Voisitko auttaa minua

Ei tuo ole ystävyyttä, enemmänkin hyväksikäyttöä. Siitä tulee nopeasti valtasuhde ja ystävyys on mennyttä.

* miksi edes menet kahvilaan jos siihen ei varaa ole? Täällä maksaa tavallinen kahvikuppi 2-3€ ja erikoiskahvit vielä enemmän. Siihen päälle vielä pulla tmv. ja mahdollisesti lapselle jotain, niin ainakin se 5€ menee (jopa lähemmäs 10€ jos lapsi/lapsia mukana...)

Kannattaa se kahvi keitttää kotona ja kahvitella siellä TAI ottaa termariin kahvia ja tehdä voileivät tmv. mukaan ja mennä piknikille ---> ei mene paljon rahaa ja on hauskaa:)



* kummeille saattaisin _vihjata_ että voisivat ostaa lapselle jonkun tietyn tuotteen JOS he yleensä ostavat jotain "turhaa" mihin menee paljon rahaa. Mutta _en_ missään nimessä pyytäisi mitään kallista, vaan esim. yöpuvun, värityskirjan tmv. pientä.

ei tulisi mieleenkään odottaa, koska ei ole kenenkään muun velvollisuus huolehtia musta ja mun perheestä.



Mutta ystävänä kyllä teen sitä paljonkin, jos tiedän, että toiselle tiukempaa, tarjoudun maksamaan jos ollaan yhdessä ulkona, kysyn jos joskus jotain tarvitaan, lahjoitan pieneksi jääneitä vaatteita tai alennusmyynnistä tehtyjä löytöjä, tarjoan ruoka-apua... riippuen paljon henkilöstä kuinka sen teen, ja missään tapauksessa ei asiasta saa tulla asetelmaa, että mä autan, koska olen parempi & rikkaampi kuin te surkimukset... itsellä se on paljolti siksi, että kun olen itse niin paljon elämäni aikana saanut, mielellään auttaa itse silloin kuin oikeasti avun tarvetta on ja itsellä on rahkeita auttaa...



minkälaista apua tarvitsisit ap vai sinultako moisia apuja odotetaan?

Eihän se ystävieni ongelma ole, jos meillä ei ole rahaa. Itse ainakin jättäisin aika nopeasti sellaisen ystävän, joka yrittäisi käyttää minua rahallisesti hyväksi. Ei se raha nytkään loputtomiin riitä vaikka sitä ihan kivasti tuleekin.



Miksi et mene töihi, jos kerran miehesi on tyttömänä niin hänän voi hoitaa lasta kotona? Ehkä sitä eivät ymmärrä ystäväsikään.

En myöskään veisi koskaan "säälistä" vanhoja lastenvaatteita tai vaippoja jollekin ystävälleni, koska pelkisin sen olevan ystävälleni kiusallista.

Minulla on pari hyvää ystävää, joilla on todella huono rahatilanne. Itse käyn töissä, samoin mieheni. Me näytämme ulospäin varakkailta mutta tosiasiassa meilläkin on isoja rahanmenoja (terveydelliset syyt ja miehen isommat lapset) ja joudumme tosissaan tarkkaan miettimään, mihin rahojamme laitamme. Emme vain koskaan puhu raha-asioistamme muille.



Minulla on tosi usein näiden ystävieni seurassa sellainen olo, että en yksinkertaisesti kehtaa olla tarjoutumatta maksamaan esim. kahvitteluja (he eivät kyllä kertaakaan ole kursailleet tai kieltäytyneet). Samoin kylään mennessämme vien aina ruokatuliaisia tai keksejä tai jotain. Ainakin toinen ystävistäni usein moitiskelee, kun anoppi (joka käy kahvilla kaksi kertaa vuodessa) ei koskaan tuo mitään syötävää tullessaan. Siitä minulle on tullut sellainen olo, että minun täytyy ainakin muistaa viedä.. Isompia hankintoja en ole tarjoutunut tekemään, esim. kummilapsille, mutta monesti poden syyllisyyttä siitä, etten ole tarjoutunut.



ap

- Odotatko edes himpun vertaa, että käydessäsi esim. kahvilassa varakkaampien ystävien kanssa, he tarjoavat ainakin joskus? - EN, jos minulla ei ole varaa lähteä kahville niin en lähde. Sanoisin sen suoraan eli esim. että kuule mennäänkö vaikka kävelemään kun meillä on nyt rajha tosi tiukilla. Jos sitten ehdottavat että voivat toki piffata niin kiva mutta sitä en tosiaankaan odottaisi ja toivoisi.

