Curlingista on tulossa Suomen uusi kansallislaji,
nyt kun hiihtäjät ja mäkihyppääjät ei pärjää kisoissa. En kyllä tajua curlingista mitään mutta onhan se hienoa kun Suomi voittaa.
Kommentit (22)
Nyt olen jäänyt totaalisesti koukkuun... Eilenkin curling vei voiton jääkiekosta vaikka vannoutunut lätkäfani olenkin. Ja Vode on tutustuttanut ihan kiitettävästi lajin saloihin ja sääntöihin.
Ja aikamoista suunnitteluahan se onkin, että osaa oikeaan kohtaan sen kiven liu´uttaa. Mielenkiintoinen laji, vaikka en juurikaan siitä mitään ymmärrä.
Tekevätkö jotain työtä, vai ovatko curling-ammatilaisia?
Uuspaavalniemi pyörittää Helsingin Oulunkylässä curlinghallia. On lienee lukenut matematiikkaa ja fysiikkaa yliopistossa
Vaikuttaa tosi symppikseltä aivan kuten muutkin Suomen joukkueen pelaajat.
Ennen ei suunnilleen edes tiedetty koko lajia eikä se kiinnostanut teitä, mutta nyt on kiinnostuskin herännyt kun on televisiossa. Naurettavaa! Unohdatte lajin taas ja sitten kun se on televisiossa niin sitten taas leikitään niin tosifania.
minä ja myöskin mieheni. eihän se kovin " järkevää" urheilua ole ja ollaan mietitty että miks se on olympialaji mutta mukava sitä on seurata. Ja kun suomi vieläpä pärjää
MM-kisat ja Olympialaiset. Sellaista se on penkkiurheilijan elämä...Ei se edellytä, että yötä päivää ympäri vuoden on vain urheilu ja urheilujoukkueet mielessä.
Kyllä suomalaiset mäkihypyssä menestyy. Onhan nytkin jo yksi olympiamitali!
tuo tuplapoistojen erikoismies, on hyvinkääläisen paikallisliikennefirman johdossa. On ollut kuskaamassa bussilla useita tuttuja polttariporukoita ynnä muita epämääräisiä sakkeja, joten voitte kuvitella, että on rauhallinen kaveri. Sen kuvan taitaa telkkarikuvastakin saada. Kiiskinen on tosiaan kuudennen luokan luokanvalvojana Herajoella. Kaikki ovat Hyvinkäältä, vaikka Oulunkylän seuraa edustavatkin, ainoa kunnon halli kun on siellä.
Älykköjen peli, itse jäin täysin koukkuun ja säännötkin selkenivät parin tv-pelin aikana :)
niin ja missäpäin oulunkylää on curling-halli tulosillaan?
oisko se sitten niin että naisten kivi painaa 19kg ja miesten 21kg?
Vierailija:
oisko se sitten niin että naisten kivi painaa 19kg ja miesten 21kg?
" Pelissä käytetään pyöreitä graniittikiviä, jotka saavat painaa korkeintaan 19,96 kg, ympärysmitta saa olla enintään 91,44 senttiä ja korkeus vähintään 11,43 senttiä."
http://www.yle.fi/urheilu/torino/curling/muut/id18652.html
Vierailija:
Vierailija:
oisko se sitten niin että naisten kivi painaa 19kg ja miesten 21kg?" Pelissä käytetään pyöreitä graniittikiviä, jotka saavat painaa korkeintaan 19,96 kg, ympärysmitta saa olla enintään 91,44 senttiä ja korkeus vähintään 11,43 senttiä."
http://www.yle.fi/urheilu/torino/curling/muut/id18652.html
ja kyllä se halli siellä jo jossain on, jos siellä treenavatkin.
Vierailija:
niin ja missäpäin oulunkylää on curling-halli tulosillaan?
alkaa olla jo legendaarista eläessään...
mutta jäin koukkuun siihen lajiin!