Miten kauan menee, että toipuu siitä, että joutuu katkaisemaan välit

lopuksi kauaakaan.



Olen käynyt ko asian läpi. "Unohdin" ystäväni yllättävän nopeasti. Tosin joskus ainakäy mielessäni, että mitä hänelle kuuluu. Välien katkaisusta nyt kulunut 5 vuotta

loppuelämä, vaikka hän olisi vain käväissyt elämässäsi. Toisen taas unohtaa, kun tiheämmät tapaamiset vaan jäävät.

Varmaan loppuelämä menisi. En ole koskaan joutunut tilanteeseen ja vaikea sellaista on kuvitellakaan.

EIkö tilannetta voi mitenkään korjata? Minkä takia välit pitäisi katkaista? Päihteet, vakivalta tms?

Mä katkasin välit "ystävään" pari kuukautta sitten. Ja en ole katunut, enka kaivannut. Ainoastaan olen helpottunut ja tyytyväinen, se harmittaa että en heti välejä katkaissut kun tajusin että ei se mun mikään ystävä ole, vaan ihminen joka käyttää mua vaan hyväkseen.



Mä en usko että todelliseen ystävän kanssa joutuu edes katkaisemaan välit, jos näin käy, niin ei se ole koskaan edes ystävä ollut.

Joskus ystävykset kasvavat vain niin erilleen. Elämäntilanteet erottavat. Toinen ei hyväksy toisen valintoja. Ym.



- Se erotettu ystävä

Itse huomasin katkenneen ystävyyden jälkeen, että oikeastaan sain vihdoin hengittää vapaammin. Ystävyys ei jälkikäteen ajatellen ollut ikinä tasaveroinen, olin itse antamassa paljon, ymmärtämässä, tukemassa. Siltikään en tehnyt noita tarpeeksi. Välillä käy mielessä edelleen (vajaat vuosi aikaa), että olisko mun pitänyt vielä enemmän yrittää... Mutta ei, itse sain niin vähän, jos mitään ja toinen imi aivan kuiviin: koko ajan olisi joka tilanteessa pitänyt ystävän etu asettaa oman ja oman perheen edun edelle. Ei tullut kauppoja.



Tämä ystävyys opetti kyllä paljon, ikinä enää en itseäni aja noin ahtaalle, en anna pompottaa, en hyväksy kaikkea.

koska entinen ystäväni oli minun tärkein ystäväni kasvuvuodet. Hän oli kuitenkin niin manipuloiva ja itsekäs ihminen, että kärsin hänestä liikaa ja oli pakko katkaista yhteys (melko rumasti vieläpä).



Näen hänestä edelleen unta usein, vaikka en ole nähnyt häntä 15 vuoteen.



En tiedä, onko hän muuttunut mukavammaksi, mutta en kuitenkaan halua etsiä häntä enää, koska minulla on ihania ystäviä tarpeeksi.

Tuntui varsinkin alkuun hyvin raskaalta asialta kieltäytyä ystävän kutsuista yms. ja ajattelin häntä lähes koko ajan. Emme kuitenkaan "sopineet yhteen", sillä tunsin itse sairastuvani henkisesti hänen lähellään ja tuntui, etten voinut tehdä omia valintoja. Nyt en asiaa juuri enää ajattele, välillä mietin, missä tämä ihminen nyt on, mitä hänelle kuuluu jne... Tapahtumasta on reilu 5 vuotta.