Mistä johtuu vauvan ulosteessa olevat "langanpätkät"? Mustia, keltaista kakkaa
Lähipäivinä syöty perunaa, parsakaalia, kukkakaalia, kaurapuuroa, riisipuuroa, hedelmäsosetta (ananas, omena, banaani).
En ymmärrä, en todellakaan. Joskus aiemmin kakassa oli mustia pisteitä, mut nyt tommosia naruja. Ja onpa kakka ollut välillä tietty myös tummaa, mutta yleensä sentään "maitokakkaa".
Lapsella ikää 5,5 kk ja saa kiinteitä siis.
Kommentit (9)
En keksi muuta kuin parsakaali, se on aika säikeistä. Toinen voisi olla ananas. Olitko siivilöinyt soseet? Jos ei ollut siivilöityä sosetta niin sitten voisin kuvitella että siinä on niitä säikeitä vielä ja ne ei sula.
ei banaani ole se aiheuttaja, se sulaa aivan kokonaan.
täysimetetyllä vauvallani on joskus samanlaista. En tiedä, mistä johtuu, mutta en ole ollut huolissani.
Ne on satavarmasti jonkun vihanneksen tai hedelmän kuituja.
Minun täysimetetyn vauvan maitokakassa on myös välillä sellaisia tummempia "lankoja". Kakka tällöin myös usein vihertävää eli ei ryynimäistä.
välillä on ja välillä ei ole niitä "langanpätkiä" vauvan kakassa. Kysyin asiaa terveydenhoitajaltakin ja hän vain tuumasi että kakkaa voi olla nyt jonkin laista ja luultavammin tulee jostain kiinteästä ruuasta.
Joku täällä epäili banaania... tänään annettiin banaania yli viikon tauon jälkeen eli pitääpä seurata vauvan kakkaa nyt tarkemmin tässä lähipäivinä :)
meilläkin banaanin jälkeen oli kakka ''langan pätkiä'' täynnä.. :)
Mustuvat suolistossa, jos ei vuoda ihan loppupäästä.
T: sh
allergioita jo pelkäsin ja ties mitä.. Banaania ei kyllä syöty kuin n. sentin pala, mutta ehkä se on se silti..