Jaksamisen rajamailla...

Sää ihan ekana soitat neuvolaan ja selität tilanteesi!



Miehelle soitat sitten ja sanot ettet enää jaksa! Vanhempien vastuulla on lapset -ei äidin!



Mun siskollani sekos maailma kun eros miehestä ja jäi kaksin kolmen lapsen kanssa. Lapset oppii että äiti puhuu huutamalla ja vasta viideskymmenes kielto tarkottaa jotain mutta kuudennellakymmenellä saattaa saada vielä äidin luovuttaan.



Siskolla ei ollut juurikaan aikuista juttuseuraa ja ollaan koitettu saada se jutteleen jollekin kun jutut on jokseenkin väsyneitä mutta kun sen mielestä hullut juttelee terapeutille.

Nyt tilanne on että menetti reilu vuosi sitten hermot ja lapset on isällä eikä sisko tapaa lapsiaan koska " joutuu myöntään oman pienuuteensa jne" ..



Sun kannattaa nyt ihan ottaa pois semmoset ajatukset että valmisruokia ei vois syödä tai et pitää tehä kiisseleitä.

Hyvä, sun äiti ehkä on jaksanu tehä mutta ei noin väsähtäneenä kuin sinä!!



Mullakin on kaksi vaippaikästä ja välillä on ihan kamalaa. Ja mää en itke päivittäin. Huudan joskus jos ei mee jakeluun, mutta nää on niin pieniä ettei niitten tarttekaan istua sohvalla kädet ristissä -ehkä kun kouluun menee..



Sää et siivoo MITÄÄN ellet koe jaksavasi! Äläkä tunne huonoa omaatuntoa! Siivoat kun mies tulee, mies tekee oman osuutensa ja sää menet johonkin pihaa kauemmas yksin.



Odotuksia on aina jokasella joka asiasta, mutta jos arki on erilaista niin ei siitä kannata lapsille purkaa. Sun tarttee muuttaa omaa käytöstä ja ajattelua.

Huutaminen tarttee vaan lopettaa, lapsiin ei käydä käsiksi. Se että sulla ei oo keinoja selviytyä uhittelevasta lapsesta tarkottaa et kysyt sitä neuvolasta. Sitä varten ne on! Ei vaan siksi että kehuvat miten hyvin Pikku-Tiina nyt on kasvanut.. Mää soittelen välillä vinkkejä neuvolasta ja ihan mielellään se niitä kertoo. Kuuntelee huolia ja miten oon hoksannu jotain -osaa sitten kertoa niitä jos joku kokis sen hyväksi.



Mut tää sun väsyminen kertoo että oot ihan tavallinen äiti. Ja tavalliset äidit ei oo täydellisiä -jos imuroi niin se on pois jostain toisesta jutusta, kaikkea et ehdi.

Ensinnäkin: siirry valmisruokiin vähäksi aikaa.



Toiseksi: jakakaa miehenne kanssa kotihommat iltaisin, jotta saat levätä. Tee itsellesi selkeä päiväohjelma, johon kuuluu ulkoilu lasten kanssa (kannattaa mennä puistoon, kerhoihin, missä näkee aikuisiakin!). Varaa tietty aika siivoamiseenkin, varttitunnin varmaan jaksaa pyykkejä laittaa kerrallaan jne?



Kolmanneksi: puhu neuvolassa tilanteestasi. Voisiko saada apua sitä kautta, esim. jonkun lähihoitajaopiskelijan harjoittelujaksolle (aiemmin saattoi saada ilmaiseksikin).



Neljänneksi: ota rennosti. Lue lapsille, hassutelkaa ja höpsötelkää.



Ja vielä: puhu miehesi kanssa!



Elämä voittaa, kyllä sinä selviät!

kun komas lapsi on ohitanut vauvaiän, ala miettiä tulevaisuuttasi. Kenenkään ei ole pakko olla kotona vastoin tahtoaan. Minulle kotiäitiys riitti siinä vaiheessa kun lapset olivat täyttäneet 2v.

paitsi että olen työssä ja minulla on vain yksi lapsi. Meillä ongelmat alkoi kun palasin töihin (mikä oli pakko). Yksinkertaisesti en vaan jaksa! Lapsi valvottaa vielä vaikka on jo yli 3v. Nukkuakaan en siis saa. Ja sitä nk. tukiverkkoa ei ole. Mies löytyy, mutta tuntuu, ettei mikään riitä. Nyt olen menossa työpaikan psykologille juttelemaan, josko löydettäisin mulle keinoja jostain!

