Lue keskustelun säännöt.
muita jotka sairastaneet masennusta jo vuosia?
03.07.2011 |
Itse sairastuin varmaan jo 14v kun perheessä kriisi ja jouduin kiusatuksia koulussa. Lukiossa olin jo aika eristäytynyt vaikka "kavereita" olikin. Nyt 34v ja vakavaa masennusta 3v takana. Parantumisesta ei tietoa ja olenkin lukenut ettei siitä ehkä täysin voikaan parantua jos kauan sairastanut. =(
Niin ja enhän enään oikein edes muista millainen olin ennen sairastumista..
Välillä tuntuu että elämä vaan pielessä ja läheisenikin joutuvat kärsimään käytöksestäni, se ei ole oikein! Kavereita ei enään oikein ole..koska en jaksa pitää yhteyttä.
Kommentit (9)
En ole koskaan saanut diagnoosia, lääkäreillä olen käynyt ja mielialalääkkeitä syönyt vuosia.
Muhun kolahti toi että ei enää muista millainen oli ennen sairautta. Tuttu tunne. En tiedä kuka olen, minkälainen olen.
Olen käyttänyt paljon alkoholiakin. Nyt olen yrittänyt raitistua. Mutta arvaa mihin se on johtanut... ne muutamatkin "ystävät"(mies mukaanlukien) katoavat kuvioista. Joten nyt olen yksin, raittiina mutta entistä masentuneena.
Tänään on poikkeuksellisen raskas päivä. Syytä en tiedä. Rintaa puristaa ja jokainen hengenveto tuntuu huokaukselta. Lapsen takia on pakko yrittää pysyä pinnalla. Ilman sitä olisin jo pohjaakin syvemmällä.
Voimia ja jaksamista sulle ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä terapiaa rupeat käymään? Miten maksut? Oletko perheellinen ja miten lapset ja miehesi tai vanhempasi voivat?
Vieläkö on sinulla voimia tai ajatuksia parantumisesta? Yksinäinen sairaus tämä jota muut eivät ymmärrä tai osaa tukea toisin kuin vaikka syöpää. Joskus toivon että tulisipa joku vakava sairaus että kuolisi. =(
Sinnekin tsemppiä.
ap
Hyvä että olet päässyt alkoholista sehän pahentaa masennusta eikä paranna. Miksi miehesi tai kaverisi hävisivät kun lopetit? Vai olivatko he kovia ottamaan kuppia?
Itse olen todella yksinäinen töissä ilman kavereita ja ulkopuolisena monesti ja kotona iltaan asti kunnes mies tulee.
Paljon pitäisi kotihommiakin tehdä mutta ei vaan jaksa ja mies joutuu tekemään. =(
Olen vihainen tälle sairaudelle!!
ap
olen mieheltäni kaivannut ja pyytänyt tukea ja apua, mutta se mielummin istuu terassilla kaverieden kanssa. Mitä minä siihen, ajattelen etten ole sen arvoinen vaikka totuus on toinen. Ansaitsen parempaa. Kaverit ei varmaan jaksa enää kuunnella kun en enää ole se hiprakassa oleva hassu tyyppi. Ankeeta.
Tosi on että viina on pahentanut oloa. Ajattelin aloittaa jonkun harrastuksen. Pitäisikö sinunkin ap kokeilla jotain uutta iltojen kuluksi :)
-3-
Kokemuksesta voin kertoa ja vuosien masennuksesta päästä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin masennus alkoi joskus teini-iässä. Muistan kun isäni vei minut nuorisopsykiatrian poliklinikalle juttelemaan joskus 14-vuotiaana. Olin niin lukossa, etten puhunut siellä mitään ja lopetin sen kesken. Peruskoulusta pääsin läpi nipin napin. Lukio jäi kesken ahdistuksen ja paniikkihäiriöiden takia. Lukioaikana kävin psykoterapiassa, mutta siitä ei ollut apua; en puhunut sielläkään mitään. Lääkäriltä olin saanut beetasalpaajia paniikkioireisiin, mutta eivät auttaneet. Olin täysin eristäytynyt, ystäviä en tavannut ollenkaan koulun ulkopuolella. Lohdutin itseäni syömällä.
Muutin miehen perässä toiselle paikkakunnalle. Menin töihin. Masennus ei silti helpottanut. Opin näyttelemään normaalia. Joskus 22-vuotiaana olin jälleen eristäytynyt, suunnittelin itsemurhaa, työuupumuksen takia sairaslomalla viikkoja, enkä tehnyt muuta kuin söin ja katsoin televisiota.
Ystävä raahasi minut lääkäriin. Sain Cipralex reseptin ja lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Sieltä ohjattiin psykoterapiaan (kela korvasi). Siitä alkoi nousu. Lääke auttoi todella paljon, oli kuin olisin herännyt unesta. Terapeutti oli sopiva. Kävin kolme vuotta psykoterapiassa ja lääkkeitä söin vielä muutaman vuoden sen jälkeen.
Tänään voin sanoa parantuneeni. Lääkkeen lopetin raskausaikana, enkä ole sitä enää tarvinut vuosiin.
elänyt keskivaikea-vaikea masennus -diagnoosin kanssa kuusi vuotta.
Sairastanut olen paljon pidempään mutta kuusi vuotta sitten romahdin kokonaan.
Olin terapiassa lyhyen aikaa. En tiedä, voisinko päästä uudelleen. Ei ole ainakaan tarjottu enkä ole jaksanut lähteä kyselemään.
Reseptejä sen sijaan kirjoitellaan ahkerasti. Tällä hetkellä syön kahta erilaista masennuslääkettä (SSRI ja trisyklinen).
Pärjään jokapäiväisessä elämässä mutta en ole oma itseni. En usko koskaan enää olevanikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on aina iloinen asia jos joku tästä paskasta parantuu!
Niin itselläni se etten saanut hoitoa 14v vaan luulin vaan että olin erilainen. Tietysti harmitti ettei minua kutsuttu juuri mihinkään ja ei ollut oikein kavereitakaan. Vikaa oli jossain vaiheessa minussakin ja liian ankarassa öidissäni.
Kävin lukiot ja ammattikorkeat ihan ok papruilla olisi voinut paremminkin mennä. AMk:ssa ei ollut bestiksiä minulla vaan haahuilin eri porukoista toiseen. Kuitenkin juhliin kutsuttiin yleensä ym. Mutta sitten seurustelin nykyisen mieheni kanssa ja hän oli todella mustasukkainen eikä aina päästänyt. Siitä kovia riitoja.
Minulla ollut 14v asti vatsaongelmia ja niitä yritin vuosia selvitellä. Oli laktoosi intoleranssi ja jossain vaiheessa epäilin keliakiaa.
Jännitin tunneilla vatsallani ja siitä minua haukuttiin. =(
NYt lääkityksellä vatsaongelmat osittain poistuneet.
Olin vuosia ärtynyt ja uupunut mutta en tiennyt mikä on ja jaksoin vaan eteenpäin.
3v sitten rupesin tajuamaan että masennusta ja rupesin etsimään ja hakemaan apua. Nyt mennyt vaan oikeastaan alaspäin kun olen hoitoon mennyt.
ap
n. 15 vuotta vaihtelevaa masennusta, johon liittyy voimakasta ahdistuneisuutta ja paniikkikohtauksia - tosin harvemmin enää niitä, sekä hypokondriaa. Bipolaarihäiriö todettiin vuosi sitten, aloitin terapian viime kuussa.
Ja kyllä, perheellä on ollut todella kestämistä, mutta myös itselläni. joten vertaistukea täältä lähetän.