Päivähoito-adressi
http://www.adressit.com/paivahoitolaki
" Lehtitietojen mukaan pian eduskunnan käsittelyyn tuleva päivähoitolain uudistus ei tuo kaivattua säätelyä ryhmäkokoihin.
Nykyisen päivähoitoasetuksen mukaan hoitoryhmässä tulee olla yksi hoitaja enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta
kohden. Enintään neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden tulee olla vähintään yksi hoitaja. Asetuksen mukaan säädetystä suhdeluvusta voidaan
kuitenkin poiketa, kunhan poikkeaminen ei ole " jatkuvaa" . Laissa ei myöskään aseteta ylärajaa hoitoryhmän koolle, minkä vuoksi ryhmiä voidaan kasvattaa kunhan lain määräämä suhdeluku toteutuu.
Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema päivähoitolain uudistus ei tuo sisällöllistä parannusta tulkinnanvaraiseen lakiin. Ennakkotietojen mukaan uudistus on muotoiltu siten, ettei lapsia saa olla yhtäaikaisesti hoidossa enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää " muutoin kuin lyhytaikaisesti" . Jos lakiesitys hyväksytään, ylisuurista päivähoitoryhmistä ei edelleenkään päästä.
Lasten päivähoitolain tulisi olla niin selkeä ja täsmällinen, ettei ryhmäkokoja voisi edes tilapäisesti ylittää.
Myös eduskunnan oikeusasiamies on toivonut lakia täsmennettävän, koska ylisuuret päivähoitoryhmät eivät ole päivähoitolain hengen mukaisia." (Outi Alanko)
Tarvitaan paljon allekirjoituksia! Allekirjoittakaahan ja levittäkää sanaa.
Kommentit (4)
Olen todellakin samaa mieltä ryhmäkokojen rajoittamisesta ja tietenkin myös siitä, että lapsia ei saisi olla yhdellä hoitajalla likaa.
Mutta haluaisin tietää, miten tämä käytännössä toimii. Eli miten ihan oikeasti toimitaan päiväkodeissa tilanteessa, jossa esim. useampi hoitaja soittaa aamulla olevansa sairaana? Onko tilapäisiä työntekijöitä aina mahdollista saada lyhyellä varoitusajalla? En haluaisi, että yhtenä aamuna saattaisi tulla eteeni tilanne, että vien lapsiani hoitoon ja minut käännytetään ovella resurssipulan takia. Tai edes sanottaisiin, että odota siinä kymmeneen, silloin saamme tarvittavan määrän sijaisia paikalle. Toki tämä " tilapäisesti" olisi varmaan syytä määritellä hieman tarkemmin.
Jos laki todellakin aiheuttaisi sen, että hoitopaikasta ilmoitettaisiin kotiin, että sori, hoitajavajeen vuoksi lastanne ei voida ottaa tänään hoitoon / lapsenne voi tulla hoitoon vasta klo 10.00, niin ehkäpä hoitaja- ja sijaisvajeeseen alettaisiin suhtautua ihan oikeana ongelmana. Nyt vain kärsitään, eli lapset kärsivät.
Toisaalta moinen hoidon epävarmuus taas vähentäisi lapsellisten arvoa työmarkkinoilla, joten suo siellä, vetelä täällä.
tärkeä asia!
Käytännössähän vajaamiehitys päiväkotiryhmissä on enemmän sääntö kuin poikkeus!!
Lähes kaikkien meidän pienokaiset ovat päivähoidossa jossain vaiheessa elämänsä alkutaipaleella. Työntekijät ovat todella kovilla isojen ryhmien kanssa, lisäksi lapsia /hoitaja on liikaa.
Olisi kai suotavaa, että lapsillamme olisi mahdollisimman turvallinen olla hoidossa ja, että päivähoidon työntekijöillä olisi paremmat työolot, jotta he pientemme kanssa jaksavat. Tekevät kuitenkin yhtä tärkeimmistä töistä; huolehtivat meidän omista kullanmurusistamme....
Allekirjoitathan sinäkin!
http://www.adressit.com/paivahoitolaki