Onko nykyinen asuntosi sellainen koti, jonka tunnet kodiksesi ja

mutta samaan aikaan koen, että se lopullinen oikea koti vielä odottaa minua jossain. :) Tämä on välivaihe kuitenkin, vaikkakin kyllä harkiten remontoitu ja laitettu koti.

en oikein uskalla kiintyä taloomme kovin voimakkaasti. Jos tästä joutuukin lähtemään jostain syystä, niin pitää olla avoimin mielin ja olla valmis sopeutumaan myös muualle.

Kun aluksi muutimme tähän ei tuntunut kodilta. Mutta minä olin koko elämäni aikana muuttanut jo muutenkin niin useaan kertaan ettei mikään edellisistä asuinpaikoistani tuntunut OIKEALTA kodilta. Nyt kuitenkin tässä olen asunut jo vuoden 2009 syksystä asti ja tuntuu ihan omalta rakkaalta kodilta:)



hyviä puolia:

-hyvällä paikalla

-ihanat ja miellyttävät naapurit, eivät melua(me taidamme olla ne meluapinat tässä kerrostalossa)

-ihan ok kokoinen

-ensimmäisessä asuinkerroksessa(hissitön talo, helppo tulla kotiin painavien ostosten tai koiran kanssa vain yhdet portaat)

-koska niin huonokuntoiset pinnat jo ei tarvitse varoa koiran kanssa



huonoja puolia:

-ei oma, vuokrattu

-ei saatu lupaa tehdä mitään remppaa (on erään hyväntekeväisyysjärjestön omistama asunto ja eivät saa vuokrassa kovin paljoa voittoa)

-säilytystiloja on paljon mutta ne on huonosti suunniteltu 70-luvun tyyliin eli monissa kaapeissa meillä ei ole mitään tavaraa koska on vaikea saada mitään sinne tai saada pois

-keittiö on jo aika pommikuntoinen(kun tästä joskus muutamme vuokranantajamme on varmaan pakko investoida uuteen ((ikea)) keittiöön, toivottavasti eivät ota meidän takuuvuokraamme siihen....)

-vessan ilmanvaihto on huono ja kattoon tulee sellaista mustaa pistettä suihkujen jälkeisen kosteuden takia

-näköala on todella huono(nähdään ikkunoista kerhotalon katto ja kun talvella huoltomiehet tulevat kolaamaan kerhotalon tasakatolta lumet pois on todella ahdistavaa olla itse kotona samaanaikaan kun tuntuu että he vain tuijottavat meidän sotkuista asuntoa:D)



jos tämä kuitenkin olisi IHAN IKIOMA voisin kuvitella asuvani tässä pitkän pitkän aikaa. Silti unelmieni talo olisi sellainen pienehkö rintamamiestalo johon saisin pihalle oman kasvimaan ja ehkä muutaman kanan sekä KOMPOSTIN(se olisi unelmieni täyttymys:D). Piha jossa koiramme juoksisi vapaana(hän nauttii siitä niin paljon). Sellainen talo jossa tuntuisi hyvältä idealta koittaa perheenlisäystä:)

Kun pari vuotta sitten etsittiin asuntoa, tämä oli ensimmäinen ja ainoa, jossa tuli jo eteisessä tunne, että nyt olen tullut kotiin.



Edelleen joka kerta kotiin tullessa mulle tulee sydämeen sellainen onnentunne, että saan asua täällä! :)



Tuon loppuelämän vietto tässä kodissa on sitten toinen juttu. Tämä on rivari. Kokonsa puolesta tässä varmaan asuisi koko elämän (120 neliötä)... Mutta silti haaveilen myös omakotitalosta, joka oltaisiin itse ideoitu. On niin paljon ideoita, olisi hienoa nähdä ne toteutuneena.



Nyt vaan puuttuu se tontti, josta tulisi sama fiilis kuin tästä kodista. :)



Mutta kun ja jos se rakennuspaikka löytyy, niin tästä kodista luopuminen tulee olemaan VAIKEAA. Vaikka kuinka ihanaan taloon muutettaisiin.

Oli pakko muuttaa vanhasta KODISTA pois. Siinä olisin mieluusti asunut koko loppuelämäni, mutta tilat olivat kertakaikkiaan liian pienet. Asunnon sijainti oli mitä mahtavin ja ympäristö lapsiperheen kannalta ihanteellinen.



No, emme muuttaneet kauas, mutta joku tökkii.. Tämä asunto on remontoitu suurimmaks osaks, joten on paremmassa kunnossa kuin vanha. Tässä on enemmän tilaa. Mutta jotenkin en tunne oloani kotoisaksi. Tosin olemme asuneet tässä vasta kuukauden, että tuleeko se kotoisuus joskus. Mies ei halua hetkeen muuttaa (enkä minäkään sillä muutto oli todella stressaava), joten kai me tässä joitakin vuosia asutaan.

oma talo rakennettiin pian 6v sitten. Täältä on paljon ihania muistoja joten tämä on se koti...mutta kai täältä täytyy jossain välissä sitten ainakin vanhainkotiin lähteä.

en olisi siitä talosta sinänsä halunnut muuttaa, mutta en olisi voinut kuvitella sillä sijainnilla eläväni vanhaksi asti.



Nyt tuntuu, että talo on niin iso, että en ehkä vanhaksi asti tässä jaksaisi asua. Pitäisin ehkä tämän 'mummolana', jonne mahtuu iso suku joulunviettoon ym, ja ostaisin kaupunkiasunnon ihan keskustasta, missä palvelut olisi lähempänä.

Mutta paikka on väärä. En ole tähän kuntaan kotiutunut 15 vuoden aikana. Toiveena on päästä jonnekin muualle.



Kun on itse rakentanut talon omien toiveiden mukaan, niin onhan siitä vaikea luopua. Ja varsinkin pitkän ajan jälkeen jättää ne muistot ja eletty elämä taakseen.



Meillä tosin mahdollista, että vanhin poika ostaa tämän talon, jos aiomme muuttaa lähivuosien aikana. Lappiin halajaa mieleni asumaan :) Siellä olis työpaikatkin valmiina sekä minulle, että miehelleni.

Vuokra-asunto. Tuntuu enemmän vakituiselta kotipesältä ja tukikohdalta kuin kodilta. Kuin henkiökohtainen taukotila. Miellyttävä asunto, vaikka onkin halvalla rakennettu ja näköala on rumahko mutta luontoa sekin on silti. Aina on ajatus taustalla, että jonain päivänä tästäkin on muutettava. Varmaan siksi jää kiintymättä. Ei täällä mitään erityisen hyviä muistojakaan ole, eikä huonojakaan.



Kotini on linnani? Ei. Kotini on linnakkeeni.

Ollaan asuttu tässä vuokralla melkein 20 vuotta. Alussa oli vaikeuksia kotiutua, mutta aika pian asunto alkoi tuntua kodikkaalta kodilta. Valitettavasti tästä pitää parin vuoden kuluttua luopua, kun talo puretaan. Alkaa uuden kodin etsintä, mutta todennäköisesti sellainen löytyy ja ajan mittaan siitä tulee niin ikään kodikas koti. Aika lailla päänsisäinen juttu tämä taitaa olla, että kokeeko kodin kodikseen.