Lue keskustelun säännöt.
Mitä sinä ajattelisit jos... (kysymys ystävyydestä ja tutustumisesta)
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli siis olisi liian tuttavallinen? Tai tulisi liian "lähelle" heti?
Kysymys tuli läpi tosi epäselvästi - sori.
Ap - josta olisi mukava saada tähän vastauksia!
Kysymys ystävyydestä kahden naisen välillä.
Ap
Niin siinä näyttää helposti käyvän. Miksi?
Ap
eli jo kysymyksen asettelu on negatiivinen, joten sen herättämät tunteetkin ovat negatiivisia.
Tarkoitatko siis että pidämmekö siitä että uusi tuttavuus on heti kuin "vanha ystävä" siis hyvin tuttavallinen, eikä tutustu uusiin ihmisiin vähitellen ja varovasti pikkuhiljaa?
Toisille tuttavallinen lähestymistapa sopii, ja he tuntuvat heti hyviltä ystäviltä. Toiset taas samaa yrittäessään antavat epätoivoisen ja "roikkuvan" vaikutelman...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän tuntui heti sielunkumppanilta. Puhumme joka päivä puhelimessa ja tekstailemme. Tapaamme kerran pari viikossa. Viihdymme myös koko perheiden kesken yhdessä. Minä olen sellainen ihminen, että ystävyys alkaa heti tai se ei ala ollenkaan. Olen rehellinen ja kunnollinen ihminen. Minulla ei ole mitään salattavaa tai hävettävää. Itse en pidä sellaisista ihmisistä, jotka eivät uskalla luottaa muihin, vaan vaativat vuosien lämmittelyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän tuntui heti sielunkumppanilta. Puhumme joka päivä puhelimessa ja tekstailemme. Tapaamme kerran pari viikossa. Viihdymme myös koko perheiden kesken yhdessä. Minä olen sellainen ihminen, että ystävyys alkaa heti tai se ei ala ollenkaan. Olen rehellinen ja kunnollinen ihminen. Minulla ei ole mitään salattavaa tai hävettävää. Itse en pidä sellaisista ihmisistä, jotka eivät uskalla luottaa muihin, vaan vaativat vuosien lämmittelyn.
Olet onnekas :-). On harvinaista löytää 30+ vuotiaana läheinen ystävä, ihmiset ovat jotenkin niin varautuneita - en tiedä. Hankalaa.
Ap.
eli jo kysymyksen asettelu on negatiivinen, joten sen herättämät tunteetkin ovat negatiivisia.
Tarkoitatko siis että pidämmekö siitä että uusi tuttavuus on heti kuin "vanha ystävä" siis hyvin tuttavallinen, eikä tutustu uusiin ihmisiin vähitellen ja varovasti pikkuhiljaa?
Toisille tuttavallinen lähestymistapa sopii, ja he tuntuvat heti hyviltä ystäviltä. Toiset taas samaa yrittäessään antavat epätoivoisen ja "roikkuvan" vaikutelman...
Olet oikeassa - kysymyksen asettelu saattoi jo valmiiksi antaa negatiivisen mielikuvan.
Mutta minusta olisi mielenkiintoista tietää, miten - ja missä tahdissa teistä olisi sopivaa tutustua uuteen, mielenkiintoiseen ihmiseen?
Minusta tuntuu, että oma tyylini tutustua on "liikaa" monille ihmisille. Mutta oma persoonani on välitön - minun on helppoa tulla lähelle. Miksi se on niin monelle niin vaikeaa?
