Kerrostaloasujat! Kuuluuko teidän mielestä
hyviin käytöstapoihin se, ettei rappukäytävässä metelöidä mihinkään kellonaikaan? Itse olen asunut viimeiset 8 vuotta kerrostaloissa, sitä ennen omakotitalossa koko ikäni. Tajusin aika nopeasti, mikä meteli rappukäytävästä helposti kuuluu asuntoihin. Lapsenikin olen yrittänyt opettaa kulkemaan rapussa hiljaa - koskaan kun ei voi tietää, missä vauva nukkuu päiväunia tai yötyöläinen lepää.
Vuosi sitten muutimme tähän nykyiseen kerrostaloon, ja jatkuvasti ovia paukutellaan, rapussa lapset kiljuu ja huutaa ja monesti jäävät kai leikkimäänkin (??), kun meteliä saattaa kuulua varttikin putkeen. Päivällä en jaksa vetää siitä hernettä nenään, joskin mun mielestä lapset pitäisi opettaa kulkemaan rapussa hiljaa ja nätisti (omat 3 ja 4 -vuotiaat lapsenikin jo muistavat tämän), mutta illalla... Nytkin kello on puoli yhdeksän, ja omat lapset taas säpsähtivät hereille kun rapussa kakarat kiljuivat ja riehuivat monta minuuttia. Mun lapset eivät edes ole mitään herkkäunisia, kyllä kotonakin on heidän nukkuessa tv päällä ja normaalilla äänellä miehen kanssa puhutaan.
Tää alkaa ärsyttää, kun aamulla lasten kuitenkin pitäisi jaksaa aikaisin ylös, että ehtivät päiväkotiin ja minä töihin.
Oonko mä nipo ämmä (kun eihän hiljaisuus ole vielä edes alkanut), vai kuuluuko teidän muidenkin mielestä kohteliaaseen kerrostalokulttuuriin se, että rappukäytävässä kuljetaan huutamatta, kiljumatta ja riehumatta ja opetetaan sama tapa lapsillekin??
Kommentit (14)
paiskata kiinni aina täydellä voimalla, vuorokauden ajasta riippumatta. Sama kuin että huutoa ja riehumista voi koittaa hillitä ihan päivälläkin, ei sellaista tarvitse kenenkää tuntikausia kuunnella. Meillä ainakin eristeet niin surkeat että kyllä ottaa päähän jatkuva huuto ja kiroaminen mikä naapurista kuuluu.
että siis sisällä asunnossamme ei saa tehdä noita yllämainittuja. Rapussa ei saa tehdä yhtään mitään muuta kuin kulkea pakolliset menot ja yrittää puhua hiljaa.
ja lapset todellakin saavta leikkiä kotona just niinkuin haluavat. Eli miellä heitellään pallolla (tennis), tanssitaan, lauletaan, hypitään ja juostaan. Tosin ei esim. yhdeksän jälkeen illalla tai aamulla anivarhain.
Kerrostalossa saavat kuulua normaalit elämän äänet, ja näihin mielestäni kuuluvat juuri esim. lasten leikit yms.
Kyllä mä alan olee kans aika loppu tähän ovien paukutteluun. Täällä kun tuntuu että joka ikinen paukuttaa sen oven kiinni niin lujaa että ihmettelen et miten se ehtii menee lukkoon(ettei mene takas auki) mä yritän kanssa opettaa sellasta toisten kunnioitusta lapselle, että rapussa ei tarvitse pitää mitään hirveetä meteliä, ei kilkutella aitoihin mitään, ei huudeta jne. Jotkut vaan tuntuu ajattelevan vaan itseään :(
eikä yhtään rauhallisempaa. Inhottavaa nukuttaa lasta päikyille, kun joka kerta, kun silmä luppaa kiinni, niin paukutellaan ovia ja naapurin kakarat juoksee ja leikkii ja kiljuu ees taas käytävässä :( Muutenki herkkäuninen oma lapsi niin säälittää valtavasti. Yöunille ei viitsi edes enää nukuttaa omaan sänkyyn, kun sama meno jatkuu käytävässä iltamyöhään.
