Onko muita jotka osaavat nauttia ajasta lasten ollessa huonosti?

mutta sitten on kivaa kun ne ovat hyvin.

En tiedä helpottaako tämä koskaan enää. Kai sitten kun lapset kasvaa.

Voimia ja jaksamista! Tunnen samalla tavoin kuin sinä yh äiti, vaikka en itse sellainen olekaan. Lapsiani rakastan ja heidät halusin, iältänikin olen jo kolmekymmentä, enkä mennyttäkään haikaile. Musta tää on vaan rankkaa aikaa.

mutta ei se ikuisesti sellaisena jtaku :)

Näin yritän itsekin ajatella ja selvitä päivä kerrallaan tästä työleiristä. Tuntuu vaan aina, kuinka kaikki hehkuttaa täällä kuinka kaikki on niin upeeta ja ihanaa. Mietin, että olenko joku poikkeus äitien joukossa, kun koen kuten koen? ap

En osaa suhtautua pikkulapsiaikaan negatiivisesti, vaikka välillä onkin raskasta. Se on vähän kuin synnytyskipu, sen kestää koska tietää että sillä on tarkoituksensa ja että se loppuu joskus.



T. pojat 4 & 1

että tällä kaikella on tarkoituksensa ja että " tätä nyt vaan on kestettävä" , mutta en vaan osaa nauttia tästä silti ;) Olen ihminen, joka stressaa kaikesta aina muutenkin. ;)

että vaikeina hetkinä kannattaa asettua lapsen asemaan. Pieni lapsi ei ole rationaalinen ja looginen kuten aikuinen, hänellä on välillä keinot vähissä, jolloin kommunikointi on pelkkää narinaa ja kiukuttelua. Lapsi on kuitenkin täysin sinun armoillasi. Näin ajatellessani usein hellyn, ja oma kiukkukohtaukseni menee ohi. Sillä lapsella on kuitenkin monesti rankempaa. Ja meidän kaikkien on vaan pakko rämpiä kaikki ikäkaudet läpi. Myöhemmin (hyvä) vanhemmuus palkitaan, kun saa ylpeänä katsoa pärjääviä lapsiaan, jotka itse on auttanut elämään kiinni.

Ja meillä lapsilukumme on täynnä.

Näinhän se juuri on ja näin olen omasta mielestäni tehnyt ja pyrkinyt tekemään. Välillä onnistuen vanhemmuudessani paremmin, välillä huonommin. Mies on ollut iso tuki ja turva ja osallistuu myös, väsyen välillä itsekin. Lapset olen hoitanut ihan hyvin, mutta sisäinen tyydytyksen tunne tästä omasta vanhemmuudestani jostain syystä puuttuu... Ehkä tämä töihin palaaminen on myös vaikuttanut sillä tavalla, että nyt alussa tuntuu vielä raskaammalta. ap

Eikä siinä ole mitään pahaa. Kun tästä selviät, olet taas ihmisenä vahvempi ja monia kokemuksia rikkaampi. Elämä ei ole koko ajan helppoa ja kivaa. Kuten ei avioliittokaan. Siksi minusta esim. ennen avioeroa täytyy mennä vuosikausia huonosti, että ero todella on hyvä ratkaisu viimeisenä vaihtoehtona. Karua faktaa.

Näinkin olen usein ajatellut itsekin ja sitä, että kaikki aikanaan. Vauva-aika on mennyt molempien lasteni kanssa mukavasti imetyshuuruissa, itse olen kokenut jostain syystä molempien lasteni kohdalla taaperoiän jopa haasteellisempana kuin vauva-ajan. Sen kaikesta sitovuudestakin huolimatta. ap

oli helppoa!

lapset 3 ja 6v.

Aamulla on töihin meno, vaikka pienempi valvottaisikin yöllä vielä ajoittain heräillen. Tämä on ihan arkea, mutta helpottavaa purkaa näitä. Minulla ei ole ystäviä, joiden kanssa tällaisia purkaisin, vaikka silloin joskus kun ehdin heitä lapsekkaita tapaamaan, huomaankin että samoja ongelmia muillakin on. ap

Vierailija:

lapset 3 ja 6v.

ap

ja miehelleni ja koen päivittäin hetkiä jolloin tiedän olevani lapsistani onnellinen ja että tässä on myös ihania asioita. Silti tämä on pohjattoman raskasta minusta ;)

Meillä lapset 3,5 ja reilu 1.v ja en koe tätä aikaa mitenkään ihanana, vaan raskaana aikana josta vain pitää selvitä joten kuten. Tuo 1.v on helppo, tosin yöt ovat risaisia, mutta muuten elämä hänen kanssa on antoisaa, ihanan iloinen ja tyytyväinen lapsi. Isompi käy läpi kauheaa uhmaa, ja päivät menee tapellessa. Onneksi hän on osa-aikaisena hoidossa, saa hiukan hengähtää välillä.

Ajoittain mietin, että miksi ihmeessä minä edes tein lapsia, koska en ole koskaan ollut mitenkään lapsirakas. Tuntuu että edessä on aina joku " vaihe" , esikoisen kanssa on mennyt nyt jo yhdestä vuodesta eteenpäin siten että " no kohta helpottaa kun se kasvaa" , mutta aina on tullut vaan pahempia uhmia. Olen hetkittäin todella tympiintynyt koko elämääni, ja sitten just täällä saa lukea äideistä jotka niin rakastaa tätä kotonaoloa ja kotiäitiyttä ja elämä on niin antoisaa ja upeaa. Minusta se on vaan jotain selviytymistarinaa suurimman osan ajasta. Toki meilläkin on ne ihanat hetket kuten varmaan kaikilla parheillä, mutta suurimman rakkauden tunteen koen lapsiani kohtaan kun näen heidän nukkuvan rauhassa puhtaina omassa sängyssään nalle kainalossa.