Suhtautuisitteko toisin jos tietäisitte että lapsenne kaveri on erityislapsi?

mutta tyhmyyttä se vaan heiltä on. itse ainakin rohkaisen omia lapsiani olemaan kavereita "erityislasten" kanssa, teen itse töitä ylivilkkaitten ja erilaisista häiriöstä kärsivien ihmisten kanssa ja ei he ole sen kummempia kuin muutkaan. hyvää tekee lapsillekin tottua toimimaan kaikenlaisten ihmisten kanssa, varsinkin kun kaikkihan me ollaan jollain tasolla erityisiä :) älä ole huolissasi tuollaisista asioista...

mutta ajan kuluessa huomasin, että erityisesti lapsen ÄITIIN piti alkaa suhtautumaan vähän uudella tavalla. Ei olla nykyään oikeastaan missään tekemisissä keskenämme, senverran mahdottomaksi tilanne kehittyi... eikä pelkästään meidän suhteemme.

Oma "normaali" lapsemme on päiväkodissa tukilapsena ja aluksi itse kauhistuin, että tehtävä on hänelle liian raskas ja kaikista kotona ilmaantuvista oikuista mietin, että johtuuko nyt "erityislapsista". Tosiasiassa on lapselle rikkaus oppia ymmärtämään ja olemaan pienestä pitäen erilaisten kanssa.

Toiset vanhemmat eivät mielellään kutsu e-lasta esim. kylään.

eli jos vain mahdollista, älä kerro kenellekään.

(olen itse e-lapsen äiti)

ymmärtäväisempi ap:n lasta kohtaan jos tietäisin "erityisyydestä". Ylivilkkaasta ja levottomasta kaverista saattaisi helposti ajatella pahojakin, mutta se tieto antaisi mahdollisesti kärsivällisyyttä lapsen suhteen. Sinällään ei reilua, koska saattaisihan lapsellani olla ylivilkas kaveri, jota EI ole diagnosoitu, ja hänestä ajattelisi vaan että onpa rasittava sählääjä... :/



Mutta henkkoht yritän suhtautua lapsiin ja heidän eroihinsa aika suvaitsevaisesti kaikkityynni. Vammat tai kehityshäiriöt ei sellaisenaan ole kaveruuden este minulle vanhempana.

Oman lapseni luokalla on kaksi erityislasta, toisen lapsen äiti kertoi kaikille heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Muiden lasten vanhemmat ovat fiksuja ja antavat kaiken tukensa tälle erityislapselle (kutsuvat kylään, pitävät yhtä köyttä siitä että häntä ei kiusata, kehottavat lapsiaan kehittämään ystävyyttä jne.)



Toinen erityislapsi integroitiin luokkaan "salaa". Muut vanhemmat kuulivat siitä vasta alettuaan ihmetellä lapsen käytöstä ja suoraan opettajalta asiasta kysyttyään. Tällä lapsella on ollut huomattavasti vaikeampaa sopeutua joukkoon.



Joten, kerro ihmeessä muille vanhemmille.

hän sellainen on. Meillä asuu naapurissa yksi poika, jonka käytöstä ehdin ihmetellä jonkin tovin ennenkuin hänen äitinsä kertoi asiasta. Nyt enää en hermostu pojan jutuista vaan osaan ottaa ne osana hänen persoonaansa. Omille lapsillenikin yritän selitää pojan toilailuja siten, että ymmärtäväisit toisten vain olevan tuollaisia, että kyseessä ei ole kurittomuus tms. En ole kertonut omille lapsilleni kuitenkaan sitä, että pojalla on tällainen diagnoosi. Kerron sen sitten aikuisena, elleivät ole toista kautta kuulleet siihen mennessä.



Minä kannatan ehdottomasti avoimuutta.

