Olenkohan masentunut, vai onneton?

samoja ajatuksia oli ja on ollut vieläkin ajoittain, kun kuopus syntyi. Oletko puhunut miehesi kanssa tunteistasi?

Itse sain avun neuvolan kautta, kun itkuisena soitin sinne ja sanoin vain, etten jaksa enää arjen pyöritystä. Sieltä menin lääkärille, joka olisi laittanut masennuksen piikkiin kaiken ja antanut vain lääkkeitä, mutta vinkumalla vinguin lähetteen terapeutille ja se on auttanut todella paljon.

Voimia!

Olen puhunut tästä mieheni kanssa.. Mutta me ei oikein osata miehen kanssa keskustella.. Tunnepuolen asioissa varsinkin olemme niin eritasolla..

Hän ei edes koe tärkeäksi, että puhutaan tunteista... Joten turhauttavaa keskustella. En tiedä, onko oloni takana uupumus arkeen, vai juuri mieheni puhumattomuus.. Tänä vuonna olemme keskustelleet ehkä kymmenisen lausetta keskenämme...Hänellä ei tunnu olevan asiaa, ja minä en jaksa olla ainut joka kysyy, ja huolehtii puhumisesta..

-ap-

Vaikka tuntuu vieraalle, mene käymään perhekerhossa tai vastaavassa. Ihan tavallisia äitejä lapsineen niissä käy ja saat edes jotain aikuiskontaktia. Kukaan ei tule kotoa hakemaan sinua minnekkään, joten jos kaipaat sosiaalista toimitaa, sinun on luotava sitä itse. Laitat vaikka tuonne "etsin ystävää" palstalle ilmoituksen. Ihan varmasti on muita kotiäitejä, jotka kaipaavat myös uusia kavereita.



Saatko omaa aikaa? Hoitaako miehesi esim. viikonloppuisin lapsia, jotta voisit käydä silloin jossain? Juttele miehesi kanssa ja kerro miltä sinusta tuntuu.

Vaikea selittää.. Ei vaan ole kiinnostusta tavata uusia ihmisiä. Mikä on ristiriitaista perusluonteeni kanssa..



Omaa aikaa saan viikonloppuisin kyllä, mutta tunnen syyllisyyttä kun olen poissa kotoa, voisi vihdoin viettää aikaa perheen kesken...

-ap-

mistäs tiiät jos sieltä löytyykin joku vaikka sukulaissielu ja sun bestis?!