Exän vaimo hermostui täysin lapsille koska veimme heidät lomalle.
Kyllä. luit oikein.
Exäni uusi vaimo flippasi totaalisesti kun sai tietää että vein avomieheni kanssa minun ja hänen lapset lomareissulle etelään. Lapset saivat suorastaan älyttömiä whatsapp-viestejä puhelimiinsa, yhdessäkään ei toivotettu hyvää lomaa vaan melkeinpä kaikkea pahaa.
Exäni ei lomamatkaan osallistunut sentilläkään, eli ei ole rahasta kyse. Eikä siitä että he olisivat suunnitelleet lapsille jotain, koska lapset eivät olleet sillä viikolla isälleen menossa. Lisäksi henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos on jotain ruikutettavaa lomista joille lapsiani vien, ruikuttakoon mulle tai exälleni, mutta ei helvetissä mun lapsilleni.
Mä en siitä naisesta ole ikinä paljoa perustanut, ja tää käytös vaan vahvistaa mielipidettäni. Ja nainen on vielä vanhempi kuin minä, luulisi osaavan olla hyvänen aika sentään...
Kommentit (17)
Siis veit naiset lapset viikoksi etelään kertomatta heidän äidille ollenkaan? Minäkin olisin hermostunut.
Toivottavasti edes rasvasitte lapset aurinkorasvalla ja käytitte pahimpaan aikaan suojavaatteita että palauttanut punaiseksi palaneita rapuja kotiin.
Mitä se sille exän vaimolle kuuluu, mitä sä omien lapsiesi kanssa teet?
Siis veit etelään omasi ja tämän naisen lapset? Vai omasi ja avomiehesi lapset?
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:20"]
Siis veit naiset lapset viikoksi etelään kertomatta heidän äidille ollenkaan? Minäkin olisin hermostunut.
Toivottavasti edes rasvasitte lapset aurinkorasvalla ja käytitte pahimpaan aikaan suojavaatteita että palauttanut punaiseksi palaneita rapuja kotiin.
[/quote]
Osaatko lukea? Omat lapsensa kai tuo ap vei, ei exän vaimon?
Ekalle vastaajalle tiedoksi; ei tarvitse infota missä lapset lomailevat jos tuona aikana ei isällä ole tapaamisaikaa sovittuna (lastenvalvojalta varmistettu asia).
Toisen vastaajan viesti.. en mä viitti edes vastata sulle.
Ja kolmas: aivan! Mä en ihan hahmota tuon naisen pääkopan ajatuksenjuoksua.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:23"]

Minusta alkuperäinen viesti on aika epäselvä. Ap puhuu exän vaimosta ja minun ja hänen lapsista. Toisaalta tämän päivän uus perheet ja exien uusperheet on niin monimutkaisia että siellä on lapsia vaikka millaisella kokoonpanoilla.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:24"]
Ekalle vastaajalle tiedoksi; ei tarvitse infota missä lapset lomailevat jos tuona aikana ei isällä ole tapaamisaikaa sovittuna (lastenvalvojalta varmistettu asia).
Toisen vastaajan viesti.. en mä viitti edes vastata sulle.
Ja kolmas: aivan! Mä en ihan hahmota tuon naisen pääkopan ajatuksenjuoksua.
[/quote]Olisiko sinulle ok, että lasten isä veisi sinulle sanomatta lapset ulkomaille omalla tapaamisajallaan? Minä olen olettanut, että vanhemmat ovat aina oikeutettuja tietämään missä päin heidän lapsensa ovat.
Mitäs sä tykkäisit jos isäviikolla tulee tekstaria, että terveisiä indokiinasta? Toinen vanhempi ei saa viedä yhteistä lasta maasta ilman toisen vanhemman lupaa. Sitä kutsutaan nimittäin kidnappaamkseksi. Et voi poistua maasta lapsen kanssa miten huvittaa.
"Exän vaimo hermostui täysin lapsille koska veimme heidät lomalle.
Kyllä. luit oikein.
Exäni uusi vaimo flippasi totaalisesti kun sai tietää että vein avomieheni kanssa minun ja hänen lapset lomareissulle etelään."
Siis sun ja exäs uuden vaimon yhteiset lapset? Eli siis sulla ja sun exän uudella vaimolla on lapsia :)))
Vai veit exäs kanssa lapset etelään ? Jos lähit exäs kans etelään, ihme jos uusi puoliso kilarit veti :)))
VAI PITIKÖ LUKEA ETTÄ
"Exäni uusi vaimo flippasi totaalisesti kun sai tietää että vein nykyisen avomieheni kanssa minun ja exäni yhteiset lapset sekä nykyisen puolisoni lapset lomareissulle etelään."
:)))))
Eihän tuo ap:n exän nykyisen puolison reaktio ole mikään fiksu, mutta kyllä ap:kin teki huonosti, jos tosiaan vei lapset ulkomaille mainitsematta asiasta lasten isälle.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:20"]
Siis veit naiset lapset viikoksi etelään kertomatta heidän äidille ollenkaan? Minäkin olisin hermostunut.
Toivottavasti edes rasvasitte lapset aurinkorasvalla ja käytitte pahimpaan aikaan suojavaatteita että palauttanut punaiseksi palaneita rapuja kotiin.
[/quote]
Osaatko lukea? Omat lapsensa kai tuo ap vei, ei exän vaimon?
[/quote]
Juuri näin. Ap on nainen, jolla on lapsia ex-miehensä kanssa. Ja nyt tämä ex-miehen nykyinen vaimo suuttui asiasta. Ei ollut kovin vaikeaa.
Ap, taidat olla elämäm koululainen, koska ajatusten ilmaiseminen kirjallisesti on melkoisen heikkoa tasoa. Tuosta ensimmäisestä viestistä on todella vaikea ymmärtää kenen lapsia sinne ulkomaille vietiin ja kenen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:46"]
Eihän tuo ap:n exän nykyisen puolison reaktio ole mikään fiksu, mutta kyllä ap:kin teki huonosti, jos tosiaan vei lapset ulkomaille mainitsematta asiasta lasten isälle.
[/quote]
Mutta onko se exän vaimon asia viestitellä ja suuttua niille lapsille?! Kai se isä voisi asiaa moittiakin, mutta sen vaimo?
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:52"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 20:46"]
Eihän tuo ap:n exän nykyisen puolison reaktio ole mikään fiksu, mutta kyllä ap:kin teki huonosti, jos tosiaan vei lapset ulkomaille mainitsematta asiasta lasten isälle.
[/quote]
Mutta onko se exän vaimon asia viestitellä ja suuttua niille lapsille?! Kai se isä voisi asiaa moittiakin, mutta sen vaimo?
[/quote]Ei tietenkään ole, mutta kyllä ap:kin saa miettiä miten itse asiat hoitaa.
Mitä sössöttäjiä täällä kommentoi? Ihme sakkia.. Mitä ap tällä naisella oli viesteissään? Sanoitko exälle että pistää akan aisoihin? Hyvää lomaa teille ja lohduta lapsia, että aikuisetkin osaa olla hölmöjä. Miksi ihmeessä pitää raivota lapsille..
No minusta lasten toiselle vanhemmalle pitää ilmoittaa etukäteen ulkomaanreissuista. Tosin eipä ole myöskään sen toisen vanhemman uuden puolison asia alkaa räyhäämään asiasta, varsinkaan lapsille.
Mitä exäsi on tästä reissusta mieltä? Oletko hänen kanssaan keskustellut?
Kai sinä nyt kumminkin ajoissa informoit lasten isää, että viet lapset ulkomaille?