Tiedättekö mikä on yksi syy rypeä surkeudessa

ja olla valitsematta reippautta ja toimintaa? No se että pelkää että mikään ei muutu... Jos on surkeassa tilanteessa, sitä voi pakottaa itsensä reipastumaan, jolloin ehkä taas kestääkin tilannetta vähän aikaa paremmin, ja tätä jatkuu ja jatkuu, vuosikausia, ja kaikki on just siedettävän rajan yläpuolella. Ja ruoho aidan toisella puolella ei suinkaan näytä houkutelevalta, vaan pelottavalta ja riskialttiilta. Tällä lailla surkeutta on mahdollista venyttää maailman tappiin, tiedän esim. vanhempien avioliitosta.



Kun on huono hetki, psyyke valittaa kun sille ehdottaa reipastumista koska se tietää miten käy. Psyyke haluaisi vaan mennä surkeuteen entistä syvemmälle, ehkä se saisi jotain aikaan, ehkä jokin muutos tulisi.