Kaverin kommentit yksinhuoltajista ja "vahinkovauvoista"...

Itse en ole yh, mutta lapseni oli ns. vahinkovauva, ei siis suunniteltu =) Mutta silti tähän kohtaan tulee iso sydän, koska on äärimmäisen rakas niin minulle kuin isälleenkin.



Isänsä kanssa ollaan oltu yhdessä 2 ja puoli vuotta, eli ei kovin kauaa, ja vasta puoli vuotta asuttu yhdessä.



Kaverini, lähemmäs 30, on vauvakuumeillut kymmenen vuotta jo, mutta kun hänellä ei ole miestä niin se on aika vaikeaa yksin niitä lapsia tehdä- Ja hänen sanojaan lainaten; "Ja mä en todellakaan haluu olla alle kolmekymppisenä vahinkovauvan yksinhuoltaja. Näkeehän sen omasta lähipiiristäänkin kun vauva-arki ei oo ollukaan niin ihanaa ja mies sitten lähtenyt ovet paukkuen karkuun."



Yritin sitten siinä hieman kehaista miestäni, joka minutkin on yllättänyt positiivisesti, että kuin ihana isä hän on... kaveri vaan tokas et aijaa. Rivien välistä olin lukevinani että odotas vaan vielä pari kuukautta niin johan alkaa suhde rakoilla.



Tuskin kukaan parisuhteessa oleva tee lapsia ollakseen yksinhuoltaja vauvan ollessa vuoden tai kaksi, eiköhän suurimmalla osalla ole tarkoitus olla yhdessä nyt ja aina. Toki aina se ei näin mene mutta ottaa niin pannuun kun yhdellä on tuollainen asenne että hän ei varmasti halua olla yh. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Mutta koetas hänelle siitä sanoa niin johan olen vielä niin sinisilmäinen että en vaan tajua. Olen itse siis lähempänä 20 kuin 30, siksi en elämästä vielä kaikkea ymmärrä :)



Itse vihaan yli kaiken ihmisiä jotka laittaa kateellisuuden piikkiin kaikki toisten sanomiset tai sanomatta jättämiset, mutta nyt uskoisin vahvasti että ainakin pientä kateellisuutta ilmassa tällä kaverilla.



(Vaikka peiliin katsoessa tässä ei ole mitää kadehdittavaa, kun roskia viedäkseenkin on pakko meikata ja laittaa tukkaa että tuntis itsensä edes vähän ihmisen näköiseksi!)