Seuraava synnytys, kun ensimmäinen on kiireellinen sektio
Vauva on vasta 3,5 kuukautta, mutta murehdin jo seuraavaa synnytystä.
Ensimmäinen synnytys sujui suhtkoht normaalisti ponnistusvaiheeseen saakka. Imukupilla yritettiin saada vauvaa ulos, vaikka sen onnistumista epäiltiin pahkan vuoksi. Ensimmäisellä imukuppiyrityksellä pää seurasi, kunnes kuppi irtosi. Toisella imukuppiryrityksellä poitsu jumittui paikoillensa. Sydänäänet laskivat, joten kiireelliseen sektioon mentiin. Lääkärin mielestä supistukset olivat hyviä ja minä ponnistin tehokkaasti ( 1 h 5 min).
Lääkäri piti tätä suhteellisen ahtauden aiheuttamana (minä 177 senttiä ja poitsu oli 3920 g). Seuraavassa raskaudessa tehdään synnytystapa-arvio. Laitoksella sain eriäviä mielipiteitä - eräs kätilö sanoi, että seuraavakin tulee syntymään sektiolla. Toinen taas sanoi, että ei ole mitään estettä alatiesynnytykseen.
Seuraava synnytys hirvittää JO NYT. Kuinka todennäköistä on synnyttää alateitse? Jotenkin tunnen jollain tavalla epäonnistuneeni, kun en poikaa ulos saanut alateitse ja haaveilen alatiesynnytyksestä.
Kokemuksia?
nimim. " Todellakin hyvissä ajoin asioita murehtiva" :D
Kommentit (5)
Kiistattomat tutkimustulokset osoittavat, että sekä äidillä että lapsella on suuremmat riskit vammautua tai kuolla, jos sektion jälkeen yrittää alatiesynnytystä. Uusi, suunniteltu sektio on siis kummallekin turvallisempi kuin alatiesynnytyksen yritys.
Siitäkään ei Suomessa juuri puhuta, että jos sektioviilto on tehty pystysuuntaan (kohtuun, ei pelkästään vatsanpeitteisiin), riski kohdun repeämälle ja sitä myöden vauvan ja äidin hengelle, on jonkun tutkimuksen mukaan jopa 1/10:een. Kohtuun kasvanut pystysuuntaan kasvanut arpikudos on paljon heikompi kuin se normaali vaakasuoraan tehty.
Jokainen valitsee tietysti oman synnytystapansa, mutta toivottavasti se on tehty kaikki riskit tarkkaan harkiten ja punniten. Suomessa päätöksenteko tehdään usein mielestäni valitettavan heppoisin perustein, ja äitiysneuvonnan puolesta ei kaikkia asioita mielestäni tuoda tarpeeksi esille. Tälläkään palstalla ei alatiesynnytyksen vaaroista sektion jälkeen asiallisesti puhuta, vaan vaahdotaan vain alatiesynnytyksen hyvistä puolista.
Haepa googlesta lisää tietoa termillä vaginal birth after c-section, niin saat paljon tutkimustietoa aiheesta. Ohessa yksi linkki.
http://researchnews.osu.edu/archive/csection.htm
Ja nyt, luettuna Lionmaman linkin, olen tyytyväinen päätökseeni.
Esikoisen synnytys käynnistettiin Cytotecilla 41+3, ja supistukset olivat rajuja alusta alkaen. Kiireelliseen sektioon päädyttiin avautumisen pysähdyttyä 6 cm:iin, vauvalla oli virhetarjonta, pää vinossa. Lisäksi hän oli iso, 4000g, 53cm, pipo 39cm.
Kakkosen kohdalla ilmoitin etten halua käynnistystä, vaikka lääkäri sanoi että oksitosiinilla voisi kokeilla, sitä kun saa vähennettyä toisin kuin Cytotecia jos supistuksen käyvät liian rajuiksi. Jos synnytys olisi käynnistynyt itsekseen, olisin yrittänyt alakautta. Lääkäri vaihtui tässä välissä, ja seuraava olisi vielä 40+5 halunnut odotella synnytyksen käynnistymistä tasan viikolle 42, mutta sain tahtoni läpi ja sektio sovittiin 41+2.
Kakkonenkin oli hyvän kokoinen, 4040g, 53cm ja pipo 38cm, joten voi olla ettei olisi mahtunutkaan. Esikoisen kohdallakin arveltiin ison pään olleen syynä siihen, ettei virhetarjonta korjaanut kuten usein avautumisvaiheen aikana käy.
Sinunkin kohdallasi vauva aika selvästi jäi jumiin, joten en luultavasti uskaltaisi enää yrittää alateitse (vaikka lääkärien mielestä onkin tapahtunut ihme ja lantio onkin laajentunut viime kerrasta tai ne aina-niin-varmat painoarviot näyttäisivätkin vauvan olevan niin pieni, että kyllä nyt mahtuu ;o).
Ei sektiosta kannata potea huonoa omaatuntoa, vauva saadaan siinä turvallisesti ulos, mikä on aina tärkein asia. Myös suunnitellun sektion kokeneena voin kertoa, että se on tapahtumana miellyttävämpi kuin kiireellinen, kun ei ole väsynyt pitkästä alatiesynnytyksestä eikä ole sellaista huolta vauvasta kuin kiireellisen sektion aikana. Suunnitellun sektion jälkeinen vauvan hoitokin onnistuu helpommin kun ei ole niin väsynyt.
