Kohtuullinen koulumatka ekaluokkalaiselle?
Etsimme parhaillaan asuntoa ja yksi keskeinen tekijä asunnon valinnassa on matka kouluun. Nyt olisi kiva asunto löytynyt, mutta koulumatka 1-2 luokkalaisille olisi noin 2,5 km ja 3.-6-luokkalaisille noin 3 km. Lapsemme eivät vielä ole koulussa, esikoinen aloittaa kahden vuoden päästä. Nyt mietin onko tuo 2,5 km kohtuullinen ekaluokkalaiselle. Reitti on kyllä turvallinen, mutta onko liian pitkä? Kuljetusta ei tuolle matkalle järjesty. Toki pystymme itse järjestämään kyydin ajoittain, jos vaikka sää on ihan mahdoton, mutta pääasiassa koululainen saisi itse kulkea matkan.
Millaisia matkoja teidän lapsenne tarpovat ja miten koulumatkat sujuvat?
Kommentit (11)
Kävellen ehkä hivenen pitkä mutta pyörällä ihan sopiva. Tuntuu että nykyisin ei enää jakseta kävellä puoltakaan siitä matkasta mikä vielä 15 vuotta sitten ei ollut edes pitkä matka.
Jos asunto hyvä ja teille sopiva, en antaisi tuon matkan häiritä, ekaluokka on kuitenkin vain yksi vuosi.
Meillä ekaluokkalaisella matkaa 1.5km ja kävelee sen noin 40 minuutissa, eli aikaa saisi varata ainakin tunnin. Jos koulu alkaa 8, on varsinkin talvella aika pimeää lähteä 7 aikaan kävelemään. Meillä eka, eikä tokaluokkalaiset saa edes kulkea kouluun pyörällä ja talvella en anna edes 3lk enkä 5lk kulkea pyörällä.
Meillä koulussa eivät 1. ja 2.luokkalaiset saa ajaa koulumatkaa pyörällä!
Meillä on koulumatka ehkä 500 m ja 2,5 km tuntuu tosi pitkältä ajallisestikin!
Kannattaa tsekata koulun mielipide pyöräilyyn! Meillä se ei siis ole sallittua ennen 3. luokkaa!
Mielestäni ei kannata miettiä, miten aikoinaan itse kuljimme kouluun, koska maailma oli eri. Autoja vähemmän, pelottavia aikuisia vähemmän jne. Parisen kilometriä ei ole mahdoton matka, mikäli turvallinen matka joka suhtessa. Alikulkutiet, kävelytiet, risteykset ja toisaalta se, löytyykö aikuista apua läheltä, jos jotain sattuu.
Meilläkin oli suosituksena etteivät eka- ja tokaluokkalaiset pyöräilisi kouluun, mutta minkä koulu voi tehdä jos lapsi kuitenkin tulee pyörällä. Ymmärrän että säännöt on tehty lasten turvallisuutta ajatellen, mutta mitä jos lapsi ei mene ollenkaan kouluun jos joutuu kävelemään. Ei kai voida olettaa että toinen vanhemmista saattaa lapsen kouluun kaksi vuotta.
on tokalla kävelee kouluun, kun koulu alkaa 9, muuten viemme. Kolmosella alkaa varmaan pyöräilee, kun ei enään pääse ip kerhoon, eli koulusta tultava suoraan kotiin. En pidä matkaa pahana ja vain 2 kadun ylitystä.
Meilläkin oli suosituksena etteivät eka- ja tokaluokkalaiset pyöräilisi kouluun, mutta minkä koulu voi tehdä jos lapsi kuitenkin tulee pyörällä. Ymmärrän että säännöt on tehty lasten turvallisuutta ajatellen, mutta mitä jos lapsi ei mene ollenkaan kouluun jos joutuu kävelemään. Ei kai voida olettaa että toinen vanhemmista saattaa lapsen kouluun kaksi vuotta.
Tapana vaan on ollut totella koulun sääntöjä, esim.ettei lapsi saa tupakoida koulussa. Ei kai voida olettaa että toinen vanhemmista valvoo kaiket päivät sitä, ettei lapsi tupakoi.,
Mielestäni ei kannata miettiä, miten aikoinaan itse kuljimme kouluun, koska maailma oli eri. Autoja vähemmän, pelottavia aikuisia vähemmän jne. Parisen kilometriä ei ole mahdoton matka, mikäli turvallinen matka joka suhtessa. Alikulkutiet, kävelytiet, risteykset ja toisaalta se, löytyykö aikuista apua läheltä, jos jotain sattuu.
Meilläkin oli suosituksena etteivät eka- ja tokaluokkalaiset pyöräilisi kouluun, mutta minkä koulu voi tehdä jos lapsi kuitenkin tulee pyörällä. Ymmärrän että säännöt on tehty lasten turvallisuutta ajatellen, mutta mitä jos lapsi ei mene ollenkaan kouluun jos joutuu kävelemään. Ei kai voida olettaa että toinen vanhemmista saattaa lapsen kouluun kaksi vuotta.
Tottakai koulun ohjeita noudatetaan!!! Mitähän siitäkin tulisi, jos kaikki noudattaisivat vain heille mukavia ja sopivia sääntöjä. Jos säännöt eivät sovi, niin niitä voi aina muuttaa. Tämä tehdään sitten asiallisesti vanhempien/vanhempainyhdistyksen ja koulun välisenä yhteistyönä. Ja määrittelemällä/tarkentamalla ne olosuhteet, joissa pyöräily sallitaan tai ei sallita.
Mutta lähettämällä lapsesi kouluun pyörällä kouluun tietäen, että se on sääntöjen vastaista teet hallaa lapsellesi. Hänen oikeudentajunsa ei tosiaan kehity suotuisasti, jos neuvot ja suostut rikkomaan koulun sääntöjä.
Kyse ei ole siitä että vanhemmat eivät haluaisi noudattaa sääntöjä vaan siitä että lapsi tekee niinkuin huvittaa. Jos lasta komennetaan menemään kävellen kouluun niin varmasti ottaa pyörän ja menee sillä vaikka tietää sen olevan kiellettyä. Jos taas pyörä lukitaan, lapsi ei mene kouluun ollenkaan, koska ei suostu kävelemään. Vanhemmilla ei ole mahdollisuutta saattaa lasta kouluun koska työt alkavat niin aikaisin.
Kävellen 1. luokkalaiselle aika pitkä. Meillä on tuo 2,5km ja nyt tokaluokkalainen pyöräilee matkan mielellään aina kun kelit sallivat.
Aika usein näin talvisin viedään aamulla autolla ja poika kävelee kotiin. Aamuisin kävelymatkalle pitäisi lähteä kohtuuttoman aikaisin, kun aikaa siihen menee kuitenkin se 40min.