Lue keskustelun säännöt.
Ajattelemisen aihetta Suomen lasten mielenterveydestä...
27.02.2009 |
Jokelan koulusurmia tutkinut lautakunta on saanut työnsä valmiiksi ja media repii tänään aiheesta isoja otsikoita. Omassa työssäni koulaisten mielenterveystyön parissa olen toki vuosien varrella nähnyt, miten riittämättömästi (tarpeeseen nähden) koululaisten mielenterveystyö on resursoitu. Ja vaikka resurssejakin olisi ollut, ovat työkäytännöt saattaneet olla joskus aika tehottomia. Perheiden ja verkostojen voimavaroja ei ole läheskään aina hyödynnetty eikä asioiden yhdessä (kaikkien asianosaisten kesken) miettimisen arvoa ole aina riittävästi nähty.
Mutta, mutta.
Kyllä tässä väkisinkin vain jää ihmettelemään, mitenkä sitten pärjäävät kaikki ne maailman maat, joissa ei voida uneksiakaan edes Suomen nykyisentasoisesta kouluterveydenhuollosta ja lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista. Pitääkö meidän siis vain hyväksyä se tosiasia, että juuri meillä Suomessa asiat ovat lähtökohtaisesti niin huonosti, että tarvitaan massiivinen ammattiauttajien armeija huolehtimaan koululaisten hyvinvoinnista?
Voiko sille tehdä mitään, että juuri meillä Suomessa perheet hajoavat useammin kuin muualla? Voiko sille tehdä mitään, että sukulaisverkostot ovat hajallaan, eikä arjen luomuapua tahdo löytyä yksin puurtaville perheille? Voiko sille tehdä mitään, että työelämä vie nimenomaan Suomen lapsilta molemmat vanhemmat kiireen ja uupumuksen syövereihin? Voiko pikkulapsiperheiden suhteellista taloudellista asemaa kohentaa? Voiko sille tehdä mitään, että juuri meillä läträtään viinalla niin paljon? Voiko sille tehdä mitään, että suomalainen kulttuuri on poikkeuksellisen väkivaltainen? Voiko ns. yhteisöllisyyttä jotenkin lisätä? Voiko siis tehdä jotain sille, että vähempikin oppilashuolto riittäisi?
Ja jos/kun todellisille syille ei mahda mitään, niin ilman muuta sitten lisää vain kuraattoreja, psykologeja, terapeutteja, lääkäreitä... Suomihan on perinteisesti koulutukseen uskova yhteiskunta. Jos emme siis osaa muuten pitää riittävästi huolta lähimmäisistämme ja jos emme muuten osaa olla empaattisia ja suhtautua erilaisuuteen suvaitsevaisesti, koulutetaan puolet porukoista ammattiauttajiksi. Kyllä se siitä lähtee...
Kommentit (12)
koulusurmaajalla oli hyvä ja tasapainoinen perhe, joka ei ollut hajonnut tai hajoamispisteessä, jonka sukulaisverkostoissa ei ollut mitään mainitsemisen arvoista, rahaa ei hirveästi puuttunut, ei ollut väkivaltaa, jne. Koulussa vaan mätti ja poika jätettiin yksin ja hoitamatta.
Meilläki on ammattiauttajien apua tarvinnut lapsi, ja meilläkin on perinteinen ydinperhe, jossa ei läträtä viinalla, ei harrasteta väkivaltaa, ei ole rahapulaa, ei ole uupumusta eikä kiirettä (ainakaan mikäli ei oteta huomioon lapsen ongelmien aiheuttamaa uupumusta, joka kylä vlillä on ihan helvetillinen), meillä on vanhemmat jotka auttavat parhaansa mukaan jne. nyt se lapsi tarvitsisi sellaista apua, joka keskittyisi siihen, mikä on vialla (omiin sosiaalisiin puutteisiinsa, kaveriasioihin koulussa, kiusaamiseen, sitä kautta syntipukiksi joutumiseen ja siitä seuranneeseen paniikkihäiriöön) eikä siihen, mikä koulupsykologin mielestä yleensä on vialla, eli joko huono perhe tai älyn puute.
Mitä jos te ammattiauttajat luopuisitte omista stereotypioistanne ja ottaisitte selvää, mikä juuri tällä lapsella on vialla ja mitä juuri sille asialle juuri tämän lapsen kohdalla voisi tehdä. Ne standardiratkaisut nimittäin USEIMMITEN ovat tehottomia. Kuten nytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eriasteisia ongelmia ole esimerkiksi Euroopassa noin joka viidennellä ihmisellä, Amerikassa vähän useammalla. Kyllä ihmiset varmasti oireilevat joka puolella, meillä, kuten monessa muussa nopeasti kehittyneessä maassa vain rakennemuutos ja kaupungistuminen yms. on tapahtunut niin tavattoman nopeasti, että sosiaalisuuden rakenteet eivät ole kehittyneet yhtä nopeasti turvaamaan ihmisen tarvetta yhteisyytteen. Monessa muussa maassa tehokkuuden vaatimukset eivät ole yhtä kovat kuin suomessa, vaan ihmisille jää mahdollisuus myös tavata enemmän toisia ihmisiä ja voimia toisten kohtaamiselle, mikä rakentaa olennaisesti ihmisten hyvinvointia - enemmän kuin rahan tuoma autuus.
