Miten teidän isommat lapset on suhtautuneet
Kysymyskeni kuuluu, miten isommat lapset on suhtautuneet vanhempien päättämään nimen joka vauvalle tulee?
Mietittekö koko perheen voimin vai osallistuvatko nimenantoon vain vanhemmat??
Meillä on tilanne, että on 5 lasta, ja kuopus on nyt sitten vielä nimetön.
Lapset on iältään 13, 11, 9, 3 ja kohta 2kk.
3v. tytöllä ei ole mitään mielipiteitä pikkusiskon nimeä kohtaan,
mutta vanhimmat lapset eivät tunnu tykkäävän mistään ehdotuksistamme.
heidän omat ehdotuksensa löytyvät melkein järjestäin viime vuosien top.20 listoilta Suomessa.
Itse tahtoisimme isin kanssa vauvalle vähän tavallisuudesta poikkeavan nimen. Toinen nimi tulisi olemaan ihan tavallinen, tyyliin Emilia, Tuulia, Lyydia, Annastiina.
Etunimeksi mieheni ja minä tykkäisimme Eedlasta ja Eldasta.
Isommat kapinoitsijamme ovat myös itse vähän erikoisempien nimien omistajia, joten ihmettelen tuota kapinaa (lapset on Reeta, Eeti, Pihla ja Olga)
pitäisikö vain unohtaa alsten kiukuttelut ja antaa nimi josta me tykätään?
Kommentit (5)
No minäpä nyt kerron mielipiteeni, vaikken oikeastaan saisikaan, koska minulla ei ole yhtäkään lasta vielä, ei kuopusta eikä esikoista. Olen kumminkin vahvasti sitä mieltä, että vanhemmat nimeävät oman lapsensa, eivät sisarukset. Nimen antaminen on vastuullinen homma, nimeään ihminen antaa koko ikänsä, eikä toinen lapsi voi eikä hänen tarvitse kantaa sellaista vastuuta. Eiväthän sisarukset päättäneet edellisenkään nimeä?
Sitäpaitsi teidän perheessä aikuisilla on paljon parempi maku nimissä kuin lapsilla! ;0) Kannatan kuitenkin demokratiaa eli ehdottomasti asiasta ja nimistä keskustelua, mutta ehkä aikuiset voisivat jotenkin johtaa keskustelua, mahdollisesti itselleen mieluisaan suuntaan..?
Kauniita yhdistelmiä, jotka sopivat loistavasti sisarussarjaanne:
Eedla Annastiina
Elda Emilie
Eedla Lyydia
Elda Anniina
Muut lapset on Reeta, Eeti, Pihla ja Olga.
Oikean sisiliskosiskon " tunnen" tuolta mainitulta keskustelupalstalta, mutta en voi ymmärtää, kuinka täällä voi kaksi ihmistä kirjoittaa täsmälleen samalla nimimerkillä. Eikö sen pitäisi olla mahdotonta?
Mun mielestä aikuiset päättävät lapsen nimet, eivät sisarukset:)
Minun mielestä lapsille voi selventää, että vanhemmat päättäävät tämän asian. Ihan niinkuin joissakin muissakin asioissa se menee niin. Ei meillä ainakaan ole sellaisissa asioissa tullut urputusta vastaan, kun ollaan tehty selväksi, että tämä on aikuisten päätettävä asia ja piste:) Luulisi nimiasiassakin menevän samoin. Ja kyllä sisarukset pian tottuvat nimeen, jonka te vanhemmat valitsette. Vaikka nimi aluksi tuntuisi erikoiselta, niin pian se jo käytössä tuntuu tutulta:)
Mun mielestä aivan ihania olivat
Eedla Emilia
Eedla Annastiina
(voisin laittaa omallenikin)
Onnea nimen pohdintaan!
T:Vadelma+kaksi tyttöstä:)
Meillä on 6 lasta (siis minä ja 5 veljeäni)
Meillä on saanu isommat vaikuttaa jonkinverran pienempien nimiin. Lähinnä niin, että vanhempien ehdotuksista on saanu valita mieluisan ja sit on keskusteltu. On sitä ehdoteltukin, mutta tottahan se on viime kädessä vanhempien päätös. Ja kun äiti sanoo, että tän vauvan nimi on tämä niin ei siinä kukaan ole ruvennu vastaan sanomaan. Pian siihen tottuu ja ainahan voi keksiä omia hellittelynimiä, jos se ihan virallinen nimi ei omassa suussa " maistu" hyvälle :)
Minusta Eedla on kiva nimi. Toivottavasti löydätte yhteisen sävelen.
Minun nikkini on suomi24:sen keskusteluissa sama kuin sinulla täällä. Oletko varastanut nikkini sieltä?
T: OIKEA suomi24:sen sisiliskosisko, siis silja.