- Entä odotatko edes vähän, että he joskus toisivat esim. ruokaa tai vaippoja? - EN todellakaan odottaisi

- Entä odotatko, että kummit edes joskus kysyisivät, mitä lapsille voi ostaa?- JEP, tätä varmaan odottaisin mutta en siis ruoka/vaippa yms tyylisesti vaan esim. synttärit, joulu, mikä vaan muu tilanne

No kyllä mulla on tapana kahvilassa tarjota vähävaraiselle kaverille ja/tai valitsen kahvilan sen mukaan minkälainen hintataso siellä on. Sitten voi kanssa ottaa termariin kuumaa juotavaa ja pari eväsleipää ja pitää piknikin. Ei tule kiusallista tilannetta maksupuolen kanssa. Vaippoja ja välttämättömyyksiä en lähde ostamaan (tuntuisi varmaan molemin puolin kiusalliselta), sen sijaan jos voi ilahduttaa jollain "ekstralla" mihin tietää et toisella harvoin varaa. Ei se minusta ole mitään valtasuhdetta. Tämä vähävarainen ystävä ilahduttaa sitten vaikka itsetehdyllä kortilla kun tulee puolestaan kylään. Molemmin puolista ja niin ettei tehdä numeroa..

Siis kirjoitin, että mikset ihmeessä mene töihin, kun miehesi on työttömänä ja itse hoitovapaalla? Näin minä tekisin.

En odota että kukaan koskaan minulle kahvilassa mitään tarjoaa.



Mutta, minä en myöskään menisi kahvilaan, jos olisi tosi tiukkaa. Ehdottaisin näille varakkaammille ystäville kotitreffejä. Tai menisin kahvilaan ja ottaisin vain kupin kahvia ja sanoisin, että nyt ei tehnytkään oikein mitään mieli, onneksi kahvi piristää (tai jotain tollasta).



Ikinä ikinä en odottaisi että kukaan meillä mitään ruokaa tai vaippoja toisi (paitsi ehkä vanhempani). Varmaan nolostuisin ihan älyttömästi, jos joku jotain toisi.



Lisäksi noista kummeista: jos ne kysyis, vastaisin rehellisesti, että tuokaa vaikka vauvalle vaippoja - se auttais tällä hetkellä parhaiten. Tai että joku kiva pitkähihainen trikoopaita ois kiva.



Itse olen joskus jollekulle tarjonnut kahvilassa kahvit japullat. Olen sanonut, että nyt on merkkipäivä (sain työpaikan, palkankorotuksen, jotain muuta) ja MINÄ tarjoan. Olen siis esittänyt asian niin, että vastapuoli ei kuvittele/tunne armopalaksi, vaan tajuaa, että juhlistan jotain ja tarjoan siksi. Toivottavasti olen siinä onnistunutkin. Ja olen yrittänyt viedä tarpeellista, pikkuluksusta (en siis suoranaisesti ruoka-aineita), mutta ehkä pitsan mennessäni tai jotain muuta syötävää, mistä tiedän, että pitävät. Tai lapselle jotain vaatetta, jonka olen löytänyt nurkistani pitämättömänä tai alehyllystä ihan vain ilahduttaakseni.

Meillä on ystäväpariskunta, jolla on rahasta tiukkaa. Eivät ihan taida olla toimeentulotuen asiakkaita, mutta joutuvat laskemaan rahansa tarkasti. Itse olen varakkaampi (lue: keskituloinen, lainat mitoitettu tulojen mukaan ja molemmilla varma työpaikka).



En tarjoa ystävälleni kahvilassa, mutta mietin kyllä mitä voin ehdottaa: en ehdota hänelle näkemistä kalliissa kahvilassa vaan useammin ehdotan kahvittelua joko meillä tai heillä tai vaikka kävelylle menoa.



Aika usein istumme iltaa heillä (heillä on piha ja grilli käytössä, meillä ei) ja mennessämme viemme aina grillattavat lihat mukanamme, he tarjoavat perunat, salaatit yms. tykötarpeet. Tämän teemme tietoisina siitä, että liha on se aterian kallein osa, johon heillä ei olisi varaa. Ja usein mitoitamme lihamäärän niin, että siitä riittää heille vielä seuraavaksikin päiväksi.

Kiitos vastauksistanne. Tutuille kuulostavat, siis usein itsekin toimimme noin (esim. viemme mennessämme iltaa istumaan mukanamme reilusti syötävää niin että siitä jää heillekin ja koetamme sopia tapaamisia ei-maksuulisiin paikkoihin). Aika usein nämä ystävämme itse kuitenkin ehdottavat tapaamisia kahviloihin tai paikkoihin, joihin on sisäänpääsymaksu ja niissä en millään osaa olla tarjoutumatta maksamaan. Kuten taisin mainitakin, eivät he myöskään koskaan ole kieltäytyneet tai "kursailleet". Siitä minulle on tullut sellainen olo, että ehkä se on oletusarvo, että me maksamme, koska meillä on enemmän rahaa. Ja kun ystäväni ovat joskus valitelleet sitä, ettei esim. anoppi tai miehen sisko koskaan käy heille kaupassa vaan tulee vain kahville, niin olen alkanut entistä enemmän stressata sitä, pitäisikö minun osallistua jotenkin entistä enemmän heidän tukemiseensa rahallisesti.. vaikeaa.



ap

Sano heille, ettet tahdo mennä kalliisiin paikkoihin, koska SULLA ei ole rahaa. Tai tavatkaa kahvilassa ja menet itse sen verran ajoissa, että ehdit itsellesi jo ostaa syömiset. Tuskin ystäväsi jää kassalle siinä tapauksessa odottamaan maksajaa kun itse saapuu paikalle. Sun pitää tehdä kavereille selväksi, että et aina maksa heidän puolestaan. Olen sitä mieltä, että heidän pitää se ymmärtää, muuten aivät taida kovin hyviä ystäviä olla.