Ensimmäiseksi, puhu neuvolassa. Soita sinne heti tänään. Ei ole ollenkaan tyhmää pyytää apua. Jo se, että saisit jonkun parina päivänä viikossa viemään vaikka lapset aamulla ulos muutamaksi tunniksi, varmasti auttaisi sinua? Minua ainakin auttaa. Silloin voi laittaa vaikka ison satsin uuniruokaa valmistumaan ja siivota vaikka yhden huoneen. Ja jää hetki vielä maata sohvallakin. Jos neuvolan kautta et saa perhetyöntekijää niin jos paikkakunnallasi on sosiaalialan oppilaitos, vie sinne ilmoitustaululle lappu, että kaivataan hoitajaa. Haastattele halukkaita ja valitse paras. Eikä ole kallista.



Toivon sinulle voimia. Koita katkaista väsymyskierre, mene lasten kanssa ulos, syökää valmisruokia ja tee pikapesu vessalle tänä iltana lasten mentyä nukkumaan. Kun joka päivä pyyhkäisee vähän sieltä ja täältä, niin ei tarvitse ottaa stressiä mistään suursiivouksesta. Vaikka paikat on sekaisin, niin onpahan ainakin yksi nurkka kodista puhtaana. :) Tsemppiä.

mielestäsi korkean riman ylittäminen tärkeämpää kuin sinun ja lastesi mielenterveys? Sinuna ehdottomasti tekisin näin:



- valmisruokia. Muutaman valmisruoan syöminen ei kenenkään terveyttä vaaranna, mutta yliväsynyt äiti vaarantaa. VALITSE ne SYYTTÄMÄTTÄ itseäsi huonoksi äidiksi.



- kun raivo ja ahdistus yltyy huutopisteeseen, käy maate. Lapset selviävät kyllä. Älä estä lapsia tulemasta luokse, makaa vain ja sano, että äiti lepää vähän. Kun pahin ahdistus hälvenee, jatka siitä mihin jäit.



- pieniä tavotteita. Tänään vain pesen vessan. Tänään vain tiskaan. Tänään vain pesen pyykkiä. Jälleen, valitse se toimintatapa, älä syytä itseäsi tekemättömistä töistä. Eikö miehesi voisi ottaa vastuulleen vaikka sitä kylppäriä ja vessaa, pestä ne vaikka vain kerran viikossa?



- puhu neuvolassa! Kerro tilanteestasi, olostasi, voimattomuudestasi, yksinäisyydestäsi! Ehkä heillä olisi antaa jotain puheapua, kerhotoimintaa, äitien tapaamisia, joista voisit saada henkireikää arkeen.



Älä pyri olemaan täydellinen, kukaan meistä ei ole. Täydellisyys on illuusio. Tee se minkä pystyt, älä vertaa itseäsi toisiin äiteihin. Sinun lapsillesi on olemassa vain yksi äiti, ja jos heiltä kysyttäisiin, heillä on maailman paras äiti. Jaksamisia!

Mutta nykyään menee paremmin, kun aloitin mielialalääkkeen viime kesänä. Suosittelisin sinua joko puhumaan neuvolassa asiasta tai jos asia ei muutu miksikään niin mene ihan rohkeasti lääkäriin ja selitä tilanne siellä. Itkeäkin siellä saa. Minä pitkitin ja pitkitin lääkäriin menoa ja nyt olen tyytyväinen kun viimein menin ja aloitin lääkkeen. Lääkäreissäkin on eroja. Jos tuntuu että eka lääkäriltä ei apua tule, mene toiselle... Minäkin kävin ainakin kolmella lääkärillä... Tsemppiä sinulle kovasti, halaus, tiedän tunteesi! Mutta muista hakea nyt apua joltain ulkopuoliselta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Nimim. kokemusta

Minulla on ollut aivan vastaavanlaisesta tilanteesta kokemusta. Huomaan ärsyyntyväni kaikista pienistäkin asioista. Pinna on tosi lyhyt usein viiden lapsen kanssa. Olen koittanut hermojen mennessä siirtyä vaikka toiseen huoneeseen ja laskea kymmeneen etten ainakaan käy lapsiin käsiksi.

Minusta kuulostaa että olet selkeästi masentunut. Ehdotan, että ota yhteyttä kuntasi mielenterveyspuolelle, sieltä saat varmasti keskusteluapua. tai eikö niitä ole sellaisia puhelinpalvelujakin joihin voi anonyymina soittaa ja keskustella mieltä painavista asioista.

