Kannan korteni kekoon....

Heissan kaikille syyskuulaisille ja lämpöiset onnittelut kaikille jo vauvansa saaneille! :)



Koko raskausajan olen seurannut kirjoittelua ja ekasta poitsusta kirjoittelinkin ahkerasti. Nyt olen ollut yksinkertaisesti laiska... Kiitos kuitenkin teille kaikille, jotka ootte ajatuksianne jakaneet, koska niistä oon saanut minäkin voimaa. Etenkin nyt raskausajan lopussa kun odotus alkaa olla sietämätöntä! Siksi siis kirjoitankin, koska tiedän kuinka ihanaa on, kun tänne on ilmestynyt uusi viesti, ja saa kuulla muiden samassa tilassa olevien ajatuksia!



Mulla on 2 ja ½ vuotias poika ja toisen LA 27.9. Sukupuoli on selvillä mulla, mutta mieheni ei sitä halunnut etukäteen tietää. En siis viitsi sitä täälläkään paljastaa... ;) Ekan lapsen synnytys oli melkoisen rankka, 42+0 itsekseen vauhtiin lähtenyt synnytys, jota kuitenkin vauhditettiin lääkkeillä, normaali avautumisvaihe ja lähes kolmen tunnin ponnistusvaihe, joka päättyi sydänäänten romahdusten vuoksi hätäsektioon. Poika oli kuitenkin täysin terve ja kaikki hyvin. Tämän toisen kanssa tehtiin synnytyssuunnittelu ja alakautta olen taas menossa synnyttään. Halusinkin kyllä niin, mutta tosiaan toivon, että tämä vauva ymmräräisi syntyä lähellä laskettua aikaa... Mua on viikon verran supistellu harjoitussupistuksia, öisinkin, mutta mitään sen kummempaa ei ole vielä tapahtunut. Nytkin supistaa! Toivottavasti nämä pehmittäisivät edes paikkoja kunnolla. Synnytys ei pelota, mutta jännittää enemmän kuin ekasta. Nyt tietää, että se ei välttämättä ookaan niin helppoa... Kuitenkin luotan henkilökunnan ammattitaitoon ja siihen että ei auta kuin mennä tilanteen mukaan. Kyllä kaikki lopulta varmasti hyvin menee.... (Pientä itsepsyykkausta..!)



Olo on malttamaton. Joku siellä kyseli onko ärtymystä, makeanhimoa ja väsymystä? Kaikkia löytyy!! Upeat hemoglobiiniarvot oli nyt romahtanut sataan ja rautaa vedellään.. Toivottavasti kohta vaikuttaa!



Ajatus kotielämästä ja uudesta vauvasta on ristiriitainen. Ihanaa, mutta toisaalta tiedän että välillä ahdistaa olla kotona vain muita varten. Kuitenkin se aika, kun saa olla pienten kanssa kotona on niin lyhyt, että nyt vaan kannattaa nauttia täysillä ja pyytää hoitoapua ja ottaa omaakin aikaa kun siltä tuntuu..



Nyt siis on vain ODOTTELUA! Kaikenlaista kotihommaa yritän tehdä ajan tappamiseksi ja jotta en koko ajan vain ajattelisi lähtöä. Lisäksi onneksi tuo ihana 2-vuotias järjestää ohjelmaa!



Kaikille oikein paljon kärsivällisyyttä loppuodotukseen. Kyllä se sieltä tulee, vaikka epätoivo voi iskeä! Mulla se ianakin iski niin, että olin aivan varma, että tämä nyt vaan ei tuu täältä. Mutta kyllä se sitten tuli, vaikkakin avustettuna...



Seeteistä viikkoa kaikille ja paljon supisteluja!!!



Maarge 39+2