Onko muita, jotka koettaa kasvattaessaan lasta pysyä totuudessa
Toisin sanoen selittää lapselle asiat heti alusta asti niin kuin ne on, tietysti iän sallimissa rajoissa. Ei satuiluja tontuista jotka kurkkii ikkunoista jos ei ole kiltti. Ei suun pesemisiä, koska suu tulee kirosanoista likaiseksi. Selityksissä koetan painottaa myös sitä mitä seurauksia teoilla on muille ihmisille, ei vain lapselle itselleen. Ei siis niin, että jos vielä kiroilet saat tukkapöllyä, vaan selitän miksi kiroilu ei ole sopivaa ja miksi aikuiset silti kiroilee jne. Mielestäni on toiminut yllättävän hyvin! Kun olen tätä palstaa lukiessa saanut sen kuvan, ettei lapsille voi puhua järkipuhetta koskaan, vaan ne yrittää aina tehdä pahaa kun vaan silmä välttää eikä usko mitään puheita.
Kommentit (8)
mutta en kurttuotsaisesti. Puhun siis joulupukista ja pääsiäiskukosta, mutta pilke silmäkulmassa. Lapsetkin tietävät, etteivät ne ole ihan totta, vaan todellisen tuntuista leikkiä :)
(selittämällä asiat, kertomalla seurauksista, jne. Tästä olen samaa mieltä.) ja toisaalta lapsen mielikuvitusmaailman kehittäminen ja ylläpitäminen, johon ainakin itse ilomielin osallistun. Pienellä lapsella on rikas mielikuvitus, jonka tukeminen esim. satujen voimin on vain järkevää; tontuilla uhkailu on sitten toinen asia, vaikka tehokas konsti onkin.
Lapsi nyt 2,5 ja ymmärtää ja tietää paljon, verrattuna ainakin niihin naapurin pikkupiruihinn..:)
Olin 100 % tuota mieltä, kun lapset olivat pieniä. Sittemmin olen huomannut, että nuo sadut on kehitetty, jotta lapsen kontrollointi olisi helpompaa... Mikään ei ole tehokkaampi lapsen hallintakeino kuin sen kertominen, että tonttu kurkkii ikkunan takana!
Mutta mikä sitten kellekin on totuus? Meillä puhutaan tontuista, haltijoista jne, mutta mä uskon niihin itsekin. En tarkoita joulutonttuja. Mutta uskontoa pidän satuna, joten sitä en opeta, muuten kuin että jotkut uskovat esim. kristinuskon tavalla.
Minusta se on vaan ongelman siirtämistä eteenpäin. Jos lapsen kanssa kinaa jostakin ennen joulua ja saa kiristettyä tontuilla tottelemaan, niin saman asian kanssa saa painia taas joulun jälkeen - ilman tonttuasetta. Miksi ei suosiolla hoitaisi asiaa pois päiväjärjestyksestä. Minusta on paljon mukavampaa kasvattaa rehelliseltä pohjalta kuin keksiä kaikenmaailman juttuja... Mutta kukin tietysti tyylillään.
Niin, ja aikuiset ei usein tajua miten stressaavia tällaiset asiat voi lapselle oikeasti olla. Mulla oli lapsena rasittava tapa rukoilla aivan järkyttävän pitkä iltarukous, jossa oli mainittu joka ikisen sukulaisen nimi, koska olin jostain käsittänyt että niin pitää tehdä. Lapset ottaa asiat niin kirjaimellisesti.
siis ainakin selitysten osalta. Tosin ei nyt mene sitä korjailemaan, että kun lapset oikeasti haluavat uskoa pukkiin, enkeleihin ja satuihin, saavat uskoa. On meillä joitakin hammaskeiju-juttuja, mutta ei kurinpidollisissa asioissa.