Asutteko vuokratalossa? Omistustaloissa yleensä rauhallisempaa.
Meillä ei myöskään lapset saa kotona leikkiä palloilla, tai hyppiä hyppynarulla. Juosta saa ihan pienen hetken, mutta sitäkään ei sitten sen enempää. Tiedän että tämä kuulostaa nipolta okt-asujien mielestä, mutta tällaista tämä ankea kt-elämä nyt vaan on.
että talon yhteisissä tiloissa käyttäydytään kunnolla, kuljetaan rapussa hiljaa etc., mutta on kyllä sanottava, että nykyään 4 v ja 5 v ovat usein niin innoissaan monista asioista että lukuisista muistutteluista huolimatta huomaavaisuus unohtuu ja asiat kailotetaan äidille rapusta tai ulvotaan ulkoa ikkunaan... :(
Sen sijaan kotona emme kyllä ole hiirenhiljaa. No palloa nyt ei ole pakko pompottaa sisällä (ei kyllä taitaisi kämppäkään kestää!) eikä hyppiä kengät jalassa, mutta kyllä me ihan omaa kotia asumme emmekä "Virtasen naapuria".
Mua ei haitannut ovie kolahdukset, hissien äänet tai askeleet. Se mistä en tykännyt oli juuri se että rappuun jäätiin "asumaan". Lapset voi leikkiä ulkona, ei rappu ole leikkipaikka. Isommat muksut (teinit) välillä oleili rapussa ja siinä samalla sai sitten tuhoa aikaan (ei kaikissa asummissani kerrostaloissa, parissa näin).
Tietyt äänet kuuluu vain sietää kun asuu kerrostalossa.
Täytyy kyllä myöntää että en hirveesti kaipaa kerrostaloelämää enää nyt kun ollaa jo muutamia vuosia asuttu omakotitalossa. Mutta on kerrostalossa asumiesssa ne omat hyvä puolensa.
Mä olin kaverilla yötä vähän aikaa sitten. Oli outoa kuulla ääniä ylä ja alakerrasta, mä jotenkin kiinnitin niihin enemmän huomiota kuin silloin kun itse asuin kerroksittain. Outoa se oli, mutta sellasta se on.
ottaa muut ihmiset huomioon. Onneksi asumme nykyään kerrostalossa, jossa todella hyvä äänieristys, myös rapun ja asunnon välillä. Aiemmin asuimme betonielementtitalossa, jossa ääni kulki todella hyvin. Siellä onneksi fiksut naapurit.
Jos lapsi (esim alle 7 vee) joskus rapussa kiljahtaa tai hihkuu, niin se ei ole minusta maailman kauhein asia, mutta sitä ei ap kai tarkoittanutkaan. Tai mattojen tamppausta aamulla varhain? Normaalit elämän äänet ovat vain mukavia, mekastus on sitten jotain ihan muuta. Muistin juuri, että kohta alkaa prätkäkausi ja naapuri alkaa käynnistellä prätkäänsä parkkiksella viikonloppu-aamuisin 8-9 aikoihin, ja se käynnistelee ja käynnistelee ... Argh!
alakerrassa, joka koputtaa kattoonsa lähes joka kerta, kun 2-vuotias lapsemme juoksee kerran lattian poikki, siis päivällä. Lapsi ei todellakaan juoksentele jatkuvasti, vaan ihan yksittäinen juoksukin aiheuttaa koputuksen. Lapsi on arkisin päivät hoidossa, ja menee aikaisin illalla nukkumaan, joten metelin määrä ei voi olla valtava! Itseäni rasittaa naapurin kyttääminen ja ettei saa kuulua normaaleja elämän ääniä yhtään. Asumme omistustalossa.
Eikä tässä rapussa ainakaan taida olla yhtään perhettä vuokralla.
