voimakkaita fantasioita vai aiottuja suunnitelmia?
Olen ollut nykyisen ja ns. ainoan mieheni kanssa jo 6 vuotta yhdessä. Alkummekaan ei ollut mikään kauhean romanttinen; hän halusi minut ja loppujen lopuksi suostuin... Kyllähän minä häneen rakastuin, mutta se koki pahan kohtalon, kun hän suuteli entistä tyttöystävää ja sanoi, että jos olisi pakko valita hän seurusteleisi sen kanssa ( muka tätä lohduttakseen ). Alkoholismia on ollut. Sitten kun tuli 03 raskaaksi, halusin, että viinan käyttö pysyy hallinnassa ( n, 4* vuodessa ), no miehelläni ei pysyny ja hän 04 lopetti juomisen, jolloin odotin jo toista. Sen jälkeen on ollut ns. " normaalia" , vaikka ei kai se luottamuskaan heti palautunu kohdalleen. Itse olin pettänyt miestäni 01-kesällä ( juuri lankesin siihen kun toinen mies antoi minulle huomiota )
Syitä miksi suoraan sanottuna fantasioit " salasuhteesta" : tuntuu, että meillä ei ole enää intohimoa. Kun haluan " haluan seksiä" ( ns. tarpeen tyydytys ), joskus halusin miesäni. Mies ei tee ikinä seksuallista aloitetta ( siis se ei lähde ikinä vain ja ainoastaan hänestä ) . Ja sillä ei ole ikinä muna pystyssä valmiiks! voi, että se tekis minunkin itsetunnolle hyvää, jos näin olisi ja hän katsoisi minua ja sanoisi: " voi, että olet niin kaunis, että haluan sinut heti! " . Joo tiedän, että näin ei ole kaikilla, mutta uskon, että YLLÄTTÄVÄN monella on. En uskalla erota, ei kai siihen mitään varsinaista syytä ole. säälin lapsia, kun edes ajattelinkin noin.
Olen vaan pitkään aikaa miettinyt, että josko hakis jotain kautta seuraa. Vaikka silloin kun petin miestäni ja sain neljän vuoden!! päästä annettua itselleni anteeksi ajattelin, että en koskaan enää... Nyt olen kuitenkin ajatellut, että olen oikeasti pettäjätyyppiä. Ja toiseksi mieheni ei ole kuin aluksi spontaanisti sanonut esim. minun tissejä kauniiks... Sen jälkeen olen aina joutunut " ruinaamaan " kehuja. No meni vähän asioista toiseen hyppelyks. Mutta tosiaan kävin la. baarissa ja aloin tanssia " kuumasti " erään miehen kanssa ja hän suuteli minua ja minun teki mieli heti mennä panemaan hänen kanssaan, mutta en uskaltanu kysyä onko tällä kortsuja, koska pelkäsin, ettei kuitenkaan ole ja koko suunnitelma menisi piloille ja tulisi paha mieli. Olin kyllä todella kännissä. Nyt olen jäljestä päin miettinyt, että josko en halunutkaan ( pettää ) kun en kerta kysyny. En muista edes hänen úlkonäköään, mutta muistan ihastuneeni hänen tuoksuun.
Nyt olen koko ajan unelmoinnut tämän kanssa salasuhteesta ( tai varmaan yleensäkin ) ja laitoin jopa ilmoituksen paikalliseen lehteen tälle miehelle. Katson nyt lähinnä vastaako ( voihan olla että se ei edes huomaa ) . En kai minä joutaisi edes häntä tapaamaan. Mutta hän vaikutti jollain tavalla niin ihanalta...
Siksi kirjoitin, että onko nämä vain voimakkaita fantasioita, että onko se vaan niin, että mielikuvitus saa lentää...
mutta loppujen lopuksi onkin vain oman miehen kanssa
vai pelkäänkö jotain? eroa? yksinjäämistä/yksin olemista?
Kommentit (10)
aina jos yrittää joistain epäkohdista puhua, niitä ei muka ole!!
Ehkä piristyt siitä ja jaksat olla entistä parempi äitikin, eli lapsesikin hyötyvät siitä
n entä jos tulee huono omatunto: Kerron esimerkin; mieheni on umpimielinen vai miten san nyt sanoisi; no se löi poikaamme ( eka ja ainoa kerta!! ) niin sanoin, että meidän pitää mennä perheterapiaan ( en kestä muuten ) niin se sanoi, että olen sinun kanssasi tarpeeksi terapiassa juossut!! ( olimme muutama vuosi sitten käyneet parisuhde terapiassa ) ja minusta toi ei liittynyt mitenkään siihen asiaan.
Se ei sano mitään mitä se aiemmin humalassa sanoi tai krapulassa; esim, että anna suuseksiä tai, että haluan naida sinun rintojesi väliin. En kyllä minäkään puhu paljon toiveistani tai olen yrittänyt opetella vähitellen puhumaan ja sanoin, että haluan, että koskettelet klittaa kun nait niin se sanoi, että se on niille jotka ei muuten orkkua saa. vähän töksähtävä, myöhemmin se sanoi, että se vie keskittymisen itse asiasta.. niinhän se taisi meillä ollakin.. vähän ahdasmielinen mies... sitten sanotaan yksi esimerkki. Luin yhtä hömppäameriikkalaisen naisen kirjoittamaa seksi/suhde kirjaa niin siellä oli seksi ohje ja ennenkuin sanoinkaan sitä se sanoi, että hän ei tollaisen hömppäameriikkalaisen akan ohjeita noudata...
no joo en saa kokonaisutta kirjoitettua kuitenkaan..elekeekä naurako ;)
jos tulee huono omatunto niin ajattelet vain minkälainen sika sun miehes on. Ei suostu tekemään asialle mitään että säkin olisit tyytyväisempi, ei suostu keskustelemaan yms. Ehkä sä pystyisit olemaan avioliitossa sillä lailla paremmin miehes kanssa kun ajattelisit että te ette kahdestaan harrasta seksiä, vaan sitä varten sulla on joku toinen. Aviomiehes on sulla muita asioita varten.
4
nussia ja vähintäänkin arvais jos en sitten halluiskaan... vois kyllä kokeila että milloin haluaa jos ei itse haluais, mutta en kyllä joutais salarakkaankaan kanssa nussimaan niin paljon, että halut tyydyttyis. Miten niin sika? mieheni. Entä jos jäisin kiinni perhe hajoais jne...
jos ei sitä kiinnosta huomioida sua sängyssä eikä muutenkaan osoittaa, että olet haluttava.
tälläisillä salasuhde ajatuksilla vaikkei oikeasti haluaisi niin tehdä? tai esim. fantasioida, mutta ei halua satuttaa perhettään....
Tai sitten lopettaa se, ennen kuin alat uusia miehiä metsästää. Kaikista huonoin vaihtoeho on nuo salasuhteet, siitä ei seuraa kun pahaa mieltä ja kärsimystä turhan monille.