Olen samaa mieltä. viimevuonna olin töissä, ja silloin rahat riitti ja jäi säästöönkin. Tarjosin aina välillä opiskeleville kavereille kahvilassa, jos siellä nähtiin, kun tiesin miten paljon vähemmän rahaa heillä on. Tänä vuonna olen sitten itse palannut koulunpenkille, ja omat rahat on vähäiset. Nyt jotkut niistä ystävistä saattaa tarjota kahvilla. En sitä mitenkään oleta, enkä sitten itse enää tarjoa muille opiskelijoille, vaan sanon rahojen olevan tiukalla ja ehotan halpoja kahvipaikkoja. Koskaan en oleta toisen maksavan mun puolesta, mutta on mukavaa kun asiat menee puoliksi: minä tarjoan kun minulla on varaa, sinä kun sinulla on.



Vuosia sitten minulla oli ystävä, jolle tarjosin yksipuolisesti, hän ei koskaan tarjonnut minulle. Kun se alkoi ärsyttää, lakkasin tarjoamasta. Ei ole oikeutta alkaa asiasta suuttumaan, sillä tarjoaminen on itse tehty päätös eikä sen jälkeen kuulu olettaa vastatarjousta, niinkuin ei lahjasta vastalahjaa. Mutta jos alkaa tuntua, ettei enää tahdo tarjota, on vapaa valitsemaan sen! Ei kukaan pakota.

vaikka meilläkin tiukkaa on. itseasiassa tällä hetkellä meillä on tiukempaa kuin olisi, jos olisin hoitovapaalla ja mies työttömänä - meillä kun minä olen hoitovapaalla ja mies on opiskelijana :) ei mun kaveripiirissä kuitenkaan ole kellään tapana edes tarjoutua maksamaan, eikä kukaan ainakaan kysele etukäteen vierailulle tullessaan että pitäisikö tuoda jotakin... raha-asioista ei kauheammin keskustella keskenämme, joskus jotakin kyllä (esim. veronpalautusten/mätkyjen suuruudesta), mutta kyllä yleisesti tiedetään, että suunnilleen jokaisella meistä on suht tiukkaa.



usein käydään silti kahviloissa, tosin niissä halvimmissa eikä missään luxus-paikoissa, siinä missä käydään myös toistemme luona kylässä. silloin usein kyllä viedään jotakin tuliaisia, tosin silloin myös isäntäporukka tarjoilee jotakin syötävää tai vähintäänkin ne kahvit. ainoastaan nyt, kun meille on tullut vauva, niin emme ole kyläillessämme vieneet tuliaisia (yksinkertaisesti kun ei ole muistettu ostaa, ja tämä on vaan sanottu rehellisesti suoraan), mutta vieraille on kyllä kahvit keitetty kun ovat meillä käyneet. ja useimmat ovat soitelleet etukäteen että voisivatko ostaa jotakin vauvalle, tai että ovat nyt siellä ja siellä kaupassa, onko toiveita mitä ostaisivat vauvalle/minkä kokoisia vaatteita olisi hyvä ostaa.

Ei minua oikeasti haittaa, että maksan ja tarjoan, vaan kysymykseni pääydin oli se, odottaisivatkohan ystäväni että tarjoutuisin tukemaan heitä enemmänkin rahallisesti, esim. ostamaan lapsille vaatteita tms.

että ap:n ystävät odottavat hänen tuovan tuliaisia sekä tarjoavan kahvilassa, koska ilmeisesti olet niin tehnyt tähän asti (?). itse ainakin tuollaisessa tilanteessa ihmettelisin, jos yhtäkkiä ystäväni/kaverini lakkaisi niin tekemästä, ellei hän selittäisi että miksi ei nyt (ja ehkä myöskään jatkossa) toimisi näin.

Voihan se olla noloakin ottaa vastaan vaippapakettia yms.

Odotatko edes himpun vertaa, että käydessäsi esim. kahvilassa varakkaampien ystävien kanssa, he tarjoavat ainakin joskus?

*En, minusta loukkaus*

Entä odotatko edes vähän, että he joskus toisivat esim. ruokaa tai vaippoja?

*en minusta loukkaus*

Entä odotatko, että kummit edes joskus kysyisivät, mitä lapsille voi ostaa?

*kysymys nolostuttaa, en pitäisi*

Tuossa tilanteessa tapaisin ystäviä ennemmin lenkillä tai kotona, en kävisi kahviloissa - en juuri käy nytkään, vaikka rahatilanteemme on paljon parempi kuin teidän perheen. Olen säästäväisempi emmekä ehkä osin siksi olekaan aivan peeaat olleet pitkiin aikoihin. Olisin iloinen, jos kummit joskus ostaisivat lapselle syntymäpäivä- tai joululahjan tai tuliaisia, mutta en odottaisi mitään.