Onko kukaan harkinnut lapsen adoptioon antamista? Miten meni, mitä päätitte lopulta tehdä?

Ja vielä maksaisinkin mielelläni, jos itselläsi taloudellisesti tiukkaa!



t. sekundäärisesti lapseton

mulla on 6 kk tyttö, olen yh, en tiedä mitä tekisin...miksi kysyt, mikä sun tilanne on ap?

ajattelen usein, että lapseni voisi saada enemmän rakkautta ja paremman kodin/elämän kuin mitä pystyn antamaan, siksi ristiriitaista olla äiti.

Ovatko he jotenkin moraalittomampia kuin ne jotka ovat aborttiin päätyneet.



En tiedä pystyisinko siihen. Tuskin. Mietityttää vain

abortti, lapsi on kuitenkin saanut syntyä ja päätyy ehkä hyvään kotiin, ei aina biolog. vanhempi ole se paras kasvattaja vaikkei päihde- tms. ongelmaa olisikaan. joskus vain vanhemmuus ei luonnistu.

Vierailija:

abortti, lapsi on kuitenkin saanut syntyä ja päätyy ehkä hyvään kotiin, ei aina biolog. vanhempi ole se paras kasvattaja vaikkei päihde- tms. ongelmaa olisikaan. joskus vain vanhemmuus ei luonnistu.

Tuon voi tulkita niinkin että kyllä sen bion piti aikamoinen hulttio olla kun ei voinut omaa lastaan kasvattamaan.

Onko tuo nyt ihan totta monen asenne?

Itse olen adoptioäiti ja tunnen paljon adoptioperheitä. Lähes kaikki puhuvat lapsilleen heidän bioäidistään mahdollisimman positiiviseen sävyyn. Vaikka joskus biovanhemmista saattaa olla hyvin vähän hyvää sanottavaa. Minusta on outoa että abortti on niin yleisesti hyväksyttyä, mutta lapsen luovuttaminen adopoitavaksi ei. Itse ainakin arvostan paljon enemmän bioäitiä, joka on nähnyt vaivaa ja antanut lapselle elämän, vaikka itse ei hänestä pystyisi huolehtimaan syystä tai toisesta.



Ap:n kohdalla uskoisin että sijaisperhe olisi paljon helpompi ratkaisu, koska lapsi on kuitenkin ollut sinulla aika kauan ja varmaan haluaisit mielelläsi tavata häntä myöhemminkin? Sijoituksen voi tehdä myös lyhytaikaisesti ja purkaa myöhemmin. Tai sitten avoin adoptio, jota Suomessa ikävä kyllä harrastetaan tosi vähän. Silloin vanhemman oikeudet ovat adoptioperheellä, mutta sinulla on oikeus tavata lasta/ kuulla miten hänellä menee tms. riippuen siitä mitä on sovittu. Itse pidän lapsen kannalta ehdottomasti parhaana sitä että hän voi tavata biovanhempiaan ja tietää oman alkuperänsä mahdollisimman hyvin. Aina se vain ei ole mahdollista. Me emme uskaltaneet alkaa sijaisperheeksi, koska pelkäsimme lapsen menettämistä, vaikeita biovanhempia ja sukua ym. mutta avoin adoptio olisi käynyt meille hyvin.



Voithan mennä juttelemaan sosiaalityöntekijän kanssa tuntemuksistasi ja siitä miksi äitiys on vaikeaa. Luulisin että yksinhuoltajan voit saada tukea vaikka et lastasi pois antaisikaan. Tuskin vanhemmuus kenellekään on heti helppoa, mutta harjoittelu tekee mestarin! Sinun lapsesi on vasta vauva, joten hänen kanssaan on jo ihan toisenlaista vuoden kuluttua.

Muistin tekstin vähän väärin, eihän ap kertonutkaan olevansa yksinhuoltaja vaan toinen ketjun kirjoittaja.



T:8

Tai sitä, että olet yh-äiti ja epäonnistunut? Itselläni oli aikamoiset itsetunnontuskat kun lapseni oli pieni. Olen yh ja lapsen isä ei ole edes kirkon kirjoissa eikä koskaan tule olemaan. Kukaan ei tiedä isää (paitsi parhaimmat ystävät ja lähipiiri). Nyt lapsi on jo isompi ja " itsetunnontuskat" ovat hävinneet. Minä olen lapselleni paras äiti ja lapseni tarvitsee minua. Hänellä on vain minut! Olen ainoa tärkeä ihminen hänen elämässään (kotiperheessä). Toki suku on läheisiä ja ystävät, mutta olen AINOA vanhempi ja sen vuoksi erittäin tärkeä! Oletko varma, että tuo adoptioajatus ei juonna tuosta edellä mainitusta tunnontuskasta ja siitä, että lapselle isä+äiti -perhe on " paras" .