Eikä kysymys ole "epätoivoisuudesta" saada ystäviä / seuraa - vaan siitä, että on lähtökohtaisesti niin erilaiset luonteet. Auttakaa minua ymmärtämään niitä, joilla tutustuminen ottaa enemmän aikaa :-). En tiedä miten heidän kanssaan oikein tulisi menetellä, jos on kiinnostunut tutustumaan paremmin - ja toinenkin (ilmeisesti) on, mutta tahti on erilainen.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet onnekas :-). On harvinaista löytää 30+ vuotiaana läheinen ystävä, ihmiset ovat jotenkin niin varautuneita - en tiedä. HankalaaAp.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sellaista, että ensi sanoista lähtien puhutaan kuin parhaalle ystävälle. Siis sellaista liioittelevaa (sellaiselta se tuntuu), yltiö sydämellistä, kuin sydänystävät eivät olisi nähneet vuoteen. Tästä kertovat ehkä innostunut, toisaalta kiihkeä, ennenkaikkea sydämellisen tuttavallinen äänensävy ja eleet. Tuntemattomien puhe alkaa korrektimmin, tunnustelevammin.
Ahdistava tuttavallisuus on sellaista, kun tuntematon ihminen tulee heti liian lähelle, omalle reviirille, tuo kasvot omien kasvojeni lähelle melkein kiinni, koskettaa kädellä. Siis kun kyse on ihmisestä jonka kanssa on suunnilleen tervehtinyt, eikä oikeastaan ole tarkoituskaan tutustua sen paremmin. Esim. kun työpaikalle tulee päiväksi sijainen.
En tunne halua tutustua tällaiseen ihmiseen sen enempää, koska herää epäilys, ettei tämä ihminen tee eroa ystävän, tuttavan, puolitutun ja tuntemattoman kesken. Minusta ero on tärkeä.
Itse olen saanut vielä yli kolmekymppisenä uusia hyviä ystäviä. Tutustuminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti ja ystävyys syntyä lyhyessä ajassa, kunhan toinen ei tunnu liian hyökkäävältä ja siksi luotaantyöntävältä.
mahdankohan mä sit olla just tuollanen..... siis en kyl hiukkaakaan arastele vieraita ihmisiä ja jos joku on kans kova jutteleen, ni kyllä mä höpötän kaikennäköstä.
No en mä kyl ala ketää piinaamaan, et soittelen kaiken aikaa, mut on mulla sellasiakin kavereita, joiden kans juoruillaan monta kertaa päivässäkin, jos sattuu joku asia olemaan päällänsä ;) Tai sit soitetaa ihan muuten vaan melke jokapv.
Mut siis saatan hyvinkin jutella ns. "small talkina" melko tuttavallisesti aika piankin, vaikka en tungettele millään toisen tai omilla yksityisasioillani. Mut asia, mistä alan todennäkösesti puhumaan, on jotenkin siihen hetkeen liittyvää.
Mietin kyllä, kun olin raskauden seurannassa sairaalassa, jossa oli myös synnyttäjiä, joilla käynnisteltiin.. ym.. niin olin kovastikin juttu tuulella ja toisaalta se vois kyllä olla jollekkin ahdistavaa.. kun siis synnyttäminen on kuitenkin melko intiimi juttu ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sellaista, että ensi sanoista lähtien puhutaan kuin parhaalle ystävälle. Siis sellaista liioittelevaa (sellaiselta se tuntuu), yltiö sydämellistä, kuin sydänystävät eivät olisi nähneet vuoteen. Tästä kertovat ehkä innostunut, toisaalta kiihkeä, ennenkaikkea sydämellisen tuttavallinen äänensävy ja eleet. Tuntemattomien puhe alkaa korrektimmin, tunnustelevammin.
Ahdistava tuttavallisuus on sellaista, kun tuntematon ihminen tulee heti liian lähelle, omalle reviirille, tuo kasvot omien kasvojeni lähelle melkein kiinni, koskettaa kädellä. Siis kun kyse on ihmisestä jonka kanssa on suunnilleen tervehtinyt, eikä oikeastaan ole tarkoituskaan tutustua sen paremmin. Esim. kun työpaikalle tulee päiväksi sijainen.
