Tekeekö toinen lapsi ison loven perheen talouteen?!
Meillä siis ennestään 3v lapsi ja haluaisin viimeistään vuodenvaihteessa alkaa yrittään toista lasta.Mies jarruttelee..kuulemma ei varaa toiseen lapseen.Konkreettisia esimerkkejä olisi kiva saada.Täytyykö meidän olla jotain miljonäärejä ennen kun toi köriläs suostuu toiseen lapseen ;)
Kommentit (13)
eli rahaa ei niin paljoa kulu. Ainakaan vauva-aikana. No, vaipat yms. ei-kierrätettävä. (Käytän kertavaippoja) Vaatteet on olleet Ykkösen vanhoja, kengät kanssa pitkälti. Toki Kakkonen on omiakin vaatteita saanut. Vasta yli 1-vuotiaana ekat OMAT lelut (hänen nukkensa).
Kolmosesta tuli enemmän lisäkuluja, autoon ei mahtunut kolmea turvaistuinta.....
" Lovi" tulee lähinnä siinä kohdassa, jos aikoo olla kauan hoitovapaalla eli ansionmenetyksenä. Lisäksi hoitomaksut kahdesta on yhteensä sen 380¿. Meillä kaksi lasta, oikein sopiva määrä :)
Siinä vaiheessa nimittäin menisi vaihtoon sekä talo että auto ;)
No joo. Eniten pikkulapsivaiheessa vaikuttaa tosiaankin se, mikä on päivärahan ja palkan erotus sekä se aikooko joku jäädä hoitovapaalle. Tottakai kakkoselle voi ostaa kaiken uutena, mutta pääosin kakkonen pärjää ykkösen vanhoilla tavaroilla ja vaatteilla eli huomattavasti edullisemmaksi vauvavaiheessa kakkonen tulee kuin ykkönen.
Mutta lapset kasvavat... Isompana perintövaatteet alkavat olla jo niin kuluneita että kakkoselle on ostettava jotakin ihan uutena. Samoin varsinkin jos ovat eri sukupuolta niin vaatteita ja harrastusvälineitä saattaa kulua melkein tuplamäärä yhteen lapseen verrattuna. Päivähoitomaksu kakkosesta on melkein sama kuin ykkösestä. Samoin kannattaa miettiä mitä lapset sitten alkavat harrastaa ja suunnitteletteko jotain muuta rahanmenoa (maksullista koulua, matkustelua, tms.) joka maksaa jokaiselta. Kouluikäisen pitää maksaa jo bussissa, junassa jne., kaiken maailman puuhamaihin, lintsille jne. pitää ostaa lippu jokaiselle, matkoista maksavat kaikki perheenjäsenet jne.
Minä ainakin olen huomannut tuota neljättä " haaveillessani" että joka lapsesta tulee kustannuksia aika paljon ja nimenomaan sitten isompana. Kyllä vauva-ajan aina pärjää mutta entäs sitten kun kaikki haluavat harrastaa jotakin mikä maksaa 500-1000 euroa kuussa...??? Toki lapsia voi kasvattaa ilman kalliita harrastuksiakin mutta kannattaa miettiä tämäkin aspekti. Varsinkin sitten on hankala perääntyä jos yksi jo harrastaa eikä henno käskeä lopettamaan eikä sitten oikein voi kieltää muiltakaan...
Mahtaakohan se raha nyt olla mieheltäsi ihan oikea syy, vai olisiko takana se, ettei hän vaan halua kahta lasta...? Täytyy sanoa, että vaikka me ei olla todellakaan mitään varakkaita tällä hetkellä, niin ei me kyllä rahallista puolta asiassa mietitty kun toista lasta toivottiin, vaan esim. sitä, miten tärkeää lapsille on, kun on sisarus. Yritäpä kuunnella tarkalla korvalla, ettei miehelläsi vaan ole muuta syytä vastahakoisuuteensa - oliko teillä esim. vauva-aika kauhean raskasta, pelkäisikö hän sitä tms?
