Miten joku jaksaa kirjoitella netissä siitä, että oma lapsi on kuollut!?

kun isäni kuoli systeri lamaantui, äiti hösötti koko ajan hautajaisiin saakka ja sitten vasta repesi. Minä istuin netissä ja yritin saada ajatusta muualle surusta. Surutyön tein vasta paljon jälkeenpäin kuolemasta.

Jokainen käsittelee asian eri tavalla. Onneksi et ole joutunut sitä kokemaan.

Vierailija:

Ja kuviakin laitella yms. No, meitä on moneen junaan.

Jos oma lapseni olisi kuollut, en varmaan pystyisi puhumaan, saati istumaan tietsikan ääressä!

Toivottavasti kukaan ei joutuisi tuollaista surua kokemaan. Elämä kuitenkin antaa ja ottaa. Ihmettelimpähän vain!

Jos tuo kuvien laittaminen ja kirjoittelu tuo hänelle edes hieman lohtua, niin se hänelle suotakoon!

Hiukan sääliä lapsensa menettäneelle äidille!

Leikitellä toisen ihmisen surulla!! Tämä ei oo mikään huvittava asia, vaan ihan TÄYTTÄ TOTTA! Ajatelkaa nyt hieman muidenkin tunteita kuin sitä että välttämättä etsitte joka asiasta jotain ruodittavaa! Tämä kyseinen perhe on minulle tuttu, ja todellakin voin vain kuvitella sen tuskan mikä heillä nyt on! Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan, eikä tällä äidillä varmasti vielä ole kunnon suru iskenyt edes päälle. Shokki, jos edes tiedätte mitä se sellainen on, on niin lamaannuttava, ettei sitä välttämättä pysty itkemään/ymmärtämään mitä on oikeasti tapahtunut. Muiden lasten vuoksi, heidänkin on vain jaksettava päivästä toiseen. Ja se kun nyt sattumalta on tietokoneella käyty KOLME PÄIVÄÄ tapahtuman jälkeen, niin huh heijaa mikä synti! Katsokaa nyt pikkuisen itteänne peiliin!!!!!!!! Antakaa ihmisten surra rauhassa omalla tavallaan! Riitti jo se että ruoditte toisten parisuhdetta aikaisemmin täällä, kun on niin hurjaa kun on ikäeroa. Voi jumalavita! Hommatkaa parempaa tekemistä ittellenne!

monella on paljon tuttuja ympäri suomen ja irc-galtsun kautta voi kommunikoida helposti heidänkin kanssaan. surun alkupäivinä ei vielä tajua täysin tapahtunutta ja jokaisella on oma tapa toimia tässäkin tilanteessa, ei ole oikeaa tai väärää...

Minäkin olen jauhanut kuolleen lapsen synnyttämisestä siellä sun täällä.

Aina ihmettelin, kuinka joku tulee esim. tälle palstalle kertomaan vastaavista asioista. Kun koin itse jotain kamalaa, tulin tänne jakamaan suruani...

kun toisilla on surua. Jos ihmetyttaa, ihmettele keskenasi.

Mua ihmetyttaa ihmiset, jotka ei voi antaa muiden toimia erilailla, kuin itse toimisi vastaavassa tilanteessa!!

Vierailija:

Toivottavasti kukaan ei joutuisi tuollaista surua kokemaan. Elämä kuitenkin antaa ja ottaa. Ihmettelimpähän vain!

etsimässä netistä vertaistukea, ja onneksi sitä löytyikin enkelivauva-palstalta. Vaikka puhuinkin läheisteni kanssa asiasta, niin netissä oli helpottavaa " tavata" saman kokeneita. T:Enkelipojan 05 äiti

uskotteko te todella että tämä on totta? Joku sattuu lukemaan irc-galleriasta kuvatekstit ja se on ainut todiste....Ja itsekin nuo tekstit lukeneena en voi kuin ihmetellä että miten kukaan (oli sitten lääketokkurassa tai ei) laittaisi hymiöitä =) samaan tekstiin missä kertoo vauvansa kuolemasta.



Vähän aikaa sitten parjattiin tätäkin äitiä täällä av-palstalla, kun on niin huima ikäero miehen kanssa, niin että en yhtään ihmettele jos äiti kostaa kaikille 6-0......

Voi yllättävän hyvinkin pystyä arjen pyörittämiseen ainakin aluksi.

-11-

Vierailija:

etsimässä netistä vertaistukea, ja onneksi sitä löytyikin enkelivauva-palstalta. Vaikka puhuinkin läheisteni kanssa asiasta, niin netissä oli helpottavaa " tavata" saman kokeneita. T:Enkelipojan 05 äiti

Vierailija:

Vähän aikaa sitten parjattiin tätäkin äitiä täällä av-palstalla, kun on niin huima ikäero miehen kanssa, niin että en yhtään ihmettele jos äiti kostaa kaikille 6-0......

tulevaisuudessa, että miten ihmeessä meninkin jotain tällaista kirjoittamaan tänne av:lle. En minäkään voinut kuvitella etukäteen miten missäkin tilanteessa oikeasti toimisin. Olihan sitä joskus miettinyt, että mitä jos vauvani kuolisi, niin mitä sitten ja miten toimisin ja miltä tuntuisi.

Ja niinkuin vauvani kuoleman jälkeen totesin miehelleni, että miten niin tämä aika on yhtä sumua. Ei tuntunut silloin sumuiselta... Nyt kun aikaa on kulunut reilu vuosi, niin aika vauvan kuoleman jälkeen oli kyllä yltä sumua.