Mikä aikaansaa (emotionaalista )syrjäytymistä - sitä, ettei ihminen luota omiin tunteisiinsa eikä pidä itseään arvokkaana - ja siten eristäytyy tai eristetään muusta yhteisöstä? Väittäisin, että kiintymyssuhde on yksi keskeinen tekijä tässä kehityksessä. VAin noin joka toisella koululaisella on tutkimusten mukaan turvallinen kiintymyssuhde ja positiivinen minäkuva - joka toinen siis pitää itseään huonona ja ehkä pahanakin. Mistä ihmeestä tämä kertoo? Eivätkö he tule omina itsenään hyväksytyksi - eivätkö vanhemmat osaa olla läheisessä suhteessa omien lastensa kanssa, eivätkö vanhemmat ehdi tai kykene näkemään ja hyväksymään lapsiaan ja muiden lapsia sellaisina kuin he ovat?
Tänään täällä oli jo useampi ketju, jossa pohditiin, miksi lampeniuksen vauva syntyi niin pienenä - liian pienenä monen mielestä - ja monen mielestä myös väärällä tavalla - sektiolla. Miksi heti aletaan rääpiä pienen tulokkaan ominaisuuksia ja tapaa tulla maailmaan, arvostella ja arvottaa - me ihmiset olemme usein todella pahantahtoisia ja julmia, ei ihme, että täällä voidaan niin huonosti!
En tiedä yhtä pahansuista kansaa muuta. Ei tiedetä, mitä on muiden ihmisten kunnioittaminen ja kohteliaay käytöstavat.
Kaikki haukutaan, on white trashia, lähiömammoja, on niitä rikkaita hienostorouvia joita myös halveksitaan jne. On läskejä, on liian laihoja. On rumia, ja on kauniita. Mitään ei suvaita. Nämä kaikki asenteet siirtyvät suoraan lapsiin, jotka soveltavat näitä kotona oppiaan malleja koulussa koulukiusaamisen muodossa. Vauvapalstaa kun lukee, saa helposti selville, mitä se minun "oikea ystäväni" minusta ajattelee, kun lukee täällä niitä takanapäin haukkumisviestejä.
Taikka mammakerhossa joku teki sitä ja toinen tätä. Ei osata kasvattaa lapsia, kun ei tehdä juuri niinkuin MINÄ TEEN ja näen oikeaksi. ON vain tietty oikea tapa elää tätä elämää. Sitten on neuvola, jossa jo pienestä pitäen suurennuslasilla katsotaan että kehittyykö se lapsi hyvin, osaako rakentaa sen palikkatornin tietyn ikäisenä. Ja jos ei, määrätään tutkimuksiin. Lapsi ei saa kehittyä omana itsenään enää ja myös tästä tulee äideille paineita ja henkistä pahaa oloa.
Työstä ja vapaa-ajasta sen verran, että mun mielestä Suomessa tehdään euroopankin mittakaavassa LYHYTTÄ työpäivää. Eli työn piikkiiin ei kannata kaikkea laittaa.
Sitten on neuvola, jossa jo pienestä pitäen suurennuslasilla katsotaan että kehittyykö se lapsi hyvin, osaako rakentaa sen palikkatornin tietyn ikäisenä. Ja jos ei, määrätään tutkimuksiin. Lapsi ei saa kehittyä omana itsenään enää ja myös tästä tulee äideille paineita ja henkistä pahaa oloa.
Olen omakohtaisesti joutunut kokemaan neuvolan silmätikuksi joutumisen oman sairauteni takia. Käyrät notkahti ja ei muuta kuin lastensuojelu paikalle. Sairauteni paheni, minulla on ollut hirveitä paineita ja henkisesti paha olo. Rauhoittavia menee levykaupalla ja itsetunto äitinä on neuvolan toimesta täysin murskattu. En tiedä, miten lapsen käy.
Onko ammattiauttajista apua. Onko siitä apua, että esim. syömishäiriöistä kärsivät nuoret suljetaan mielisairaalaan. Monesti on käynyt niin, että nuori on mielisairaalaan joutumisen pelossa tappanut itsensä ja monella on kauheat pelot ja traumat mielisairaalasta. Onko niistä lääkkeistä oikeasti apua ? Mitä määrätään nuorille ja vielä useampaa eri lääkettä.
