Mitähän se biologisen vanhemmuuden erinomaisuus on?
Mitä hienompaa ja parempaa on biologisessa äitiydessä tai isyydessä verrattuna sellaiseen vanhemmuuteen, johon kasvetaan uusperheen tai adoption kautta? En kertakaikkiaan ymmärrä! Eikö hyvä äiti ole äiti, joka rakastaa lastaan ja huolehtii hänestä? Ei kai se geeneistä kiinni ole?
Minulla on elämässäni vain yksi isä. Hän on se mies, jonka äitini tapasi, kun olin 3-vuotias. Biologista isääni en muista, äitini erosi, kun olin alle 2-vuotias, eikä tämä hulttio ole onneksi yhteyttä yrittänyt pitää. Tilalle on elämä antanut minulle oikean isän. Ihmisen, joka on rakastanut minua täydestä sydämestään. Eikä minun paikkani hänen sydämessään ole horjunut senkään myötä, että hän on saanut myös ns. omia lapsia. Me lapset olemme sisaruksia, virtasi sisällämme sitten millainen veri tahansa. Kyllä se on niin, että rakkaus on jotain muuta kuin dna:ta!
Eräs ystäväni elää uusperheessä, jossa sekä hänellä että miehellä on lapsia aikaisemmista liitoista. Heillä ei ole omia lapsia, toisen lapsia ja yhteisiä lapsia. On vain lapsia. Ystäväni käyttää ei-biologisista lapsista nimitystä lahjalapsi. Hän on saanut nämä lapset elämäänsä lahjana, ilman omaa ansiotaan. Hän on kiitollinen perheestään ja rakastaa sen jokaista jäsentä.
Sanoisin, että on helppo rakastaa omaa biologista lastaan. Toisen lapsen rakastaminen vaatii sellaista sydämen avaruutta, sellaista lämmintä syliä, että en voi kuin ihailla. Siinä se rakastamisen kyky mitataan. Tässä mielessä adoptiovanhemmat ja uusperheen vanhemmat ovat paljon parempia vanhempia kuin me tavalliset. Heidän sydämensä on avarampi.
Kommentit (8)
Kun lapsella on takanaan riitainen koti ja avioero tai vanhempi on hänet hylännyt adoptioon, se näkyy ja tuntuu aina. Tällaisen lapsen rakastaminen ehjäksi on vaativa tehtävä, jonka laadusta ei biovanhemmilla ole hajuakaan.
eivät ole avarasydämisiä. On hienoa, että olet saanut niin hyviä kokemuksia uusperheistä. Täällä kirjoittaa avioerolapsi, jonka elämä muuttui helvetiksi uuden isäpuolen myötä. Mutta olen samaa mieltä kanssasi siinä, että omaa on helpompi rakastaa ja toisen lapsen rakastamiseen todella vaaditaan suurta sydäntä. Minusta kuitenkin adoptio- ja " uusio" lapsen rakastaminen on eri juttu; esim. uusi kumppani voi tuntea kateutta tms lasta kohtaan, joka on edellisestä liitosta.
Vierailija:
Mutta olen samaa mieltä kanssasi siinä, että omaa on helpompi rakastaa ja toisen lapsen rakastamiseen todella vaaditaan suurta sydäntä. Minusta kuitenkin adoptio- ja " uusio" lapsen rakastaminen on eri juttu; esim. uusi kumppani voi tuntea kateutta tms lasta kohtaan, joka on edellisestä liitosta.
Niin, siksi mielestäni hyvä uusperheen isä tai äiti onkin minusta ansioituneempi kuin tavallisen ydinperheen isä tai äiti. Jotta hän onnistuisi tehtävässään, hänen pitää voittaa omat mustasukkaisuuden tunteensa ja KASVAA aikuiseksi, vanhemmaksi. Hänen todellakin pitää pystyä ajattelemaan lapsen etua ensin ja omia fiiliksiään vasta sen jälkeen...
Näitä tarinoita onnettomista uusperheistä kuulee... Mutta minulla on kerrottavana myös toisenlainen tarina: sekä omasta isästäni että nyt omasta miehestäni, joka ei ole lapseni isä (isä on olemassa ja elämässä), mutta on lapselleni rakastava vanhempi.
Vanhemmuus tarkoittaa sitä,että pystyy rakastamaan lasta, vaikka hän joskus suuttuessaan sanoisikin, että isän luona on kivempaa.
olisi muka " ansioituneempi" kuin ydinperheen isä. Hyvä isä on hyvä isä ja huono on huono, oli sitten kokonainen tai puolikas tai adoptioisä. Veri on kuitenkin vettä sakeampaa ja jokainen meistä varmasti haluaa tietää millaisia ne biologiset vanhemmat ovat.
Vastatkaa, mitkä ominaisuudet tekevät teistä parempia äitejä? Miksi te tiedätte äitiydestä enemmän? Mitä on mielestänne hyvä äitiys?
Onko äitiys sitä, että lihoo 10 kiloa 9 kuukauden aikana ja sitten joutuu sairalaan, jossa tuntuu siltä kuin olisi syönyt elefantin ja yrittäisi paskantaa sen ulos? Niin ja siihen sitten muutaman kuukauden tuttina ja meijerinä toimiminen päälle?
Jos äitiys on sitä, niin sittenhän se on ohimenevä juttu. Raskaus ja synnytys ja imetys. Sitäkö on äitiys?
Kaipa minäkin olen lakannut olemasta äiti ajat sitten, kun lapsi on jo 7. En vaan ole ymmärtänyt sitä. :-D
Paitsi tietysti ne samat jotka simpanssillakin on. Ihmettelin sitä juuri äskettäin ääneen kun olimme kävelyllä - että miten hänestä on tuollainen tullut, kun ei hänen äitinsä ole yhtään sellainen eikä isässäkään mitään siihen viittaavaa. Hän taputti minua olkapäälle (hän on jo minua pidempi) ja totesi että kuule Mami, meille opetetaan koulussa, että biologisen perimän lisäksi on sosiaalinen perimä. Sen mä olen saanut sulta.
Vierailija:
olisi muka " ansioituneempi" kuin ydinperheen isä. Hyvä isä on hyvä isä ja huono on huono, oli sitten kokonainen tai puolikas tai adoptioisä. Veri on kuitenkin vettä sakeampaa ja jokainen meistä varmasti haluaa tietää millaisia ne biologiset vanhemmat ovat.
Molemmat voivat olla hyvä isiä. Uusperheen isältä se on vaan vaatii usein enemmän henkistä aikuisuutta, kuten uusperhekuvioihin liittyvät ongelmat osoittavat... Kaikista ei todellakaan ole hyväksi uusperheen isäksi, itseasiassa juttujen perusteella vähemmistöstä on.
Ja olen eri mieltä siitä, että veri olisi vettä sakeampaa. Minun biologiset juureni eivät kiinnosta minua. Minua kiinnostaa se, miten minut on kasvatettu ja kuka minua on rakastanut. Biolog. isovanhempani ottivat yhteyttä jokunen vuosi sitten. Sanoin, että minulla menee hyvin ja minua on elämässä rakastettu paljon. Eivät soittaneet uudestaan...
Toki juuret varmaan kiinnostavat niitä, joilla ei ole mitään tietoa niistä. Minulla oli.
Ihana kuulla tuollainen positiivinen tarina.