Onko mitään järkeä opiskella lääkäriksi, jos kammoaa verta tai veitsellä ihon leikkaamisen katselukin tekee pahaa?

Ja kyllä verta varmaan näkee ihan yleislääkärinäkin.....

meinaan opiskella sairaanhoitajaksi :)

eiköhän se kammo mene sit pois, tuskin kuitenkaan erikoistun miksikään labrahoitajaksi että koko ajan joutuisin pistelemään.

Vaikka kammo menisikin ohi, niin tuolla taustalla työstä ei varmasti tule koskaan miellyttävää tai edes mukavaa. Ajanmittaan ei enää edes siedettävää, vaan töihin meno on pakkopullaa.

T. kokemusta on

Ite en ole lääkäri enkä hoitoalalla, mutta kamalan neula- ja verikammoinen ollut. Pyörtynyt ja vaikka mitä verikokeesta ja hemppanäytettäkin pelännyt yöunien menettämiseen asti.



Omat synnytykset ja hoitotoimet ja kokeet raskauden aikana oli melkoinen koetinkivi, mutta kyllä sitä turtui. Nykyisin pystyn jopa katsomaan verikoetta, ja auttamaan oman lapsen kohdalla, ottamaan itseltäni sokeriarvot ja hempat. Ehkä siedätyshoito auttoi, ja se, että katsoin netistä kaikkia synnytyskuvia, tarpeeksi ajoissa ennen raskautumistani.. Luulisin että myös hoitoalalla oleva turtuu pikkuhiljaa jo opiskeluaikana aika hyvin.

Se jolla synnytys yms. turrutti täysin, ei ole koskaan pelännyt ja inhonnut nähdä eläinten verta ja leikkelyä. Haaveammattina eläinlääkäri oli, mutta ihmisverta ja ajatusta leikkelystä, haavereista, neuloista en kestänyt. Nykyisin ei mikään tunnu missään... kirjallisuus ja k 18 leffat auttaa myös osaltaan siedätyshoidossa, kun näkee muka pahasti silvottuja ja verta... ;)