En tunne halua tutustua tällaiseen ihmiseen sen enempää, koska herää epäilys, ettei tämä ihminen tee eroa ystävän, tuttavan, puolitutun ja tuntemattoman kesken. Minusta ero on tärkeä.
Itse olen saanut vielä yli kolmekymppisenä uusia hyviä ystäviä. Tutustuminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti ja ystävyys syntyä lyhyessä ajassa, kunhan toinen ei tunnu liian hyökkäävältä ja siksi luotaantyöntävältä.
Tämä oli upea vastaus! Lähellä sitä, mitä hainkin - mitä tarkoitin. Annoit paljon vastauksia, kiitos sinulle niistä.
Mutta minulla heräsi myös huolta - tuo kohta, että "yltiösydämellinen" lähestymistapa on luotaan työntävä. Entäs, jos on (oikeasti) luonteeltaan yltiösydämellinen? Se ei ole siis mitään "esitystä", vaan todellinen luonteen piirre. Miksi se on negatiivinen asia? Esimerkiksi silloin, jos ja KUN suuri osa ihmisistä on täynnä itseään - miksi se on huono asia, että joku on (oikeasti) kiinnostunut sinusta, ja siitä, mitä sinulla on sanottavana? Sinun luonteestasi?
Miksi ainainen valittaminen / negatiivisuus / varautuneisuus on kiinnostavaa? Miksi lähtökohtaisesti suhtaudutaan ihmisiin niin, ettei voida kuitenkaan luottaa?
Ap
"Yltiösydämellisyys" luonteenpiirteenä ei ole mielestäni negatiivinen asia vaan päinvastoin. Mutta keskivertoisesti varauksellisesta suomalaisesta se tuntuu ahdistavalta, jos toinen koetaan vielä vieraaksi. Minä ainakin ilahdun, jos joku on kiinnostunut minusta, minun ajatuksistani jne. oikeastaan jo heti normaalien tervehdys-tutustumislauseiden jälkeen. Yritän hakea tuolla "yltiösydämellisyydellä" sellaista ylitsevuotavaa ihastusta, kiinnostusta, sydämellistä ilahtumista, jota läheisen ystävän kanssa kokee, mutta "yltiösydämellinen" jostain syystä reagoi samalla tavalla jo heti ensi lauseista lähtien. Minusta syvä ystävyys tuo eron siihen miten toisen ihmisen kertoma koetaan ja siksi "yltiösydämellisyys" ahdistaa. Se tuntuu valheelta ja näyttelemiseltä. Tulee olo, että toinen huijaa tai pitää jopa pilkkanaan. Ja ei, en minä ole epäluuloinen enkä ajattele perusnegatiivisesti toisista ihmisista :) Oikeastaan päinvastoin.
Minä en jaksa kovin pitkään valittavaa ja negatiivista ihmistä! Varautunut olen itse, mutta ilahdun kun pääsen jonkun kanssa vuorovaikutukseen, keskustelemaan, vaihtamaan ajatuksia.
Olen itse aika varautunut ja mun täytyy kyllä sanoa että mulle tulee tosi vaivautunut olo jos joku puolituttu alkaa tilittää traumaattisia kokemuksia... Ja ystävyyden alkuvaiheessa, jos joku kertoo kaiken itsestään niin mietin kyllä mahtaako kertoa kaikki minun asiani ympäri kyliä!
En ole itse mikään innokas halailija mutta tutustuin erääseen ihmiseen joka koskettelee paljon. Hänen kohdallaan olen siihen jo tottunut.
itse en ole välttämättä aktiivinen osapuoli alussa.
on liika tuttavallisuus, mutta itse vierastan sitä, että yli kolmekymppisen perheellisen pitää olla kuin yläasteen bestis eli monta viestiä tai soittoa päivässä. Tunnen pari tällaista. Ihania ihmisiä, mutta se takertuminen on jotenkin omituista.
t. 10 000 krt vastaamatta jättänyt