Tietääkö kukaan kangasalan päiväkodeista
Päiväkotikeskustelujen innoittamana ajattelin kysellä.
Onko jonkun lapset hoidossa kangasalan päiväkodissa tai perhepäivähoitajalla? Minkälaisia kokemuksia? Mitä suosittelette? Mikä olisi hyvä paikka n 1½ vuotiaalle?
Ja vielä paljonko yksityiset maksavat?
Kommentit (7)
Henkilökuntaa lisäkoulutetaan jatkuvasti ja omaa koulutukseen hakeutumista kannustetaan. Päivähoidon laatua tarkkaillaan paljon niin esimiesten, henkilökunnan että vanhempien puolelta. Uusia hoitopaikkoja vaan tulee liian hitaasti. Ensi syksynä aukeaa Ruutanaan Ruusutarhan päiväkoti ja seuraavana syksynä Liuttuun uusi päiväkoti. Tilapäisryhmiä perustetaan helpottamaan huutavaa päivähoitopaikka pulaa. Kunnallisia perhepäivähoitajia on suurimmaksi osaksi aika vähän, vain Ruutanassa ja Vatialassa on enemmän, mutta heidänkin keski-ikänsä alkaa olla aika paljon. Perhepäivähoidossa on valitettavan paljon pieniä, sillä yksi-kaksivuotiaita haetaan hoitoon todella paljon.
Todella vaikea päästä. Paikkoja on tosiaan 50 liian vähän, varsinkin Suoraman ja Vatialan alueella.
Itse hain lapsille suoraman alueelle päiväkotiin mutta ei mahtunut niin perhepäivähoitajaan " tyydyn" . Tosin siirtoahan voi hakea vaikka heti jos haluaa.
ja minkälaiseen hoitoon alle kaksi vuotias kannattaa laittaa? pph vai tarha? onko tursolan tarhassa ihan pienten ryhmää? minkälaisia pphoitajia?
töissä ja silloin siellä oli pienten puoli. Tämän hetkistä tilannetta en tosin tiedä.
Pula ph-paikoista ja asiaa on yritetty ratkoa aika villsti perustamalla pk:ja entisiin sähkölaitoksiin ja vastaaviin. Yksityisen hoidon tuki on hyvä Kangasalla ja perhepäivähoitajien varassa on monen alueen päivähoito.