10-vuotiaan uhmaa?
Hei kaikki,
meillä on 10-vuotias poika. Tuntuu että tässä on uhmaa ollut koko koulun ajan. Monet ovat kirjoittaneet tällä palstalla eskari ja ekaluokkalaisten uhmasta. Sitä oli meilläkin, piti ottaa yhteen ja kieltää " tyhmäksi" haukkumiset, kirosanojen käyttö jne. Me vanhemmat olimme siis koko ajan tyhmiä jne. Meidän sääntömme aiheuttavat päänvaivaa pojallemme: kenenkään muun vanhemmat eivät kuulemma aseta kavereiden kyläilylle kellonaika-rajoja. Me olemme asettaneet normaali koulupäivänä klo 17 ajaksi, jolloin kavereiden pitäisi lähteä koteihinsa. Sitten on meillä ruokailut ja läksyjen teot. Ilmeisesti kaverit haukkuvat tai ainakin ihmettelevät käytäntöämme. Siihen oli kuitenkin pakko mennä, kun osa kavereista olisi vissiin jäänyt vaikka yöksi: tuntui ettei heitä kotiin kaivattu. Nyt haukkuminen ja vanhempia vastaan purnaaminen on ehkä hieman liudentumaan päin mutta pikkusisko on edellee tyhmä jne. Olen turhaan ilmeisesti yrittänyt opettaa, että ketään ei haukuta. Onko muilla vastaavia kokemuksia 10-vuotiaista ja koskahan olisi " seesteisempää" aikaa luvassa...
Meillä on 9-vuotias poika ja jestas, että osaa olla oikukas ja tempukas. Poika oli vauvana ja pienenä itse rauhallisuus. Kiltti kuin mikä ja helppo, mutta sitten eskarin lähestyessä muuttui tosi uhmakkaaksi ja usein hankalaksi. Noista ajoista lähtien on ollut mielestäni hankala tapaus (lyhyitä helppoja pätkiä ollut välissä). Koulutehtävien kanssakin oli aina sellaista " tappelua" ja välillä sit soitinkin opettajalle, että miten pojallamme koulussa menee, mutta vastaukseksi tuli vain positiivista (helpotus tietysti, että niin oli). Nyt kolmannella luokalla läksyjen kanssa on ollut paljon helpompaa ja se on minusta ollut tietysti ihanaa, kun oli niin rasittavaa aina hermoilla niitten läksyjen kanssa. Mutta muuten tuo hyvin oikukas ja tempukas käyttäytyminen on jatkunut.
Hirveän usein on tyytymätön milloinhan mihinkin ja valittaa. Isänsä paljon touhuaa pojan kanssa: potkivat pihalla palloa, pelaavat konehallissa sählyä jne. mutta lähes joka kerta poika möksähtää ja juoksee jonnekin pimeyteen piiloon. Hirveän mielellään passuuttaisi itseään. Joka päivä on mummolassa ja sieltä soittaa, että pitäis hänelle tuoda kumpparit tai milloin mitäkin tai sit pitäis hakea kotiin jonkun asian takia, jonka jälkeen poika menis takaisin mummolaan ja taas pitäis uudestaan hakea. Noihin kuskailuihin en ole ollenkaan suostunut, koska matkaa tosiaan suorinta tietä vain n. 300 m tai tietä pitkin vajaa kilometri. Kerran illassa kylläkin haetaan eli kun Salkkarit on katsottu (haluaa siis joka arki-ilta katsoa Salkkarit ukin ja mummin luona, meillä ei Salkkareita katsota, mutta ollaan kyllä sanottu, että saat sinä kotona katsoa, niin ei tarvii joka ilta lähteä sen takia mummolaan), kun silloin on kuitenkin jo niin myöhä ja todellakin pilkkopimeää.
Poika on meidän esikoisemme. Pojan jälkeen on syntynyt neljä tyttöä, viides tulossa helmikuussa. Eli ei ole mikään passattu ainokainen lapsi. Isä on tosiaan pojalle tärkeä, mutta hassuinta on, että sitten kun saa isänsä kanssa touhuta (mies on kaiken lisäksi yrittäjä eli ei todellakaan ole jatkuvasti kotona), niin yleensä aina möksähtää. Tytöt on niiiiiiin suoraviivaisia ja helppoja poikaamme verrattuna, vaikka eikö asian yleensä sanota olevan juuri toisin päin? Elättelen vain toiveita, että pojalla on " murkkuikä" nyt ja sit kun menee yläasteelle, niin onkin tosi helppo tapaus. Saa sit nähdä, mitä noiden meidän neitokaisten kanssa siinä vaiheessa tulee...
Sen verran vielä pojastamme, että kavereita hänellä koulussa on. Eskarissa ja ekalla luokalla oli tosi innokas kyläilemään. Voi sanoa, että joka arkipäivä poikamme oli jonkun luona tai joku oli meillä, mutta olisko ollut ekaluokan loppupuolella, kun alkoi viihtyä kotona ja aina vaan haluaa, että meille kutsutaan kavereita. Todella todella harvoin käy kenenkään luona. Varsinkin nyt kun pimeää on jo koulusta tullessa tai alkaa melkein heti koulusta tultua niin ei ole tosiaan käynyt kenenkään luona, vaan menee tosiaan läheiseen mummolaan. Siellä viihtyy mielestäni vähän turhankin hyvin eli voisi kyllä olla välillä ihan vaan kotonakin.
Tässä nyt tuli tosi vähän esimerkkejä poikamme oikullisuudesta, mutta believe me, se on kyllä jokapäiväistä se ihmeellinen temppuilu/oikuttelu. Olen aina silloin tällöin pojalle sanonut, että tuollainen oikuttelu on aivan akkamaista, mutta eipä se siihen ole tainnut mitään kommentoida. Tällainen poika siis meillä.
Jos joku voisi kertoa, että onko tosiaan niin, että jos lapsi on tässä iässä hankala, niin murkkuiässä olis sitten helppo???
Tsemppiä sinullekin ap poikasi kanssa!