Mun kaverilla on erityislapsi, adhd ja autistisia piirteitä enkä ole muuttanut suhtautumistani tähän lapseen diagnoosin myötä muuta kuin positiiviseen suuntaan. Tarkoitan siis että nyt on helpompi ymmärtää lapsen ongelmia ja sitä kuinka raskasta kaverilla joskus on. Samoin huomaan että osaan itse toimia lapsen kanssa paremmin kun tiedän hänen ongelmistaan ja olen saanut ohjeita miten saada asiat sujumaan.



Siksi siis ajattelisin että tieto lapseni luokkakaverin erityisyydestä olisi vain ppositiivinen juttu. Mutta on myös paljon ihmisiä jotka tuomitsevat lapsen diagnoosin takia ja eivät halua omansa kaveriksi. Elämä on joskus kovaa.



Itse en varmaan kertoisi julkisesti jos ei ole silmiinpistävä erityisyys. Puhuisin sitten vaan niille vanhemmille joiden aknssa ollaan enemmän tekemisissä ja tietty jos tulee jotain ongelmia.

tarkemmin ohjata lasten yhdessäoloa, jos vaikka leikkisivät meillä, mutta ehdottomasti en kieltäisi olemasta kaveri. Jos ilmenisi vaikka jatkuvaa väkivaltaisuutta, rajoittaisin yhdessäoloa, mutta niin tekisin yleisopetuksessakin olevan kaverin kohdalla.

Opetan itse kehityshäiriöisiä nuoria, jotka ovat jo lopettaneet peruskoulun. Pojallani on mm. ystävä, jolla adhd, ja laitankin heidät yleensä tekemään jotakin sellaista, johon kaveri jaksaa keskittyä, mutta jossa tulee myös palkituksi. Tosin näen jo lapsen käytöksestä usein, onko jotakin erikoista. Mutta ei se haittaisi pätkääkään.

Lapsi ei ole väkivaltainen. Hän ei jaksa keskittyä tehtävään jos se ei kiinnosta esim. piirtäminen, sadun kuuntelu. Leikit ovat myös vauhdikkaampia.

Osan luokan vanhemmista tunnen entuudestaan joten taidan seurata kuinka syksy alkaa sujumaan. Lapsellamme on myös e-lapsi kaverina joka on sitten täysi vastakohta, rauhallinen, hidas ja hiljainen. Lapsemme jaksaa leikkiä pitkäänkin hänen kanssaan. Kuunnella ja neuvoa kuinka uusia asioita tehdään.

Kiitos ja hyvää kesän jatkoa kaikille!

Itseasiassa pojallani on kavereina kaksi nk "erityislasta". Ihan mukavia poikia ovat, itseasiassa hyvinkin fksuja. En ymmärrä kyllä kysymystä; miksi pitäisi suhtautua erilailla.



Eri juttu olisi jos esim kiusaisivat poikaani, mutta eihän se taas mitenkään liity erityislapsena oloon.

Alkuun en tiennyt sitä, olisi kyllä ollut hyvä koska lapsen diagnoosin takia hän saattaa olla väkivaltainenkin. Monesti ehtivät käsirysyyn saakka ennenkuin tajusin mikä on tilanne. Pyysin sitten aina ko. lasta poistumaan. Hänellä siis nyrkit viuhoo hyvin herkästi.



Nyt kun tiedän hänen diagnoosinsa, osaan haistella ilmaa jo ennenkuin tilanne kehittyy pahaksi ja osaan varautua menemään väliin tai jotenkin rauhoittamaan tilannetta. Lasten ystävyyttä haluan kuitenkin tukea koska tuntuvat tykkäävän toisistaan ja pääasiassa viihtyvätkin yhdessä.



Tämän toisen lapsen äidiltä olisin toivonut jo alkuun avoimempaa keskustelua asiasta, ainakin meidän kanssa koska lapsi on meillä todella paljon. Kaikille näitä diagnooseja ei tietenkään tarvitse kailottaa.



Mutta pakko sanoa, siedän tältä kaverilta paremmin hänen oikkujaan nyt kun tiedän enemmän hänestä. Aikaisemmin hän oli vain VAIKEA.