Maksaahan se toinen(kin) lapsi. Meillä on kaksi poikaa ja ikäeroa vajaa 3 v, joten vielä on pärjätty samoilla vaatteilla ja leluilla, ekat vuodet menee samat luistimet ja suksetkin yms. Toki se kakkonen kuitenkin tarvitsee myös omia vaatteita ja kenkiä, varsinkin parin vuoden kuluttua, ja ruokalaskukin alkaa koko ajan kasvaa, kun lapset kasvaa. Syksyllä mulla on edessä luultavasti töihinmeno, ja onhan se 380 e hoitomaksua paaaaljon enemmän kuin 200 e.
Mutta kyllä me siitä onnesta, että meillä on nämä kaksi, ollaan valmiita sitten luopumaan jostain maallisesta, esim. tällä hetkellä harrastamme vain edullisia asioita (ulkoilua, pyöräilyä, kirjastoa, kalastusta...), joten entiseen (moottoripyöräily yms) verrattuna rahaa ei mene oikeastaan lainkaan.
Mikään ei muuten ole ihanampaa, kun katsoa miten pojat (kaikesta riitelystäänkin huolimatta) rakastaa toisiaan ja pitää toistensa puolta... Onneksi ei tullut raha-asioita mietittyä liikaa siinä vaiheessa, kun kakkosta alettiin yrittää. =)
Eli kyllä sitä rahaa toki menee enemmän, mutta mitä sillä saa? Sehän se on loppujen lopuksi kuitenkin tärkeintä!
Ensimmäinen lapsi on kallis, sillä hänelle pitää ostaa
kaikki vaatteet, tavarat, tarvikkeet ja lelut. Toiselle voi
kierrättää isoveljen tai -siskon vanhoja!
Samoin kolmaskin lapsi pärjää isojen sisaruksien vanhoilla
vaatteilla ja tavaroilla. Meille syntyy pian kolmas lapsi, emmekä
aio ostaa muuta kuin uuden turvakaukalon autoon. Vauveli
perii pinnasängyn, vaunut, vaatteet, kestovaipat, kantoliinat,
syöttötuolin jne. Lelujakin on niin paljon, ettei yhtään tarvitse
uutta ostaa. :)
Neljäs lapsi olisi sitten taas kallis lapsi, sillä silloin auto
menisi vaihtoon, kun koko perhe ei mahtuisi enää tavalliseen
5-hengen farmariautoon. Samoin koti kävisi heti liian pieneksi,
joten meidän olisi pakko muuttaa uuteen asuntoon.
Spiral:
" Lovi" tulee lähinnä siinä kohdassa, jos aikoo olla kauan hoitovapaalla eli ansionmenetyksenä. Lisäksi hoitomaksut kahdesta on yhteensä sen 380¿. Meillä kaksi lasta, oikein sopiva määrä :)
Spiral:
" Lovi" tulee lähinnä siinä kohdassa, jos aikoo olla kauan hoitovapaalla eli ansionmenetyksenä. Lisäksi hoitomaksut kahdesta on yhteensä sen 380¿. Meillä kaksi lasta, oikein sopiva määrä :)
Meillä tuli myytyä miehen painostuksesta lähes kaikki eka jälkeen vaikka ikäeroksi tulikin sitten vaan vajaa 1v11kk. Eli kaikki piti ostaa.
Ja kulut ne vaan kasvaa. Ei ihan tuplakulut mut melkein. Ikäerostakin riippuu ja lasten kasvuvauhdista. Ja sukupuolesta. Että onko samaa vai eri.
Huvipuistot, ravintolat, lentokulut, ja sellaiset on tietysti isompia ja harrastuskulut, koulukulut ... mutta sellaiset ei tule yhtä aikaa ihan.
Spiral on siis mielestäni oikeassa. Viimeistään hoitovapaalla tulot
putoavat verrattuna työssä käyntiin.
Tosin kotona ollessa säästää toisaalta mm. lasten hoitomaksuissa.
Meidän perheen tapauksessa vauvan syntyessä säästöä tulee 450
eur/kk kahdesta lapsesta, kun he eivät enää ole päivähoidossa.
Saahan lapsista sitä paitsi hiukan lapsilisää, ja kolmannesta lapsesta
ensi vuoden alusta jopa korotettuna.
Eipä tosin lasten hankkiminen/saaminen ole puhtaasti taloudellinen
asia, vaan pääosin ovat muut kriteerit ainakin meidän perheessä ratkaisseet lapsiluvun. Halvimmaksi tulisi, jos ei olisi yhtään lasta,
ja voisi dinkku-parina kuluttaa kaikki ansaitsemansa rahat
itseensä ja kumppaniin. Emme me kuitenkaan sitä toivoisi.
