Kirjoitin tänne nelikymppisenä eronneena naisena olemisesta

En löydä vanhaa ketjuani, mutta kirrjoitin tänne epävarrmuudestani aloittaa deittailu eron jälkeen ja muusta sen sellaisesta. Ulkonäöstä, iästä, lapsista....

Haluan vain kertoa, että olitte oikeassa. Maailmassa ON hyviä miehiä ja oman itsensä hyväksyminen juuri omanlaisenaan tuo tuloksia! :-) 

Tapasin puolivahingossa mukavan miehen, jonka kanssa kaikenlisäksi päädyin melkein samantien sänkyyn. Minä! Ajattelin, että noh, tällainen yhdenillan juttuhan tämä sitten varmaan on... Mutta mies on aivan innoissaan tapaamassa uudestaan. Soittelee ja osoittaa huomiota. Samaan aikaan jostain piiloistaan on alkanut ryömimään muitakin kiinnostuneita, joille olen, toki hyvin ystävällisesti, nyt antanut pakit. Yksi kerrallaan, en . Näistä miehistä ei yksikään edes tunne toisiaan, eli ei ole kyse mistään "yhäri antoi yhdelle miehelle, yritetään mekin" -ilmiöstä. Kyse on siitä, että maailmassa on paljon ihan tavallisia ihmisiä, jotka etsivät toisiaan. Sinne pitää vaan uskaltaa mennä mukaan, omana itsenään.

Ja muistutukseksi; olen ihan tavallisen keski-ikäisen naisen näköinen. On silmälasit, on pieni mahamakkara, on selluliittia, on ne pelätyt lyhyet hiuksetkin. Mutta jokin ihme juttu tässä tapahtui, kun vaan annoin mennä. Aloin kulkemaan pää pystyssä ja pitämään itsestäni. Hymyilemään. Joten kiitos, av! :-) Nyt on hyvä fiilis, oli miestä tai ei.