Olisko sulla jotakin ystävää kauempana kotoa kenen luokse voisit lähteä vaikka viikonlopuksi vähän hengähtämään? Pienikin paussi arkeen antaa uusia voimia.

Ehkäpä joku tuttava voisi hoitaa lapsianne pari päivää jotta voisitte käydä miehesi kanssa kahdestaan tuulettumassa ja jutella kaikesta, olla lähellä ja antaa toisillenne aikaa.

Aina ei kannata kaikkea mitata rahassa - terveys on kuitenkin niin tärkeä asia, että hae ihmeessä apua tilanteeseesi. Koittakaa jakaa miehesi kanssa kotitöitä ja vaikka tehdä niitä yhdessä iltaisin. ¨

Tässä jotakin juttuja, mikä on minun kohdallani auttanut kun olen ollut samanlaisessa tilanteessa.

Kun olet yksin, muista, että perhosetkin lentävät valoa kohti-

Vierailija:

Alan olla jo aivan puhki tähän arjen pyöritykseen.

Istun kotona päivät hoitaen kahta lasta joista toinen uhmaikäinen ja toinen tuleva sellainen. olen jäänyt huutokierteeseen ja lapsille tulee huudettua enemmän kuin puhuttua normaalisti. Itserhillintäni on nollissa. Hermojen menytä raahaan esikoisen huoneeseen, olen myös ottanut poskista kiinni ja selitänyt asian, kun ei ole tuntunut menevän jakeluun. Tiedän, kuulostaa hirveältä...

Itken päivittäin vähintään kerran sitä että olen epäonnistunut kasvatuksessa ja äitinä olemisena. Aikoinaan loin itselleni liian suuret odotukset joiden takia nyt olen pettynyt, en ollutkaan se aina iloinen ja lasten kanssa hyvin toimeen tuleva äiti. en jaksa keitellä kiisseleitä ym. lapsille välipaloiksi ja tästä saan oman äitini puolelta kuulla. Kyllä hän keitteli meille kiisselit ym...

En jaksa siivota kotia, vihaan sotkua ja vain sen takia saan vain siivottua sen mikä on välttämätöntä, mutta vessa saattaa olla pesemättä useita viikkoja, pesuhuone jopa kuukaisia, ei ennen en olisi voinut asua tällaisessa, nyt on vaan voimat loppu.

Inhoan laittaa ruokaa ja joka päivä uhkaan että siirryn valmisruokiin, inhoan tiskaamista, niinpä nytkin meillä on keittiön lattialla likaisia rasioita pussissa koska tiskipöydällä ei muuten mahdu tekemään mitään.

Omaa aikaa minulla ei ole. Tai jos sitä on niin vietän sen omalla pihalla jolloin siinä on sitten lapsetkin. Ystäviä minulla ei ole joten olen täysin vailla aikuiskontaktia, ellei miestäni oteta lukuun.

Olen vielä raskaana ja se ilo ja rakkaus mitä ennen tunsin tätä kasvavaa vauvaa kohtaan on vaihtunut katumukseksi ja peloksi, miten tulen selviämään kun tämä syntyy. Itseasiassa ennen kuin sain tietää olevani raskaana sanoin miehelleni, että jos nyt ei tärppää niin haluan unohtaa koko kolmosen, olin jo silloin täysin poikki. No tämä sissi päätti kuitenkin haluta maailmaan ja ilmoitti samassa kuussa tulostaa.

Lasten hoito apua minulla ei ole. Miehen vanhemmat asuvat 0itkän matkan päässä. Äitini kärsii mielenterveyssairaudesta jonka takia laitoin välit poikki. Syksyinen hoitoon toimittaminen oli minulle itselleni liian raskas, ja vei yöuneni pitkäksi aikaa.

ulkopuoliseen hoitoapuun ei ole rahaa ja päiväkotiin ei ole vara lapsia laittaa, koska en tiedä mitä tuloja itse sitten saisin. Kohta alkavan äitiysloman takia ei työkkäriin ilmoittautuminenkaan auta ja kuka ottaa raskaana olevaa kuukaudeksi töihin...

Miehelle olen sanonut että en jaksa ja mies on luvannut tulla kotiin heti kun soitan, mutta en kehtaa kesken työpäivän soittaa että tuletko hoitamaan lapsia. Pienenee palkka entisestään...

Umpikujassa ollaa enkä ratkaisua itse keksi, joten joku joka jaksoi tarinan lukea alusta loppuun ja joka ehkä on selvinnyt samasta tilanteesta voisi kertoa oman selviytymistarinansa...