Miten rimpuilette yli epäonnistumisista?
Epäonnistumisen tilanne taas käsillä: 3. IVF takana ja tulos näyttää olevan pyöreä nolla - taas. Tämä on niin uskomattoman rankkaa, että tässä sitä taas miettii miksi piti koko hommaan lähteä. Paitsi ettei koko ruljanssista ole tuloksena omaa vauvaa, niin tuntee itsensä todella epäonnistuneeksi naisena ja vaimona. Mikä nainen se tällainen on, joka ei edes tule kertaakaan raskaaksi.No ok, ei tietenkään arvoni naisena ole siitä kiinni, sanoo järki mutta sielu itkee. Onneksi mieheni on tukenani, eikä syytä mistään, nämä ajatukset ovat ihan omasta pienestä mielestä lähtöisin. Taitaa olla tuttuja tunteita useimmille, vai mitä?
Kiitos kuitenkin teille kaikille palstalle kirjoitelleille. Olen pysytellyt taustalla ja käynyt lukemassa vaiheistanne mutta ette arvaakaan miten suuri merkitys on ollut sillä, että tietää jossain päin Suomea olevan kohtalotovereita! Vaikka en teitä tunnekaan, olette ihan uskomattomia tukipilareita, varsinkin kun lähes kaikki ystävät ovat perheellisiä. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä onnistuu, ja joka tapauksessa, te olette uskomattoman sitkeitä naisia! Kun tiedän mitä saatte kokea ja silti jaksatte olla positiivisia.
Yritän nyt suhtautua tähän asenteella, että mikä ei tapa, se vahvistaa ja hukuttautua karkkivuoreen, jonka raahasin kaupasta kotiin lohdukkeeksi. Kaikkein vähiten nyt tekee mieli nähdä naapureihin siunautuneita vauvoja, joten päätin juuri olla avaamatta oveakaan, vaikka tiedän siellä takana olevan ystävällisen ja myötätuntoisen naapurin rouvan. Tämä ilta on nyt ihan kokonaan omassa surussa kieriskelyä ja itkemistä varten. Sitten olen taas päättänyt aloittaa uuden elämän johon kuuluu asioita, joista nautin, eli matkailua (silloin kun on rahaa...) kauheasti kuntoilua (hoitojen aikana kaikki energia menee siihen, että raahautuu töihin ja hoitoihin ja stressaa tuloksesta), vähän suurempaa panostusta työhön ja jatko-opintoihin. Että olisi elämässä jotain muutakin tavoitetta kuin päivästä toiseen raahautuminen.
Ehkäpä tästä omaan napaan tuijottelusta oli lohtua jollekin toiselle - et ole surusi kanssa yksin siellä ruudun toisella puolella.
Lohduton hertta35, joka on päättänyt kestää tätä kurjaa elämää
Kommentit (2)
Moi!
Lapsettomuutta ja hoitoja meillä on takana jo vuosia, kolme icsiä tehty, saldona puhdas nolla ja nyt kaksi inssiä luovutetuilla siittiöillä. Minäkin olen kokenut vahvasti olevani epäonnistunut naisena, vaimona (olen ollut aikas masentunut välillä) mutta myös työntekijänä, kun olen joutunut jatkuvasti olemaan pois töistä hoitojen takia - kertomatta pomolle mikä minua vaivaa.
Olen toiminut samoin kuin sinäkin, jatkoin opintoja, olen ollut ahkera ja piiskannut itseäni viime vuosina. Opinnot tuli tehtyä loppuun, matkusteltuakin vaikka missä. Nyt olen totaalisen väsynyt kaikkeen hötkyilemiseen ja yritän vain ajatella, miten saisin elämästäni nautinnollisempaa. Olen tavallaan käsittänyt, kuinka suuren tuskan kanssa elän päivittäin, ja yritän lievittää sitä pienillä asioilla. Yritän vihdoinkin asettaa oman itseni etusijalle, ja tehdä sitä, mitä kulloinkin tekee mieli! Aika erikoista tällaiselta suorittajatyypiltä. Olen ajatellut, etten pysty elämään, jos itse lisään paineita elämääni ja vaadin aina lisää suorituksia, jotta voisin tuntea pystyväni edes johonkin.
Opinnotkin (työn ohella) tekivät elämästäni hyvin raskaan. Yritän nyt otta paljon rennommin - mutta edelleenkin odotan kuumeisesti sitä ensimmäistä onnistumista. En vieläkään pysty edes ajattelemaan elämää, jos hoidot eivät tuota tulosta. Optimismi on ainoa asia, millä jaksan eteenpäin. Ja nyt kun olen elämänasennettani muuttanut , arki onkin sujunut vähän paremmin, vaimona ainakin olen parempi kun olen paremmalla tuulella!
Nyt on luonnossa taas alkamassa hedelmällinen kausi, ehkä meilläkin vihdoin!
Takana 3*inssi, 2*IVF, kaikesta tuloksena puhdas nega. Ei koskaan mitään pakkaseen ja vaikka muniksia saadaan useita niin jäljelle jää aina vaan pari hassua, jotka eivät jaksa jakautua tai yleensäkään eivät yllä mihinkään ykkösluokkaan.
Välillä sitä kokoaa itsensä ja on reipas. Toisinaan taas hajoaa ihan palasiksi. Olo on tosi tyhjä. Ympärille kun katsoo niin tuntuu ettei ole ainoatakaan kaveria joka olisi lapseton. Päinvastoin heillä on suurperheitä jokaisella. Siskokin on tehnyt kolme lasta tässä välissä kun itse on yrittänyt saada edes plussaa ruutuun.
Minulla myös mahtava mies ja jaksaa tukea ja on kyllä puhuttu että yksissä pysytään tuli mitä tuli. Toisemmehan me on valittu. Lapset vaan olisi ihana lisä tähän perheeseen.
Vaan ei auta. Kyllä ne on kortit jaettu jossain muualla. Ja kai tässä kuitenkin täytyy yrittää etsiä voimia siitä että muuten on elämässä kaikki hyvin. Välillä itketään ja taas noustaan.
Itsellä vielä kaksi julkisen tarjoamaa hoitoa jäljellä ja ne menen vaikka välillä ei millään jaksaisi. Mutta ei tarvi perästä katua.
Ihan älyttömästä tsemppiä ja aurinkoista kevättä! Todellakin meitä on monia samassa tilanteessa. Halit!