Isäni on valehdellut minulle elämästään koko elämäni ajan

että isä ei ole välttämättä halunnut kertoa ankeasta perheestään sulle. Ehkä hän on mielessään luonut sen tilalle kuvan sellaisesta hyvästä perheestä, jonka hän olisi voinut hyväksyä omaksi perheekseen? Mikä oikeus sulla on siitä loukkaantua, mitä väärää sä olet kokenut? Isäsi on kokenut kovan ja ankean lapsuuden, eikä ihme jos haluaa unohtaa koko asian. Miksi sun pitäisi nyt repiä kaikki auki ja heittää koko p:ska taas sen silmille?

isäsi on halunnut vaieta näin rankasta taustasta ja ehkä itsekin unohtaa.

Isällesi olisi varmasti helpottavaa, jos kertoisit että tiedät asioista ja että ymmärrät ettei hän ole halunnut kertoa.

Näin minäkin tein, kun sain tietää isäni jättäneen kertomatta tiettyjä asioita menneisyydestään. Halusin kuitenkin kertoa, että ihmisiä me kaikki ollaan ja että rakastan häntä eikä muulla väliä.

että isälläni on ollut vaikea lapsuus, mutta miksi hän sulkee elämästäni pois oman kummitätini? Joka ei ole mikään alkoholisti? Tiedän,että ylireagoin hieman. Järkyttävää se silti on, että en oikeastaan tiedä isästäni yhtään mitään..



ap

puhua ikäivstä/traumaattisista asioista enkä edes ajatella niitä. Suljen ne täysin mielestäni. Puhuminen toisi ne mieleenm ja psyykeni ei ehkä kestäisi.

ajatukset kuin kahdella ekalla. Isälläsi on syynsä.

Tottakai tiedät ja tunnet isäsi. Hän on sinulle sellainen kun on aina ollut, eikä menneellä ole siinä mitään tekemistä.

Isälläsi on varmasti asioihin omat syynsä. Miksi sinä et voi olla kummisi kanssa tekemisissä vaikkei isäsi ole? Olet kai aikuinen ihminen?

Minulla mm on kotona esillä kuvia ihmisistä, joita monet sukulaiset paheksuu. Olen sanonut, että jokainen muodostaa itse mielipiteensä ja että minä olen tekemisissä juuri kenen kanssa haluan, mutta kunnioitan myös sitä että toiset ei halua.

Sekavaa, tiedän, mutta nämä sukuun ja menneisiin asioihin liittyvät jutut ovat juuri sitä.

Outoa, jos ei edes omalle lapselleen kerro totuutta omasta lapsuudestaan. Itse kyllä tuntisin tuossa tilanteessa tulleeni jollain lailla petetyksi. Ettekö ole jutelleet aiemmin sukulaisten kanssa?



Tapahtunut taitaa olla isällesi sietämättömän vaikea kokemus, jonka on halunnut torjua vaikenemalla. Ehkä kertoo enemmän isäsi haavoittuvuudesta kuin teidän välisestä suhteesta. Kun nyt tiedät totuuden menneisyydestä, voisit yrittää jutella asiasta.



Positiivisena piirteenä voisi pitää sitä, että kaikesta huolimatta isäsi on jotenkin jaksanut mennä eteenpäin.

en ole voinut nähdä kummitätiäni,koska en ole tiennyt hänen olemassaolostaan yhtään mitään. Ollessani tätini lapsen synttäreillä, aloimme jutella kaikenlaista ja katsella kuvia isäni lapsuudesta. Ennen en ole tätejäni nähnyt, koska isäni ei koskaan kutsunut heitä meille eikä me koskaan menty heille kylään. Vasta tuolloin sain kuulla, että minulla on kummitäti joka on isäni sisko. Hän on halunnut olla minuun yhteydessä vuosia, hän on ostanut minulle kummilahjojakin. Isäni sanoi aina hänen olevan perhetuttu, jota ei kiinnosta nähdä minua.



ap

Entäs jos valehtelija onkon sisko? Tai itse ap?

Minäkään en koskaan ole puhunut äitini mielenterveysongelmista tai lukuisista itsemurhayrityksistä lapsilleni (enkä edes miehelleni). Pidän vain tavallista enemmän etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.

ei ole puhunut. Nuo asiat tekevät varmasti kipeää vielä vuosikymmentenkin jälkeen, ehkä taustalla on myös häpeää.



Oma isäni ei myöskään puhu elämästään paljoakaan. Hänen äitinsä kuoli kohdunkaulansyöpään isäni ollessa 19v ja intissä. Tullessaan lomille, hän oli menossa katsomaan äitiään mutta löysikin tyhjän sängyn, kirjaimellisesti. Kukaan ei ollut kertonut isälleni, että äiti oli kuollut edellisenä päivänä. Ei kait ilmeisesti ollut niin helppo ilmoittaa, kun ei ollut kännyköitä.

Isäni ei ollut väleissä oman isänsä kanssa kauheasti. Tämä oli juoppo, joka hakkasi harva se päivä vaimoaan ja siinä sivussa lapsiaan ja kuoli lopulta viinakramppeihin kun ryyppyporukka yritti saada kaljarahoja kasaan.



Isäni ei koskaan ollut kunnon väleissä isänsä kanssa, äiti oli se tärkein. Kaikki nämä asiat olen kuullut perhetutulta, joka on ollut isäni elämässä ihan lapsuudesta lähtien. Isäni ei vain suostu niistä puhumaan, se tekee aivan liian kipeää enkä tunne sen takia oloani loukatuksi, että kuulen nämä asiat (ja paljon muutakin) muualta. Lähinnä alan ymmärtämään oman isäni käytöstä.

että isäsi ei koe sisaruksikseen muita kuin nuo kaksi siskoa jotka tiesitkin. Tunne on henkisesti niin vahva ettei hän halua kutsua muita sisaruksikseen vaan vain "perhetutuiksi".



Vanhempien kuolemasta puhuminen... Millaiset välit isälläsi oli vanhempiinsa? Voiko olla että hän kokee äitinsä kuolleen hänelle pian pikkulapsiajan jälkeen?



Minä luulen että isälläsi on vain ollut onneton lapsuus ja onneton perhe jonka hän kokee itselleen kuolleeksi tai olemattomaksi. Hän ei ole ehkä tiennyt miten sanoisi sen omille lapsilleen, joten on kehittänyt kaunistellun tarinan. On varmasti vaikeaa sanoa omille lapsilleen että "on poistanut" perheenjäseniään elämästään.



Jos pelkäsi että te alatte pelkäämään että hän saattaa "poistaa" teidätkin jos ette ole hänelle mieliksi. (Tuollainen suhtautuminen lapsuuden perheeseen pohjautuu varmaan todella rankkoihinkin asioihin, mutta lapsi ei välttämättä hamota sitä). Luulen että hän on halunnut säästää teitä. Ja kun ei ole ajoissa kertonut, kertominen muuttuu koko ajan vaikeammaksi.



Ota asia puheeksi isäsi kanssa. Hänelle voi olla jopa helpotus puhua luurankonsa selviksi.

isompi riita.



Ymmärrän kyllä myös isääsi, varsinkin oman isäni sukupolvelle on ollut tärkeää ns pitää kulissit hyvinä ja mustat lampaat on unohdettu.



Kuinka itse selittäisit lapsillesi että 2 sinun sisaruksista on murhattu ja osa yrittänyt tappaa itsensä? Vaikeaa olisi ja helpointa olisi unohtaa koko suku.