Vauva- ja pikkulapsiaikana tosiaan vaikuttaa äitiys/vanhempainrahan suuruus verrattuna ansiotyöhön ja mahdollinen hoitovapaa (hoitovapaa voi olla todella iso pudotus). Sitten on tietenkin hoitomaksut.
Vaatteet ja tavarat tulevat kyllä maksamaan sitten myöhemmin, vaikka alkuun voisi kierrättääkin paljon ja myöhemminkin jotain. Ruokalasku kasvaa lasten myötä, sekä kaikkia kulutustarvikkeita tuntuu menevän. Nämä eivät ehkä ole kuitenkaan isoimpia summia lasten kanssa. Kokonaisuudessaan jotkut harrastukset voivat olla todella kalliita (jos niitä perheissä halutaan) ja jokainen lomareissu maksaa jokaiselta (näihin voi upota nopeasti isoja summia). Nämä menot/harrastukset ovat asioita joista voi tinkiä lapsimäärän kasvaessa, jotta talous pysyy tasapainossa (mutta eri asia on aina kuinka paljon näistä halutaan tinkiä).
Silloin ymmärrän miehesi taloudellisen huolen, jos mies kokee olevansa pääasiallinen perheen talouden vastuunkantaja. Tuntuu että usein miehet ajattelevat näitä asioita enemmän juuri tästä syystä taloudellisista näkökulmista (miehen vastuu perheen elättäjänä kun lasten myötä usein kasvaa). Ehdottaisin että teette ihan realistisen laskelman mitä se toinen lapsi tulisi kuluttamaan aloittaen vauva-ajasta ihan arvioituun nuoruusvuosien kulutukseen asti perustuen teidän perheen kulutustottumuksiin. Siitähän se selviää.
2,5 vuotta. Vaatteet ei juuri mitkään menny samat mutta kaikki muu meni. Vaunut, sänky, kaukalo, syöttötuoli, polkupyrä nyt kun he ovat jo 6,5v ja 4,5v ; ) Rahallisesti se ei muuta kuin tuon hoitomaksun joka yhdestä lapsesta oli 200 e ja nyt sitten 380 e yhteensä. Myös nyt kun lapsemme jo isompia ja heillä on yhdet omat harrastukset niin ne vievät rahaa mutta muuten ei ole rahallisesti juurikaan muuttanut toinen lapsi eloa. Meillä myös kolmas tenava nyt 1 v ja hänkin on käyttänyt samat vaatteet kuin kakkonen (poikia ovat) samat vaunut, sängyt yms. Autoa jouduimme jo vaihtamaan, sillä pikkufarkkuun ei kolme lasta istuimineen mahtunut. Tokihan ruokaa, pesuaineita ja päivittäistavaraa menee nyt enemmän kun on kolme lasta kuin jos olisi vaan yksi mutta käytännössä isoimmat menoerät sitten auton vaihdon jälkeen oli esikoiselle aikanaan uudet vaunut, sängyt. Kaikki ostettiin uutena jotka nyt sitten hyvin palvellu kaikkia lapsiamme. Kakkoselle saimme kun hän syntyi paljon lahjaksi vaatteita joten ei tarvinnu niitäkään ostella ja nyt häneltä on jääny kuopuksellemme vaatteita. nyt kun vanhemmat lapset kuluttavat jo vaatteitakin enemmän joudun joka talvi ostamaan uudet haalarit ja kengät heille ja niista ei enään mitään kolmoselle jää toisin kuin silloin alle 2 vuotiaana.
kun sattui toisena syntymään kaksoset pienllä ikäerolla ensimmäiseen =) Esikoinen poika ja seuraavaksi tuli kaksi prinsessaa... Bonuksena lastenvaatehurahtanut äiti. Autokin meni uusiksi, kun pitää saada kaksi tai kolme istuinta selkä menosuuntaan yhtä aikaa. Hoitomaksuissa sitten säästetään, kun kolmas maksaa enää 20% ensimmäisestä eli kolmelta yhteensä 420¿ *heh*
Melkein kaikki kun on jo esikoiselle hankittu. Eihän ne vielä pieninä paljon kuluta... Eri asia ehkä sitten reippaan kymmenen vuoden päästä!