APUA?mitäs sitten??Kokemuksia..

Mulla oli ihan sama tilanne ennen ensimmäistä synnytystä ja pelkäsin todella pyörtyväni synnytyssaliin! Yleensä mua pyörrytti jo ajatuskin siitä, että kohta otetaan verikoe, hemoglobiini tms... MUTTA sitten itse tilanteessa oli niin monta muuta asiaa mielessä ja päällimmäisenä se kipu, joka mulla ainakin tavallaan eristi mut koko muusta maailmasta, tuntui kuin olisin ollut kuplan sisällä. Edes epparin leikkaaminen ei tuntunut missään enkä huomannut epiduraalinkaan laittoa. Tosin jo seuraavana päivänä tippakanyylin poistaminen kädestä meinasi viedä multa tajun ja nyt toista odottaessa edelleenkin tulee huono olo pelkästä hemoglobiinin otosta. Vois siis sanoa, että en karaistunut yhtään mutta selvisin itse synnytyksestä. Kannattaa tietysti kertoa hoitohenkilökunnalle tilanteesta niin ne osaa olla ehkä vähän helläkätisempiä, ainakin tykkäisin kuvitella niin... Tsemppiä!

Ainiin piti vielä sanoa, että mulla auttaa nykyisin näihin tilanteisiin synnytyksessäkin käyttämäni kikka, että keskityn vain ja ainoastaan hengittämään hitaasti ja syvään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos.

Eli vaikka normaalisti meinaan mm. pyörtyä verikokeen jälkeen ja kammoksun sairaaloita, niin esikoista synnyttäessä kaikki meni kuitenkin hyvin.

Itse supistuskivut ja synnytys veivät kaiken huomion, niin että kaikki muu meni siinä sivussa ihan huomaamatta, eikä tosiaan verikokeet, tipan laitto tai epparin leikkaaminen tuntuneet silloin missään.

Samoin itse sairaalassa olo ei tuntunut ollenkaan niin kammottavalta, kuin olin etukäteen pelännyt, vaan sekin aika meni huomaamatta jotenkin siinä vauvahuumassa.



Cristy rv38+4

Pienikin apu on tarpeen..Ja tosi hienoa kuulla että sitten kaikki ei välttämättä menekkään niin kun pelkään.



Onkos muita kokemuksia?



Ite jouduin alku raskaudessa 3 kertaa osastolle letkuihin ja se oli juuri sitä etten tolkuissa pysyny ja ahisti ja kauhee kauhu vaan päällä päästä kotiin!!

Ja pelkään siis että se jatkuu kun synnyttämään meen?Mitäs sitten onko jollekkin käyny tai sattunu vastaavaa?

Huomasin viestisi ja minä taidan kuulua ( tai kuuluin ! ) samaan jännittäjä/pelkääjä porukkaan. Esikoista itsekkin odotan ja alusta asti olen tätä koko hommaa pelännyt ihan älyttömästi.

Olen käynyt pelkopolilla juttelemassa kätilön ja lääkärin kanssa ja olen käynyt tutustumassa myös synnytys-saliin sekä kaikkiin mahdollisiin laitteisiin ja kivunlievitysmenetelmiin ja tämä on kyllä auttanut minua todella paljon! Enää en pelkää normaalia enempää ja oikeastaan näillä viikoilla odotan koko hommaa jo innolla. Suosittelen siis että otat pelkosi esille neuvolassa ja toivottavasti sinulla on myös sellainen puoliso joka ymmärtää pelkosi ja tukee ja kannustaa sinua mahdollisimman paljon! Synnytystä et tietenkään voi sen kummemmin suunnitella etukäteen mutta varmasti sinulla on omat keinosi rentoutua ( esim. musiikki, liikkuminen jne ) jotka sinua helpottavat synnytyksessä, näitä asioita voit suunnitella etukäteen. Voit esittää myös synnytys-sairaalasi henkilökunnalle etukäteen toiveita, miten toivot että sinuun suhtaudutaan, haluatko esim kokeillä kylpyä jne....itselleni on käynyt ainakin niin että kun olen jo näin loppumetreillä ( ja olo alkaa olla jo aika tukala ison mahan vuoksi ) niin sitä jo odottaa ja toivoo että jotain alkaisi tapahtumaan! Tsemppiä sinun odotukseen !



Luluzu rv 36

ja luonnollista uudessa tilanteessa. Muistan itsekin miten aikanaan ensimmäisen synnytyksen lähestyessä pelko hiipi mieleen. Juuri sairaalapelko ja se, että aiemmin pienikin verikoe sai melkein tajuttomaksi.



Niin siitä vain selvittiin samoin kuin seuraavistakin ja tässä odotellaan neljättä kertaa, tosin vielä on aikaa tämänkertaiseen h-hetkeen. Nyt kuitenkin tiedän, että mitä luultavimmin tulen tälläkin kertaa selviämään kunnialla. Ja niin kliseistä kuin onkin sanoa, että lopputulos palkitsee niin totta se vain on. Rohkaisuksi voin vain sanoa, että jos se ihan kamalaa olisi niin en olisi enää tähän ryhtynyt toista.... kolmatta...neljättä kertaa.



Pitää vain uskaltaa heittäytyä matkaan ja antaa tilanteen edetä. Missään nimessä ei pidä ajatella "en voi tehdä niin ja niin" vaan päästä irti. Voi huutaa ja raivota jos siltä tuntuu. Mitä enemmän sattuu en lähempänä on se ihana tunne kun se on ohitse - sitä nopemmin sinä ja vauvasi tapaatte silmästä silmään.



Onnea matkaan - se on ohi nopeammin kuin uskottekaan...

Ensimmäisessä synnytyksessä kivut tosiaan veivät ajatukset muualle. Mutta sitten supistukset loppuivat ja kätilöt alkoivat puhua tipan laitosta (tällä olisi vauhditettu supistuksia). Tämä kuitenkin pelästytti minut niin, että ajattelin etten halua yhtäkään ylimääräistä neulaa minuun ja minähän (olin siis jo ponnistusvaiheessa) ponnistan tämän lapsen vaikka ilman supistuksia ettei neuloja laiteta. No, niin sitten teinkin ja hyvin siitä selvisin. Ponnistusvaihe kesti 20 min. ja repeämikään ei tullut. Pari tikkiä sain. Niidenkin laitosta selvisin hyvin! Siinä vaiheessa mikään ei enää tuntunut missään ja lapsikin oli rinnalla.



Nyt, juuri kolmas synnytys takana, tilanne on edelleen sama. Pelkään neuloja ja verta ihan kamalasti ja taju meinaa lähteä. Sairaalaa en sinänsä pelkää. Viimeisessä synnytyksessä olisin halunnut joka ikisen neulan, jolla synnytyskivut olisi otettu pois! Niitä ei tosin sitten ehdittykkään laittamaan.



Mutta uskon, että pelkosi väistyy synnytyksessä sillä saat tosiaan muuta ajateltavaa! Ja kivun vastaanottaminenkin on erilaista kuin muulloin. Itse pelkään kipua todella paljon ja missään synnytyksessäni en ole saanut muuta kivunlievitystä kuin ilokaasua ja siltikään tilanne ei ole mennyt pahaksi. Se kipu on kamalaa, mutta niin erilaista että siihen suhtautuu eri tavoin kuin kipuun normaalisti.



Joka tapauksessa sinun kannattanee ilmoittaa sairaalaan hyvissä ajoin peloistasi ja mahdollisista "seurauksista". Tosin voihan olla, että he jo tietävät jos olet siellä ollut jo aiemmin.



Tsemppiä!