Kaikkien niiden tuttujeni työpaikoilla joissa varsinkin irtisanotaan
ihmisiä ovat ensimmäisinä lähtijöiden listalla 59-vuotiaat ja sitä vanhemmat.
Tosi nastaa jollekin 59-vuotiaalle joutua työttömäksi. Työuraa olisi vielä monta vuotta jäljellä, valtio on koko ajan jopa nostamassa eläkeikää.
Arvatkaapa miten paska eläke on sellaisella ihmisellä joka viimeiset mahdolliset työssäolovuodet on ansiosidonnaisella ja sitten jollain peruspäivärahalla tmv.?
Eläke on ihan sieltä ja syvältä, ei sillä perusduunia tehnyt ihminen tule edes toimeen.
Ja valtiolta on turha odottaa tähän systeemiin jeesiä, eipähän valtion tartte maksaa eläkkeitä niin paljon.
Tuollainen "muutama vuosi eläkkeelle jäämiseen"-työntekijöiden irtisanominen pitäisi lailla kieltää.
Oletteko ajatelleet että on meinaan aika monella meistä työelämässä edessä tuo sama kohtalo!
Kommentit (9)
eli ensin työttömäksi ja sitten työttömyyseläkkeelle, joka poistuu kokonaan... siis meillä nuoremmilla ei ole enää tollaista mahdollisuutta
Se on tosi hyvä diili, ja siihen kannattaa mennäkin. Meillä nuorilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin paiskia töitä 68-vuotiaiksi, jos meinataan saada kunnon eläke.
Elämä on epäreilua.
Ja pitäisi jossain laissa estää tuommoinen!
Onneksi oon itse yrittäjä ja toivottavasti vielä silloinkin ansaitsen leipäni samalla tavoin kuin nyt...
Eikö eläkkeeseen tullut muutama vuosi takaperin sellainen muutos että se nimenomaan kasvaa jos tekee töitä 63-65 ikävuodenkin jälkeen? Eli jos sut irtisanotaan 59-vuotiaana niin et saa yhtä suurta eläkettä kuin jos lopettaisit työnteon 63-vuotiaana TAI vanhempana.
Korjatkaa jos olen väärässä!
2
Se on tosi hyvä diili, ja siihen kannattaa mennäkin. Meillä nuorilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin paiskia töitä 68-vuotiaiksi, jos meinataan saada kunnon eläke.
Elämä on epäreilua.
Mun äiti oli ihan innoissaan...
lähes kuuskymppisiä...?
Sama meno jatkuu firmoissa, veikkaisin. Ja jäädään sitten ns. tyhjän päälle?
Onneksi olen töissä pienessä perheyrityksessä jossa huomattavasti inhimillisempi meininki. Tosin eihän sitä tiedä vaikka sekin menee jonain päivänä konkkaan tmv.
Tuntuu että varsinkin isoissa firmoissa ahneudella ei ole mitään rajaa. Ihmisiä potkitaan pihalle vaikka firma tahkoaa voittoa. Työntekijällä ei ole mitään arvoa tänä päivänä isoissa firmoissa.
eli ensin työttömäksi ja sitten työttömyyseläkkeelle, joka poistuu kokonaan... siis meillä nuoremmilla ei ole enää tollaista mahdollisuutta
Nimittäin niin kauan kun on työttömyysavustuksilla (oli se sitten työttömyyspäiväraha tai jopa työttömyyseläke) niin ei saa matkustaa vuodessa kuin 2 x 7 pvää (ja ei samalla kertaa). Jos matkustaa enemmän niin menettää työttömyysrahat (ja työttömyyseläkerahat) ja saa karenssin. Jos ei taas ilmoita matkustavansa ja se saadaan selville saa vielä suuremman karenssin.
Eli onpa kiva jonkun 59v:n kitkuutella kotona 63v ikäiseksi kun ei saa edes matkustaa... :(
vaan ne pääsee nyt suoraan eläkkeelle. just siks ne irtosanotaan ensimmäisenä. Eikä tule sitä ansiosidonnaisten vaikutusta siihen eläkkeeseen, kun se eläke lasketaan nyt siis näillä tuloilla.