Muilla toinen vauva antanut odotuttaa itseään?
Esikoinen, joka on nyt 1v 9kk niin sai alkunsa ensimmäisestä kierrosta ja koska olisimme halunneet lapset suht pienellä ikäerolla niin ehkäisyä ei ole ollut esikoisen syntymän jälkeen käytössä, yritystä ollut periaatteella tulee jos on tullakseen. Minun kuukautiseni ovat säännölliset ja kaikki muukin pitäisi olla kunnossa, silti ei vaan tärppää. Toisaalta aika ajoin on ollut stressiä kun on jouduttu viettämään esikoisen kanssa aikaa sairaalassa hänen sairastelunsa takia. Voikohan tämä siis johtua vaan stressistä?
Kommentit (10)
"yrityksen" alettua 3kk sisällä. Kolmatta sitten tehtiinkin lähes 7v ennen kun tärppäsi. Neljäs sai alkunsa ekalla yrityskerralla ja viidennestä haaveillaan, yritystä ei olla vielä aloitettu.
Ensimmäinen, vaikka häntä ei oltu suunniteltu eikä yritetty, tärppäsi ekalla mahdollisella kierrolla - toisen kohdalla kiertoja oli kahdeksan ehkäisyn lopettamisen ja raskaaksi tulon välillä.
esikoista yritettiin ex:n kanssa 9 kk.
Mun tokaa (nykyisen mieheni esikoista) yritettiin 4 kk.
Kolmatta yrittiin 8 kk.
Neljättä 2,5v, ja hoidotkaan eivät tepsineet.
Sitten tapahtui yllätyksistä suurin; luomuplussa tuon pitkän yrityksen päätteeksi.
Tämä pikkuinen (1v) nukkuu nyt sylissäni =)
Hänelle on toivottu pientä sisarta puolisen vuotta, tuloksetta. Tjot-meiningillä mennään.
Itse olin käyttänyt pillereitä 15-vuotta, joten olin varma, että lasta saa yrittää. Ensimmäinen tuli yhden 'hudin' jälkeen ja toisella ehti olla yhdet menkat välissä, kun olin jo raskaana. Ikäeroa tuli 1v4kk, vaikka imetin ensimmäistä yli vuoden ja täysimetykselläkin olin 6 kk. Joten se on vähän kuin arvan heittoa, että kuinka kelläkin menee. Toki stressi saattaa huonontaa tilannetta, mutta toisaalta, kukapa pienen lapsen äiti ei olisi stressaantunut.
toista tehtiin reilusti yli vuosi...
Meillä kesti tän ekan tekemisessä puolitoista vuotta vaikkei mitään vikaa, ja ystävällä meni ekaan kolme, vaikka ei juuri mitään vikaa siis heilläkään. Se on täyttä sattumaa, joka kerta onnistumisprosentti on kuitenkin pienempi kuin epäonnistumisprosentti.
Koita olla stressaamatta lapsen tekemisestä ainakaan, ja oottele vain ja keskity siihen ihanaan esikoiseen. Kyllä se vielä tärppää, ihan varmasti!
toista odoteltiin 9kk ennen kun tärppäs ja kolmas sai alkunsa ekasta kierrosta ja nyt neljättä yritetään ja 6kk yritystä takana.
mutta sekoitti jollain tavalla elimistöni pysyvästi, en ole juurikaan ovuloinut sen jälkeen. Toista yritettiin puolitoista vuotta ja sitten vasta tärppäsi, kaksi seuraavaa raskautta hormonihoidoilla.
ekan ja tokan väli 6v 10kk, sen jälkeen raskaudet alkaneet ekalla yrittämällä ja lapsia nyt 5
Eka raskaus alkoi kolmannella kierrolla, mutta toka antoi odottaa itseään - minäkin ovuloin erittäin harvakseltaan, vaikka kuukautiset alkoivat 11 kk synnytyksestä. Hormonihoidoilla saatiin sitten toka lapsi alkuun.