan ihan kaiken paperille, muuten sekotan asioita, enkä muista.
Olen itkuherkkä, voin purskahtaa pienistä asioista itkemään.
Murehdin asioista, tyhmiäkin, voin pyöritellä päässäni nyt jo esim. joulukuun veronpalautuksia tai nuorimmaisen kouluun menoa (joka 1.5 vuoden päästä) Pelkään sairastauvani, nyt työterveydessä tutkitaan kohonnut verenpainettani. Toivon että saisin lääkityksen siihen, ehkä helpottaisi joka päiväistä päänsärkyä.
Joka päivä tosiaan otan särkylääkettä päänsärkyyn, migreeni minulla on 3-5 kertaa viikossa. Ihan stressin aiheuttamaan.
Tuntuu että päässäni on Haminan kaupunki, en osaa koskaan enää rentoutua, olla vaan.
Voiko tähän olotilaan kuolla? Vai mistä saisin apua?
Kommentit (13)
Mene työterveyteen. Luulen että sulle tarjotaan masennuslääkitystä ja saikkukaan ei varmaan tekis pahaa. Lääkitystä ei kannata pelätä. Vois auttaa sua pahimman yli. Lisäksi tietenkin terapiaa jos vaan sulla on siihen mahdollisuus. Terapiapäätös on nykyään helppo saada.
Kyllä stressi voi edesauttaa monien sairauksien puhkeamista.
t. sh
Lapset käyvät isällään joka toinen viikonloppu säännöllisesti perjantaista sunnuntaihin. Arvaappa mitä teen silloin?
Nukun kellon ympäri, koko viikonlopun. Makaan lähes tulkoon suu auki, en saa mitään aikaseksi, nukun ja makaan, nukun ja makaan.
Hae apua ajoissa, ennenkuin sairastut todella vakavasti. Apua on olemassa.
Hyvä, rauhallinen musiikki, liikunta, lukeminen, rentoutus-cd. Jos sinulla on vähänkin rahaa, palkkaa apua kodinhoitoon, esim. lukiolainen.
tota menoa sä kävelet kohta kuin isabella töölönlahtea ympäri!
lääkäriin ja vaadit sairaslomaa, lääkitystä, ymmärrystä, apua, terapiaa jne.
ja heti
Sinänsä ihan hyviä juttuja, mutta ap:n väsymys on jo karannut lapasesta.
mistä saa apua kärsin pahasta koulu stressistä??? :(
Stressi on vaarallinen ja tappaakin. Siihen on lähes mahdotonta saada hyvä lääkitys joka ei koukuttaisi.
Stressi on fyysisesti kuluttavaa ja se oikeasti tappaa. Nappaa muutama rauhoittava silloin tällöin niin helpottaa, muuta konstia ei aina ole.
Verenpaineen takia, älä ainakaan syö mustia makeisia. Lakritsan ja salmiakin sisältämä glykyrritsiini nostaa verenpainetta entuudestaan.
Olisiko apua kalenterista? Oikein paperinen iso pöytäkalenteri tai seinäkalenteri. Onko paperit järjestyksessä? Kun lasku tulee , maksat sen aivan heti.
Lapset kasvaa joka päivä. Ajattele että tuo kaikki on väliaikaista.
Olisiko nyt työterveyshuolto. Jos saisit vähän sairaslomaa. Tässä tapauksessa olisi paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Mene työterveyteen. Luulen että sulle tarjotaan masennuslääkitystä ja saikkukaan ei varmaan tekis pahaa. Lääkitystä ei kannata pelätä. Vois auttaa sua pahimman yli. Lisäksi tietenkin terapiaa jos vaan sulla on siihen mahdollisuus. Terapiapäätös on nykyään helppo saada.
Kyllä stressi voi edesauttaa monien sairauksien puhkeamista.
t. sh
Kerrotko, mistä on helppo saada helppo terapiapäätös? Hyväksikäytetyille ei ole mitään terapioita missään. Tekijöitäkin hoidetaan paremmin. Helsingin kaupunki poisti traumaterapeutit ostopalvelulistalta kokonaan. Kelan, Muutoksenhakulautakunnan ja Vakuutusoikeuden päätökset tulee hylättyinä.
Eli et ryntäisi kuin päätön kana ilman päämäärää asiasta toiseen.
Kehitä esim. laskuille maksujärjestelmä, eli maksat aina pinon laskuja samalla kertaa.