Erillaisuutta pidetään uhkana. Vahvat jyräävät heikot. Hyvän nimissä tehdään paljon pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestäni erittäin kuvaavaa tälle ilkeydelle ja ihmisten pahansuopuudelle oli tämä blogiepisodi. Se oli näiltä äideiltä varsinainen pohjanoteeraus. Ihan oikeastikko tuollaiseen lapselliseen ilkeyteen pystyy pienten lasten äiti? Sitä hämmästellen kysyn.
Näillä palstoilla kukkii, tai paremminkin rehottaa sellainen ilkeys ja paha tahto, etten ihmettele lasten käytöstä lainkaan. Hävetä saa toisten puolesta - joskus tuntuu siltä, että suurilta ikäluokilta on mennyt kasvatuksessa jokin todella vinksalleen kun tuollaisia vanhempia on tuottanut... ja jatkumossa ollaan jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrankin taas jotain asiallista täälläkin.
Itse olen pienen maailman ihanuuden äitinä joutunut jonkinlaiseen umpikujaan koska minusta tuntuu että nyky-yhteiskunnassa täytyy olla todellinen superäiti ja kaikkialla verrataan lapsen kehittymistä ja käyriä ja vaatteita ja jne. Siis aivan pienestä pitäen!!!
Elämä on tätä nykyä niin hektistä että tuntuu se perimmäinen lastenkasvatus idea kadonneen sen tieltä että mitä nopeammin vaan lapsi oppii ja taitaa niin sen normaalimpaa. Siinä sitten yrität iskostuttaa itsellesi että jokainen lapsi kehittyy omaa tahtiaan, keskiarvot on keskiarvoja ja käyrät käyriä.
Ja tuli itsellekin mieleen se tämän päiväinen Linda Lampeniuksen vauva - juttu ja kuinka sitten sikisi keskustelu pienistä ja suurista vastasyntyneistä. Tsiisus, jokainen vastasyntynyt on oma ihana ihmisen alkunsa, älytöntä heti rääpiä syntymäpainon perusteella esim äidin elintapoja raskauden aikana.
No, itse ainakin yritän pitää oman lapseni alkutaipaletta inhimillisenä: läheisyyttä, rakkautta, välittämistä.
Tänä päivänä paineen-/ stressinsietokyky saa olla huipussaan tässä niin alkukantaisessa asiassa kuin lajimme lisääntyminen ja kasvattaminen.
Kävisi hakemassa vain rokotukset... Uskon, että nykyneuvolat ovat kaukana siitä, mitä Arvo Ylppö tarkoitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaipaanko kaikkea tuota ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta, tasapäistämistä ja ihmisten töykeyttä ja kylmyyttä...
ja toki kuitenkin kaipaan montaa hyvääkin asiaa, sukulaisia ja ystäviä tietenkin, mutta kuitenkin täällä taas tuntuu eläminen olvan "helpompaa",
ei tarvitse suorittaa elämäänsä kokoajan suurennuslasian alla ja yhden tietyn kaavan mukaan.
ja varsinkin lasten kohdalla tämän laspimyönteisyyden ymmärtämiseen meni tovi, suomessa kun oli tottunut eri ilmapiiriin.
terkuin ulkosuomalainen mamma
Sama myös tuossa Ilta-Sanomien paljon hehkuttamassa aiheessa - lapset voivat paljon huonommin nykyään ja sossujen silmän alla on puolta enempi kuin ennen.
No onko se ihme? Te kaikki mammat tiedätte miten tarkkoja nykyajan yhteiskunnassa ollaan kaikkien asioiden suhteen. Et uskalla ääntä korottaa, ei saa ryypätä tai remuta, ei lyödä, ei nipistää, autoistuimet oltava jne. Kaikkea seurataan oikein suurennuslasilla.
Tottakai se on hyvä asia, että asioita seurataan, utta musta tuo Ilta-Sanomien hehkutus on virheellinen tai harhaanjohtava. Ennen ei kaikkea riksahduksia ole merkitty ylös ja kansiin.
Itsekin olen lapsuuden elänyt todella kurjissa merkeissä. Ei koskaan ketään näkynyt. Alkoholin huuruisia ihmisiä ympärillä, heitteillejättöä, mielenterveys ongelmia omilla vanhemiilla jne. Ei koskaan ketään ulkopuolista virkaihmistä näkynyt.
Joten onko tuo ihme jos nykyään kirjataan enempi näitä tapauksia! Nykyään niitä siivilän kanssa oikein etsitään. Ja moni kunnon perhekin pahoittaa mielensä turhista sossulla uhkailuista!
Nyt eletään jo sitä toista äärilaitaa. Ennen kasvatus oli melko huoletonta.
Työelämä vie perheiltä mehut, ei oel voimia kuin huolehtia "omasta pesästä". Jos ongelmia ilmenee, perheillä ei ole ketään lähipiirissä, joka olisi tukena. Koska palkkatyö vie suurimman osan ajasta ja vapaa-ajan täyttää perheestä huolehtiminen. Isovanhemmat asuvat kaukana, tai eivät ole arjessa apuna.