Kyllä meilläkin lapset saa kotona leikkiä ihan normaalisti, niin että ääniä kuuluu. Tosin aamulla pyörii lastenohjelmat --> lapset pysyy viikonloppuaamuinakin hiljaa pidempään ja iltaisin menevät aikaisin nukkumaan. Eihän ne lasten metelit niin hirveästi naapurin seinän takaa kuulu, mutta rappukäytävästä kyllä kuuluu, vaikka väliovikin olisi kiinni!
Hemmetin ärsyttävää, melko suurella todennäköisyydellä me tästä muutamme omakotitaloon tai rivariin... Edellisissä kerrostaloissa (myös vuokra-asunnoissa) on ollut paljon hiljaisempaa, tähän taloon / rappuun on vaan ilmeisesti siunaantunut useampi junttiperhe...
ap
Minä olen kasvanut kerrostalossa ja nyt lapseni kasvavat samassa talossa. Asutaan kyllä Töölössä, joten muitakin ääniä kuuluu suht. paljon, kuten ratikat ja liikenne. Lapset on tottuneet niihin. Meidän taloyhtiössä joitain lapsiperheitä ja ollaan keskenään sovittu (siis ihan otettu puheeksi), että muksut ei rapussa oleskele. Ihan suht hyvin on mennyt perille ja jos jotkut hirveesti alkaa "coolaa" rapussa, niin ei kun ovi auki ja komentoa; Ulos seukkaa, Kiitos! Hyvin on meillä toiminut, ota siis puheeksi muiden perheiden kanssa. Kyllä ne sieltä rapusta saa aikuismaisesti "ulostettua".
rapusta "ulostettua", mutta entä kun siellä kiljuu ja riehuu 4-6 -vuotiaita?? Yksikin äiti aina avaa oven ja passittaa lapset rappuun odottamaan itseään. En ymmärrä miksi?? Ei jaksa itse kuunnella lasten mekastusta eteisessä?! Tämä ärsyttää ihan pirusti, että aikuisten mukana kulkevat isot lapset kiljuu, kailottaa ja mekastaa, paukauttaa täysiä oven jne, eikä vanhemmat opasta millään tavalla oikeaan käytökseen. :-/ Itellä ei riitä sitten pokka mennä komentamaan, vaikka näitä kiljukauloja kulkee välillä rapussa jo lähempänä kymmentäkin.
Kyllä mä ymmärrän, että taaperolta ei voi odottaa, mutta reippa 2-3v ylöspäin voi jo, jos alusta asti on opastettu oikeanlaiseen rapussa liikkumiseen. Sietokyvyn rajat ei myöskään ylity, jos joku isompikin lapsi satunnaisesti innostuu rapussa kailottamaan jotain. Enemmän ärsyttää ne vanhemmat, jotka ei kehoita lapsiaan kulkemaan / olemaan hiljempaa, ja kulkevat sitten siellä rapussa useamman kerran päivässä...
ap
Jotkut vaan eivät yhtään tajuaa ottaa muita huomioon, mistä lie johtuukaan. Kuinka vaikeaa se voi olla opettaa lapsilleen, että käytävässä ei riehuta, talossa asuu muitakin ihmisiä!!!!!!!
Just se, että parhaimmillaan rapussa riehutaan pitkäänkin ja myöhään iltaisinkin (kiljumista, juoksemista, paiskomista) ärsyttää! Siis sellaista menoa jota omalta lapseltani en todellakaan suvaitsisi.
Et ole nipo, ap.
Asutteko vuokratalossa? Omistustaloissa yleensä rauhallisempaa.
Meillä ei myöskään lapset saa kotona leikkiä palloilla, tai hyppiä hyppynarulla. Juosta saa ihan pienen hetken, mutta sitäkään ei sitten sen enempää. Tiedän että tämä kuulostaa nipolta okt-asujien mielestä, mutta tällaista tämä ankea kt-elämä nyt vaan on.