Kun oikein ahdistaa ja suru käy päälle, niin sitä hakee kaiken mahdollisen tuen. Vaikka ystäviä on suuri joukko, sisaruksia ja läheisiä, joiden kanssa puhua ja taas puhu, niin on hyvä, että on myös paikka johon saa vaan purkaa eikä tarvi kasvotusten kenenkään kanssa olla ja toisaalta lohduttaa myös lohduttajaa...

Harmi vaan, että on näitä ap:n tapaisia, jotka keksivät arvostella joka asiaa ja näin vetää pohjan monelta hyvältä ja rakentavalta keskustelulta.

Ja niinkuin aiemminkin on todettu, niin minäkin sain tukea saman kokeneiltä tuolta Tuntematon-Enkeli ja Pähkinät-palstalta. Ja sinne ei onneksi pääse nämä, jotka tahtovat aina ja vaan toisille pahaa mieltä tuottaa. Toivotaan vaan ettei heidän tosiaankaan tarvitse sinne koskaan hakeutua. Kukaan ei halua lastaan haudata saati sitten tuntea syyllisyyttä siitä, että suree ja jopa siitä kertoo vaikka täällä...

Kiitos ap:lle ja ap:n tapaisille. Oppiipahan olemaan kertomatta tuntojaan tänne...

Minä ainakin koin paljon helpommaksi puhua anonyymisti netissä lapseni kuolemasta.. Eikä se toki tarkoita ettenkö siitä tuttujeni kanssa puhuisi ja heillekin purkaisi....



Netistä voi löytää paljonkin apua jos sattuu tapaamaan saman kokeneen ihmisen. Eipähän ainakaan tarvitse jälkeenpäin " miettiä" sanomisiaan eikä kärsiä kummastelevista katseista...



Kukin reagoi suruun tavallaan... Minä en lapseni kuoleman jälkeen viikkoon laittanut päätäni ulos asunnostamme, en voinut kohdata muita ihmisiä, en vaan voinut. Ja silloin ainoat henkireikäni olivat mieheni ja netin keskustelupalsta jolla silloin olin. Mieheni viimein pakotti minut ulos, ensin pimeään iltaan kävelemään kanssaan ja aina vain pidempiä ja vaativampia reissuja. Viimein huomasin että suru ei lähde pakoilemalla...



Toivon voimia saman kokeneille.

silloin tekemään muuta kuin istumaan turtana koneen äärellä...Puhumaan en olisi silloin edes kyennyt.

Tuo on ihan totta että surun kohdatessa on useimmiten helpompaa puhua anonyymisti. Mulla ainakin on etten tuumaa " kehdata" ja kyetä näyttää kaikki tunteitani tuttujen nähden. Netissä voin puhua jonkun kanssa, itkeä samalla ilman että tarvitsee sitä hävetä ja nolostella. Kenties pikkumaista, mutta en vain pysty osoittamaan kaikkia tunteitani avoimeisti toisten ihmisten nähden. Silloin tulee jokin ihmeen suojamuuri eteen ja ympärille, on kuin olis pumpulissa. Sitä kestää sen hetken murtumatta mutta jälkikäteen voi sitten ulvoa taas ihan raivoissaan. Jokainen suree omalla tavallaan! Annetaan ihmisille se rauha suremiseen! Tapahtui se sitten netissä, kasvotusten tai puhelimitse! kuten joku jo sanoi, oikeaa tapaa EI ole! Mua risoo älyttömästi kun täällä palstalla sitä provoa ja porvoota hoetaan kans kaikkiin ketjuihin joissa joku kertoo jostain mieltäpainavasta kenties " oudommasta" asiasta. ja jo se että pitää joidenkin niitä pilaketjuja keksiä on typerää. Mäkin olen niin monet kerrat käsitellyt täällä elämäni ikävimpiä hetkiä. Kysynyt neuvoa ja kertonut miten kurjalta tuntuu. Juuri sen vuoksi kun en ole pystynyt asioista kenellekään puhumaan kasvotusten, tänne voi aina anonyymisti kertoa nekin asiat jotka muutoin salaa. Helpotus se on sekin kun jollekin voi tunnustaa.



Annetaan heidän elää nyt rauhassa suruaan käsitellen. Toivon että joku päivä vielä asiat näyttäisi heille valoisammalta. Voin vain kuvitella sen tuskan.. :' ( Myötäeletään heidän suruaan, ei parjata, ei haukuta eikä syyllistetä mistään! Sitä he nyt vähiten kaipaa että aletaan epäilemään ja syyttämään.

Eikä kyseinen henkilö sitä suinkaan av-palstalla purkanut vaan ihan muualla sieltä taas jonkun aina reippaan av-mamin oli käytävä asia tänne tuomassa reposteltavaksi! Että sellaista ja sitten ihmetellään kuinka ihmiset surevat julkisesti, no eihän se näytä yksityisesti omissa piireissäkään onnistuvan aina on joku av:lainen nurkan takana kyttäämässä ja täällä sitten asioilla retostelemassa!!!

Monilla on nettituttuja, esim. tuolla irc-galleriassa on noita mammapalstoja ja siellä keskustellaan lapsista jne. Varmaan helpompaa kun laittaa sinne omalle sivulleen mitä on tapahtunut niin ei muiden tarvitse ihmetellä jos ei ole tulossa sinne keskusteluihin nyt vähään aikaan. Ja muutenkin kun laittoi tuonne niin ei tarvi jokaiselle nettiystävälle kertoa erikseen.