yksin lasten kanssa.. miten pärjään?

ja hoiti kaupassakäynnit, tiski, pyykin. minä ruuanlaiton, siivouksen ja etupäässä lapset. kyllä siinä varmaan joku avuksi olisi hyvä jos meinaa huushollin pitää jonkunlaisessa kuosissa. mutta kyllä lasten kanssa yksinkin pärjää.

Lapset oli silloin 8kk ja 3v.

Oli aika rankkaa välillä, mutta kyllä mieleen on jäänyt kuitenkin ihan positiivinen kuva. Tuli sellainen tunne, että kyllä mä näiden kans pärjäisin, vaikka joutusin enemmänki olemaan.

esikoisen kanssa yksin viikot, mies opiskeli muualla. Kakkosen kanssa mies kotona ja kolmosen kanssa mies viikon työreissussa kun lapsi 3 viikkoa. Tottakai pärjää. Kauppareissu kannattaa tehdä etukäteen, ei kannata stressata mistään ylimääräisestä - ihan vain olla ja elää. Meillä lapset vauva- 4 v ja 6 v. Haasteena oikeastaan vain eskariin viennit aamuisin, muuten elimme, kuten ehdimme.

ja olen itse asiassa pärjännytkin. eihän lastenhoito mitään avaruustiedettä ole.

nukkua pitää aina kun siihen on mahdollisuus, siivota sen verran kuin on pakko ja pitää pitää mielessä että tärkeintä on lasten ja oma hyvinvointi kaikki muu on toisarvoista. jos ruoka on välillä einestä niin sitten on. Kaupan pakasteallas ja kauppojen "kotikeittiöiden" ruuat on ihan ok.

...mutta se on sikatylsää. Yritä tavata ystäviä päiväsaikaan, muuten käy liian yksinäiseksi.

vastasyntyneen ja 2v. kanssa.

toisella kertaa olin pari viikkoa yksinäni 2kk, 1,5v. ja 3 v. kanssa ja hyvin meni,vaik vikalla kerralla aika rankkaa olikin..:)

pärjää kyllä kun on pakko, mutta ei se kivaa ole.

Mies ollut aina paljon poissa kotoa. Yksi olen joutunut aina heti alusta asti pärjätä. Toki oli rankkaa kun vauva oli 2vk ja vanhemmat lapset olivat 1v9kk, 3v8kk sekä 6v. Kauppa ja lääkärireissut haastavia uhmisten kanssa

3 t työpäiviä. Ja kaikkea siltä väliltä :)



Olen tottunut siihen ja vaikka meillä on 2 lasta (5v ja 1v) sekä olen raskaana vkolla 22, en ole kertaakaan manannut tilannettani. Onpa meillä vielä kaksi koiraakin :)



Kun kuopus syntyi, mies oli 700km:n päässä. Tuli sitten seuraavana päivänä kotiin ja piti 2vkon isyysloman. Sitten lähtikin kuukaudeksi ulkomaille, jonka jälkeen oli monta kuukautta kotona, tehden vaan 4-6t tyäpäiviä.



Nyt on viikon lomalla ja sitten työ vie 6vkoksi Kiinaan :)

Muistutan siitä aina itseäni, kun olen yksin 2-kuukautisen ja 2-vuotiaan kanssa. Polla kyllä meinaa hajota jo päivässä. Kuitenkin jäämme kolmistaan kohta vähän yli viikoksi kun mies lähtee reissuun. Ja ihan luvalla ;) , ei yleensä käy kuin töissä, joten nyt kannustan. Ja eiköhän me muksujen kanssa pärjätä. Asenteesta se on kiinni. Kämppä tosin voi olla aika pommin jäljiltä...

Tosin mies käy öisin nukkumassa, mutta on koko päivän ja illan pois, klo 01 saakka. Se on oikeasti yh-elämää.



Rankkaa. Ja varsinkin meidän kuopus valvotti koko ekan vuoden ja meinasin muuttua zombieksi.



Mutta jäin henkiin!

Odotan nyt kolmosta, ev 37+6... Ja olen siis ypöyksin lasten kanssa ma-pe. Katsotaan, ehtiikö mies ajaa mukaan synnytykseenkään, kaasu pohjaan sitten vaan.... Naapurit on lastenvahtivalmiudessa kyllä.

Kauhea tilanne, mutta ei auta. : ( Tsemppiä ap, kyllä me kai selvitään.

minulla ei ole. anoppi asuu parin sadan kilsan päässä, apu on siis pienen matkan päässä.

kun tämä oli 1 kk - 3 kk ikäinen. Mies oli muuttanut jo ulkomaille ja me muutettiin perässä. Oli aika rankkaa sikäli, että vauvanhoito oli niin uutta ja tuli kaiken maailman rintaraivareita just tuona ajankohtana. Onneksi ei ollut taaperoa!



Toinen lapsi syntyi, kun isompi oli 1,5 vuotta. Olin silloin kaksi kertaa kaksi viikkoa yksin, kun mies oli työmatkalla ulkomailla. Oli tosi rankkaa, sillä esikoinen oli pahassa uhmassa. Näiden reissujen takia imetyskin jäi lyhyeksi, koska esikoinen oli imetyksestä mustasukkainen ja vauva rupesi pian pelkäämään imetystilanteita, kun esikoinen huusi ja kiljui...



Kolmas lapsi syntyi, kun oltiin erottu. Tulin siis raskaaksi, kun oltiin jo erottu, eikä kumpikaan halunnut yrittää uudestaan, koska se olisi ollut turhaa ja miehellä oli jo uusi tyttöystäväkin... Odotin ja synnytin siis yksin. Näin ollen myös olen hoitanut vauvan alusta asti yksin. Nyt on ollut helpompaa, kun on jo vauvanhoitorutiinit hanskassa. Ja noista isommista lapsista on ollut apua!



Uskon, että pärjääminen riippuu jaksamisestasi ja asenteestasi sekä lapsien luonteesta. Toisten kanssa voi pärjätä vallan mainiosti, mutta riehuvan taaperon ja koliikkivauvan kanssa tuskin pärjää yksin...