Ja ihan erityinen riski on sektion jälkeisessä käynnistetyssä synnytyksessä .
En osaa kommentoida esille otettuihin riskitekijöihin, kun en ole aiheeseen liittyviin tutkimuksiin tutustunut, mutta kerronpa omat kokemukseni.
Ensimmäinen synnytykseni (kesällä -03) oli hyvin samanlainen kuin sinulla. Ponnistusvaihe pitkittyi (useampi tunti) ja päättyi lopulta kiireelliseen sektioon, joka sujui ihan normaalisti. Vauvan sydänäänissä tms. ei ollut mitään huolestuttavaa missään vaiheessa, mutta oli sen verran ylhäällä vielä, ettei imukuppia päästy edes kokeilemaan.
Toinen lapseni syntyi muutama viikko sitten. Olin käynyt synnytystapa-arviossa, eikä lääkäri nähnyt mitään estettä alatiesynnytykselle. Ei edes ennen kokoarviota, jossa vauva todettiin vähän esikoista pienemmäksi. Ensimmäisessä synnytyksessä leikkaava lääkäri oli sitä mieltä, että lapsella kyllä olisi ollut tilaa syntyä, oli vain jotenkin huonossa asennossa (vauva päälle 4-kiloinen). Tämä toinen syntyikin sitten 20 minuuttia sairaalaan pääsyn jälkeen normaalisti alateitse ilman mitään ongelmia.
Itse olin myös hyvin pettynyt ensimmäisen sektion takia, vaikka ymmärsinkin, että se oli sinä tilanteessa ainoa järkevä vaihtoehto. Minulle ei kyllä kukaan missään vaiheessa sanonut, että jatkossakin leikatttaisiin automaattisesti, ja toivoin sydämestäni, että toisella kerralla pääsisin itse hoitamaan homman loppuun asti. Toiveeseeni vastattiin melkein liiankin hyvin: hyvä kun en synnyttänyt lasta kotiin tai matkan varrelle. :) Niin vaan voi kaksi synnytyskokemusta olla erilaisia...
Tsemppiä sinulle asian käsittelemiseen ja tuleviin koitoksiin! Toivottavasri saat pettymyksen purettua. äitiyden laatuunhan ei synnytystapa vaikuta pätkän vertaa.
Esikoinen ei aikanaan mahtunut edes laskeutumaan, vaan käynnistetty synnytys (rv 42+) stoppasi neljään senttiin. Lopulta siis päädyttiin sektioon, joskin sitä valmisteltiin ihan kaikessa rauhassa (minulla tai vauvalla ei ollut hätää). Kokoa pojalla oli reilut 4700g! Eli ei ihme, ettei hän vähän ahtaaksi todetusta lantiostani mahtunut syntymään... Itse olen muutenkin pienikokoinen.
Pikkukakkosen odotusaikana ensimmäinen lääkäri oli sitä mieltä, että tällä kertaa synnytystä ei käynnistetä eikä sen anneta pitkittyä, vaikka se lähtisi hyvin itsekseen käyntiin. Toinen lääkäri oli vähän eri linjoilla, mutta lopulta varattiin uusi kokokontrolli rv 39 ja sektioaika rv 40+3. Synnytys käynnistyi kuitenkin kaikkien yllätykseksi jo rv 37+, kun lapsivedet hulahtivat... Silloin vauvan arveltiin olevan niin pieni, ettei mua lähetetty suoraan sektioon, vaan pääsin Haikaranpesään ihan normaalisti synnyttämään. Lääkäri kävi n. tunnin välein seuraamassa tilannetta, mutta sektiota ei lopulta tällä kertaa tarvittu. Hilkulle kyllä meni, mutta onneksi en sitä tiennyt ;) Tytöllä oli ahdasta, vaikka hän oli reilun kilon isovelinsä syntymäpainoa pienempi... eli mahdolliset seuraavat lapset syntyvät suunnitellulla sektiolla. Olen kuitenkin tosi iloinen, että sain synnyttää alateitse. Säästyin kokonaan tikeiltä, ja paraneminen on ollut huomattavasti nopeampaa kuin sektion jälkeen. Ja sain nostaa esikoisenkin (3,5 v) heti itse syliini :)
Mutta turhia riskejä ei minusta ole järkevää ottaa, siksi tyytyisin seuraavalla kerralla suoraan sektioon ennemmin. Synnytyksestä on turha hakea extreme-elämyksiä, kyllä se syntymä itsessään on joka tapauksessa upea hetki! Eli ole ihan huoletta: vaikka et voi suunnitella etkä ennustaa, miten seuraava synnytys menee, voi lääkäreiden ja kätilöiden ammattitaitoon Suomessa luottaa. Ei sektiota kannata ottaa pettymyksenä, tärkeintähän on lopputulos =) Ja enemmistö yhden sektion kokeneista kuitenkin synnyttää seuraavan lapsen alateitse - itse en uskonut niin käyvän, mutta toisin kävi.