Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusaamistraumasta eroon aikuisena - miten?
17.04.2009 |
Olen 3-kymppinen, masentunut ja mielialalääkkeitä syövä nainen. Luulen, että masennuksen taustalla on ala-asteen lopulta lukioon saakka kestänyt koulukiusaaminen. En ole koskaan pystynyt puhumaan kiusaamisesta kenellekään: vanhempani eivät tiedä siitä, mieheni ei tiedä, paras ystäväni ei tiedä (tutustuttu vasta kouluajan jälkeen). Nyt olen terapiassa, mutta en ole sielläkään saanut suutani auki tästä asiasta. Jotenkin on sellainen olo, että romahdan totaalisesti, jos ryhdyn asiasta puhumaan. Koen edelleen, että minussa oli jokin vikaa, kun minua kiusattiin. Eiväthän opettajatkaan puuttuneet asiaan, vaikka pakostakin tiesivät tilanteen. Monet entisistä koulukavereista eivät vieläkään tervehdi minua. Sama kuvio on myös toistunut hienovaraisemmin työpaikoillani - minua ei esim. haluta mukaan syömään.
Miten saisin tämän umpisolmun auki? Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (4)
vaan suu auki ja puhut terapeutille kiusaamisesta. Olet tavallaan jäänyt kiusatun rooliin kiinni. Jos haluat asiassa edetä niin suun aukaiseminen on ainoa keino.
Suosittelen myös psykodraamaa menetelmänä työstää kiusaamista. Todella tehokasta! Itse kävin psykodraamaryhmissä yli kaksi vuotta ja olen kuin eri ihminen.
Rohkeutta vaan niin pääset asiassa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos asiasta on vaikea puhua, printtaa tänne kirjoittamasi teksti ja anna se terapeutille.
Tiedän, miten vaikeaa kiusatuksi tulemisesta pn puhua, mutta ensinnäkin terapeutti ei sinua tuomitse. Toisenakin hänhän on ulkopuolinen ja sinulle vieras - mitä väliä, vaikka tuomitsisikin? SItä on oikeasti työstettävä, ja sun on saatava nykyisiin kehä-ajatuksiisi jotain uutta, muuten jankaaat itseksisi vain samoja ajatuksia. TOdennäköisesti terapeutti arvaa, että jotain tämmöistä on takana. Toi, että printtaa teksti ja anna terapeutille istunnon aluksi, on hyvä idea. EHkä on helpompi puhua, jos hän osaa kysyä.
Terapiassa asian käsittely on ehdottomasti paras aloittaa. Voit vähitellen myöntää sen itsellesi ja tulla sinuiksi sen kanssa. Ja sitä kautta ymmärtää, ettei sinussa tässä suhteessa mitään vikaa ole, muissa sitäkin enemmän. VÄhitellen voit sitten ehkä myöntää, että lopulta meistä kukaan ei ole kovin täydellinen, vaan kaikissa on virheitä - sitäkautta voit antaa anteeksi vaikka niille opettajille, joiden tapa jättää puuttumattakiusaamiseene itietenkään johtunut siitä, että sinulla olisi ollut jotain vikaa, vaan siitä, että heidän ammattitaitonsa oli puutteellinen, kun he eivät nähneet kiusaamista tai osanneet tehdä siitä loppua. Anteeksiannon aika on kuitenkin vasta pitkän ajan päästä siitä, kun ensin lakkaat syyttämästä itseäsi ja syytät ensin niitä muita - vasta sitten voit antaa anteeksikaan, kun olet ensin syyttänyt.
Mitä tulee siihen, että sama kuvio jatkuu työpaikoilla, olet varmaan omaksunut kiusatun roolin, syrjäänvetäytyvän ja tiedostamattasi tarjoat itsestäsi negatiivisia puolia ihmisille - koska olet tottunut siihen, ettei muuta oteta vastaan. Kiusatuille käy helposti näin, itsellenikin kävi. Suosittelen tähän ongelmaan jotain improvisaatioteatteri-juttua. Ne on hyviä, koska niissä sinulle annetaan rooli, jota voit näytellä. Näyttelemällä roolia, voit murtautua ulos siitä vanhasta kiusatun roolistasi. VÄhitellen ja sitkeästi yrittämällä voit sitten muokata jokapäiväistä rooliasikin enemmän sellaiseen suuntaan, jota haluaisit sen olevan, ja jossa on enemmän oikeaa sinua.
mua on kiusattu lapsena ja vielä yläasteella. Nyt aikuisena minä kiusaan jos mua joku henkilö ärsyttää, vituttaa tai muuten vaan satun olemaan sillä tuulella. Narsistisen hyvä olo tulee kun joku ottaa nokkiinsa mun sanomisista;-)